Ääniä työelämästä #8: Terveyskeskuspsykologi

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

Terveyskeskuspsykologi

Olen nimeltäni Mia ja olen 26-vuotias Jyväskyläläinen. Olen valmistunut Jyväskylän yliopistosta vuonna 2014 jonka jälkeen tein hetken tutkijan hommia ennen varsinaisiin psykologin töihin hakemista. Myönnän että valmistuminen oli silloiselle 24-vuotiaalle itselleni pienoinen shokki ja mietin jopa toisen tutkinnon suorittamista suoraan ensimmäisten opintojen perään vältelläkseni työntekoa hieman pidempään. Minulle on ollut aina vaikeaa päättää mikä minusta tulee isona ja siinä valossa onkin selvää miksi pähkäiltyäni päädyin terveyskeskuspsykologiksi. Työnkuvaani nimittäin kuuluu kaikkea, mitä perusterveydenhuollossa voi tulla vastaan ja paljon enemmänkin. Ei siis tarvitse valita tekeekö työtä pikkulasten, koululaisten, nuorten, aikuisten vai vanhusten kanssa, kun yhteen työviikkoon on tiivistettynä tämä koko kirjo.

Työskentelen Keski-Suomessa pienten kuntien psykologina ja osassa niistä olen ainoa psykologi joka paikkakunnalla säännöllisesti käy. Toki käytettävissä ovat lisäksi erikoissairaanhoidon ja perheneuvolan palvelut, mutta ne sijaitsevat pahimmillaan tunnin matkan päässä perheiden asuinpaikkakunnalta. Siksi monenkirjavassa työssäni tulee vastaan myös erittäin vaativia tapauksia, sillä osalle ihmisistä matka on ylitsepääsemätön este muutenkin vaikeissa elämäntilanteissa. Pienten kuntien omaleimaisuus ja tiiviit sosiaaliset- ja sukulaisverkostot asettavat puolestaan paikkakunnilla tehtävään työhön omat kiemuransa, vaikka toisaalta psykologin työtä on selvästi helpompi tehdä sellaisen kuin minä, joka itse asuu muualla.

Lasten parissa tehtävä työ painottuu lasten tutkimuksiin päiväkodissa ja kouluissa ja monen muotoisten pulmien ja oireilun kartoittamiseen ja hoidontarpeen arviointiin ja ohjaukseen. Aikuispuolen työssäkin painottuvat lapsiperheet ja teen paljon vanhemmuuden tukemista tai tapaan neuvolasta ohjautuvia äitejä. Yksittäiset aikuiset ohjautuvat mistä tahansa mielenterveyteen tai jaksamiseen liittyvästä syystä vaihdellen yksinäisyydestä kuolemaan johtaviin sairauksiin. Ainoa syy millä aikuiset eivät voi tulla ovat päihdeongelmat, sillä siihen on oma työntekijänsä. Myös vaikeat mielenterveydenhäiriöt ohjaan mahdollisuuksien mukaan psykiatrian poliklinikoille isompiin kuntiin. Tämän lisäksi olen käytettävissä konsultaatioihin ja kutsuttavissa paikalle käytännössä minne tahansa. Pidän itse erityisen tärkeänä psykologisen työn jalkauttamista sinne missä ihmiset ovat, enkä odottele kopissani että minun luokseni tullaan.

Laskin että olen tehnyt viime vuonna työtä seitsemässä eri koulussa, viidessä päiväkodissa, neljällä eri terveysasemalla ja useammissa kodeissa. Ajokilometrejä on työmatkoineen kertynyt lähes 30 000. Maantieteellisten haasteiden lisäksi työssä painaa yksinäinen vastuu, joka toisaalta kääntyy lähes täydelliseksi vapaudeksi järjestää itse työnsä parhaaksi näkemälläni tavalla. Työpaikkani terveyskeskuspsykologina oli ensimmäinen psykologin paikkani valmistumisen jälkeen ja rehellisesti sanottuna en olisi uskaltanut hommaan lähteä jos olisin tiennyt mitä kaikkea on luvassa. Jälkeenpäin katsottuna vaikeimmat asiakastilanteet ovat olleet kuitenkin kaikista antoisimmat ja opettavaisimmat työssäni.

Varsinkin alkuun tuntui uskomattomalta miten vähin eväin yliopistolta oli nuori psykologi työmaailmaan potkaistu. Ajattelen että tärkeimmät oppini tulivat ehdottomasti viiden kuukauden harjoitteluni aikana, jonka olin tehnyt pienen kunnan perheneuvolassa ja terveyskeskuksessa. Tärkeä opintoaikojen anti olivat myös vuosikurssikaverit, jotka nyt ovat levinneet kukin omille suunnilleen ja ovat erinomainen kollegiaalisen tuen ja konsultaation lähde tilanteessa kuin tilanteessa. Erittäin tärkeää asia yli kaikkien akateemisten arvojen oli yliopisto-opintojeni aikana kerryttämäni epävarmuuden sietämisen taito, mitä harjoittelin paitsi gradua tehdessä myös lukuisissa järjestöpuuhissa ja opiskelijavaihdossa. En voi riittävästi korostaa tämän ominaisuuden tärkeyttä työssä joka jatkuvasti haastaa sinut ja oman osaamisesi rajat. Ja tämän uskon pätevän aivan kaikkeen psykologin työhön, ei pelkästään omaan leveähköön työkenttääni.

Suosittelen ihan jokaista psykologia tekemään edes pätkän työurastaan perusterveydenhuollossa, missä vastaanotolla ihmiset puhuvat asioistaan kenties ensimmäistä kertaa elämässään ja et voi koskaan ennalta tietää mitä tulet kuulemaan. Oma tieni on hieman myös kirkastunut ja toivonkin jatkavani työtä lapsiperheiden parissa ja ehkä kokeilevani myös erikoissairaanhoidon puolta. Epäilys opinnoissa saamistani valmiuksista on myös muutaman vuoden aikana kääntynyt huomioon siitä että minähän pärjään ja osaan tehdä tätä työtä, mutta se ei tarkoita etteikö oppiminen ja uusiin asioihin perehtyminen jatkuisi uran loppuun asti!

Mia Varjus

 

– Mia Varjus


Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi

3. Tohtorikoulutettava

4. Lasten neuropsykolgia

5. Henkilöstökonsultti

6. Psykologina myyntityössä

7. Kliininen psykologi

8. Terveyskeskuspsykologi

9. Yrittäjä

10. Perheneuvola

11. Työterveyspsykologi

12. Psykologina psykiatrikeskuksella

13. Pelipsykologi