EFPSA-kongressi 2017: Gakh, Azerbaijan

31. vuotuinen EFPSA-kongressi järjestettiin Azerbaijanissa, satumaisen kauniissa Gakhin kaupungissa keskellä lumoavan vihreää vuorimaisemaa 23.-30.5. Kongressi kokosi jälleen kerran yhteen yli 350 psykologian opiskelijaa ympäri Eurooppaa, tällä kertaa Humanity Today -teeman ympärille kuuntelemaan, keskustelemaan, nauramaan ja toisiin tutustumaan. Itselleni kongressi oli ensimmäinen laatuaan, muttei taatusti tule jäämään viimeiseksi!

Oma taipaleeni kohti kongressia alkoi lennolla Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin yhdessä viiden muun suomivahvistuksen kanssa. Yövyimme Tbilisissä, ja aamulla matka jatkui pienen taksiselkkauksen ja aamupalan jälkeen bussilla muiden maiden edustajien kanssa kohti Gakhia ja El Resort -hotellia. Bussissa oli todellakin tunnelmaa, jota riitti alkuperäisesti luullun kolmen tunnin sijaan jopa kahdeksaksi tunniksi, kunnes olimme perillä upeassa kohteessamme väsyneinä, mutta onnellisina pitkän istumisen jälkeen.

Tbilisin keskustassa

Georgian ja Azerbaijanin rajalla

Seuraavana päivänä, kun viimeisetkin matkustajat oltiin saatu ehjin nahoin perille, itse ohjelma alkoi. Viikon aikana rinnakkain kulkivat sekä tieteellinen ohjelma laadukkaine luentoineen, workshopeineen ja koulutuksineen, että sosiaalinen ohjelma peleineen, kulttuuri-iltoineen ja bileineen. Järjestimmepä Suomi-delegaatiolla myös hyvin kansainväliset vappusitsit yhtenä iltana, jotka osoittautuivat suureksi menestykseksi! Edellä mainitussa kulttuuri-illassa pääsimme tutustumaan jokaiseen edustettuun maahan paikallisten ruokien ja juomien välityksellä. Yhtenä päivänä kävimme exculla tutustumassa myös maan muihin maisemiin ja Sekin kaupunkiin.

El Resort –hotelli Gakhin kaupungissa

Cultural evening

Excun maisemia

Kansainväliset vappusitsit!

Viikon varrelle mahtui muun muassa lukematon määrä unohtumattomia muistoja, uusia tuttavuuksia ympäri Eurooppaa, valvottuja öitä, myöhästyneitä aikatauluja, lampaita ja lehmiä, antoisaa keskustelua psykologiasta, käytännöllisiä fraaseja uusilla kielillä, kastelukannuboolia ja EFPSA-henkeä. Vappuviikko tänä vuonna todellakin näytti viime vuoteen nähden erilaiselta, mutta niin mahtavalta!

Azerbaijan sijaitsee Euroopan ja Aasian välimaastossa, ja maana se vaikuttaakin olevan mielenkiintoinen yhdistelmä molempia. Paikalliset ihmiset ovat tavattoman ystävällisiä — esimerkiksi eräs uusi norjalainen ystäväni pääsi Bakuun (noin 5-11 tuntia ajomatkaa Gakhista) muutama päivä aiemmin tapaamansa azerbaijanilaisen perheen kyydissä kongressin päätteeksi! Myös kongressin azerbaijanilainen järjestäjätiimi teki aina kaikkensa ongelmien ratkaisemiseksi ja meidät osallistujat tyytyväiseksi tekemiseksi. Suurin kiitos viikostamme kuuluukin heille :)

Mutta siis hetkinen, mikä ihmeen EFPSA? EFPSA (European Federation of Psychology Students’ Association) on Euroopan psykologian opiskelijoiden ainejärjestöjen liitto, johon kuuluu muuten aika huippua sakkia, kuten esimerkiksi juuri sinä, mikäli kuulut SPOLiin! Juuri sinäkin siis voit hakea mukaan tälle upealle reissulle Maltalle ensi vuonna!

Vuoden 2017 Suomi-delegaatio!

 

Teksti: Annamari Järviniemi

Kuvat: Annamari Järviniemi ja Filippa Kalejaiye