Esittelyssä SPOL hallitus vuosimallia 2016: Osa 1

Kuukauden verran on jo kulunut aikaa siitä, kun SPOL:n uusi hallitus vuodelle 2016 aloitti toimintansa. Nyt vihdoin hallituslaiset esittäytyvät! He kertovat mistä he tulevat, mitä pestejä heillä on ja mitä niihin kuuluu, mitä he tuovat SPOLiin sekä random-faktan itsestään. Esittelyt tulevat kahdessa osassa, joten ensi viikolla on luvassa lisää esittelyjä.

 

Emma SPOLEmma Peltomaa

Tottelen nimeä Emma ja olen kotoisin keskeltä maaseutua Lempäälästä. Nyt olen päätynyt Vantaan kautta majailemaan Espooseen ja opiskelen Helsingissä kolmatta vuotta. SPOL:ssa toimin tänä vuonna puheenjohtajana ja toimenkuvaani kuuluu siis lyhyesti hallitustoiminnan johtaminen ja perillä oleminen kaikista SPOL:a koskevista asioista. Oma panokseni hallitustoiminnassa näkyy uusien ideoiden heittelynä, muiden kuuntelemisena sekä tarvittaessa jarrun painamisena jos ideoita uhkaa tulla yli äyräiden, unohtamatta kuitenkaan energisyyttä ja höpöttelyä! Random-faktoina voisin kertoa, että oon mahdoton sipsien suurkuluttaja ja mulla on yksi pääsykoekirjasta tuttu kaava tatuoituna kylkeen. Tapaamisiin kaikissa SPOL:n tapahtumissa! :)

 

Kimmo SPOLKimmo Haapanen

Moro moroo! Mun nimeni on Kimmo, ja juureni sijaitsevat Espoon Leppävaarassa. Elämää Kehä I:n sisäpuolella lähdin pakoon Jyväskylään, kun pääsin sinne psykalle vuonna 2012. Neljännen vuoden opiskelijana minun elämääni kuuluu graduilu, mutta myös frisbeegolf maistuu (paitsi talvella). SPOL:ssa toimin varapuheenjohtajana, eli otan koppia jos puheenjohtaja on estynyt syystä tai toisesta. Lisäksi nappaan kiinni mahdollisimman monesta muusta kotiaan etsivästä projektista, sillä en kestä orpoja ideoita. Minä tuon mukanani halua tehdä jotain uutta, rohkeutta toteuttaa asioita ja puhdasta tekemisen meininkiä. Lisäksi taskustani löytyy jäätävä määrä järjestötietoutta psykologian alalta, koska olen ollut aktiivinen jo fuksisyksystäni lähtien. Pyrin elämään mahdollisimman kokemusrikkaan elämän, ja useita seikkailuja on jo sen varrelle sattunut. Yksi lähivuosien mieleenpainuvimmista oli se kerta, kun taltutimme kaveriporukalla Jopovarasringin. Jos tuut sanomaan ”splololoo” kun tavataan, niin tarjoan tikkarin. Makeaa elämää!

 

Essi SPOLEssi Grén

Olen Essi, alun perin Kouvolan tyttöjä, mutta nykyään Turussa asuva ja kaupunkiin kovasti kiintynyt kolmannen vuoden psykan opiskelija. SPOL:ssa hoidan sihteerin tehtäviä eli suunnittelen kokousten sisältöä, kirjaan kokousten olennaisimmat päätökset ja keskustelut pöytäkirjoihin (joita jokainen voi muuten halutessaan käydä katsomassa SPOL:n kotisivuilla dokumenttien kohdalta :)) sekä tarvittaessa hoidan kaikenlaisia juoksevia asioita. Sihteerin pestin lisäksi toimin Karon kanssa Kouluttajaverkosto Verso ry:n yhteyshenkilönä eli käytännössä suunnittelen SPOL:n ja Verson välisiä yhteistyökuvioita ja välitän jäsenistölle Verson toimintaan liittyvää tietoa. SPOLiin tuon toisista välittävää, uteliasta ja innostunutta ilmapiiriä sekä matkan varrella kertynyttä tietotaitoa hallitus- ja ryhmätyöskentelystä. Random-faktana voisin kertoa, että olen ohjannut ja käsikirjoittanut oman lyhytelokuvan. Nähdään tapahtumissa!

 

Sara SPOLSara Pajunen

Nimeni on Sara, opiskelen 3 vuotta Helsingissä ja täältä etelästä olen myös kotoisin. SPOL-seikkailuni pääsen aloittamaan taloudenhoitajan sekä Psykologien sosiaalisen vastuun (PSV) varaedustajan pesteissä. Taloudenhoitajana pyrkimykseni on pitää SPOL:n tilit suorina ja pitää huolta, että villeistä ja megalomaanisista ideoista huolimatta pysytään budjetissa. Tarkoituksena on myös pitää silmällä 2018 vuoden vuosijuhlia. ;) PSV:n varaedustajana tuen varsinaisen edustajan Mirandan työtä. Pyrimme tuomaan PSV:n toimintaa tutuksi opiskelijoille, tiedottamaan tapahtumista sekä tarjoamaan mahdollisuuksia tukea PSV:n toimintaa. SPOLiin tuon aurinkoista asennetta, notkeutta (tanssitausta.. mihin siitä pääsee) ja avoimen sekä innokkaan mielen. :) Haluaisin oppia lumilautailemaan tulevana vuonna, joten ehkä siis pitää keksiä jokin tapahtuma sitä varten! :D

 

12751930_10156496613535573_892544831_oToni Saari

Olen Toni ja alun perin kotoisin Mikkelistä. Kuopiossa yhteiskuntatieteiden parissa vietetyn vuoden jälkeen pääsin Joensuuhun, missä siis nykyään vaikutan. Oidipuksen sihteerinä toimimisen jälkeen halusin SPOLiin uusien kokemusten ja haasteiden perässä ja uskon, että tästä vuodesta tulee tosi huippu. Tapahtumavastaavana koordinoin yhdessä meidän toisen tapahtumavastaavan Mirandan sekä paikallisten spolilaisten kanssa SPOL:n tapahtumia. SPOLiin tuon rauhallisuutta, täsmällisyyttä ja positiivisuutta sekä luon mielelläni myös grafiikkaa. Random-faktana voin paljastaa, että seuraan aktiivisesti NHL:ää ja muistan tästä syystä aivan liian monen pelaajan pelinumeron ulkoa.

 

Miranda SPOLMiranda Koskinen

Hola! Olen Miranda alun perin Vantaalta, mutta opiskelen Itä-Suomen yliopistossa kolmatta vuotta. Viimevuotisen Norjan vaihdon innoittamana lähdin mukaan ainejärjestö ja SPOL-toimintaan. Ainejärjestössäni toimin kv-vastaavana ja SPOL:n hallituksessa yhdessä Tonin kanssa tapahtumavastaavana ja PSV-edustajana. Tonin ja muiden hallituslaisten kanssa järjestetään meidän upeita vuosittaisia tapahtumia, joten tullaan spämmäilemään teidän sähköposteihin aika lailla. Koettakaa kestää! :) PSV-edustajana oleminen tarkoittaa Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry-kehitysyhteistyöjärjestön hallituksessa olemista SPOL-edustajana ja pyrinkin välttämään jäsenistölle ajankohtaista tietoa PSV:n kehitysyhteistyöhankkeista eri kohteissa, keskustelutilaisuuksista ja koulutuksista. Lisäksi SPOL:n tapahtumien yhteydessä tulee usein olemaan varainkeruuta eri kehitysyhteistyöprojektien hyväksi. Aiemmin olenkin työskennellyt muun muassa Intiassa kastittomien etuja ajavassa järjestössä, joten tämä pesti on erityisen lähellä sydäntäni. Olen tulevasta vuodesta innoissani ja saa tulla rohkeasti kyselemään mitä esimerkiksi voisi itse vapaaehtoistyön saralla tehdä tai kertomaan omista ideoista. Random-faktana voisin kertoa, että olen matkustanut yksin Siperian läpi junalla. Nähdään!

 

Loput esittelyt ensi viikolla!

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.