Äänestä vuoden psykologianopiskelija 2020!

// På svenska nedan //

Heipparallaa rakkaat psykalaiset! 

Toivottavasti syksynne on lähtenyt mukavasti käyntiin. Syksyn saapuessa keskuuteemme, on jälleen koittanut Suomen Psykologian Opiskelijain Liiton (SPOL ry) perinteisen Vuoden psykologian opiskelija-äänestyksen aika. SPOL jakaa Vuoden psykologian opiskelijan palkinnon tammikuussa SPOL-seminaarissa jäsenelle/jäsenille, joka/jotka ovat tehneet hyvää työtä opiskeluaikanaan!

Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, kuka psykologian opiskelija keskuudestamme valitaan Vuoden psykologian opiskelijaksi, asettamalla haluamasi psykologian opiskelija tai pieni opiskelijaryhmä ehdolle äänestykseen. Tämän jälkeen kaupungeittain ainejärjestöjen hallitukset valitsevat oman kaupunkinsa ehdokkaista yhden henkilön tai ryhmän, joka annetaan SPOL:n hallitukselle ehdokkaaksi. Tämän jälkeen SPOL:n hallitus äänestää jäljelle jääneistä ehdokkaista vuoden psykologian opiskelijan. 

Tänä vuonna haluamme nostaa esiin sellaisen henkilön tai ryhmän, joka on toiminnallaan onnistunut edistämään yhteisöllisyyttä kuluneen vuoden aikana. Tämän vuoden teemana onkin siis “Yksi kaikkien puolesta – Yhteisöllisyys edellä”. Vaikka nimi on yksikkömuodossa, hienon ja suuren kuuloinen, toiminnan ei tarvitse olla vain yhden henkilön toimesta, eikä sen tarvitse olla mitään maailmaa mullistava keksinnön tekele. Arkinenkin, luova tapa edistää yhteisöllisyyttä riittää.

Voit perehtyä teemaan tarkemmin tämän linkin takaa:

Äänestämään pääset tästä linkistä

MITÄ: Vuoden psykologian opiskelija: Yksi kaikkien puolesta – Yhteisöllisyys edellä 

TEEMA: Yksi kaikkien puolesta – Yhteisöllisyys edellä

MITEN: https://forms.gle/bz8ATEEjwXGtL8vk7

MILLOIN: 5.10. mennessä

//På svenska//

Hej alla psykkisar!

Vi hoppas att hösten börjat bra för er alla. Nu då hösten anlänt så är det igen dags för Finlands Psykologistuderandes Förbunds (SPOL:s) traditionella röstning på Årets psykologistuderande. SPOL delar under SPOL-seminariet i januari ut Årets psykologistuderande -priset till en eller flera medlemmar som gjort bra ifrån sig under sin studietid!

Nu har du möjlighet att påverka vem som väljs till Årets psykologistuderande genom att nominera en enskild studerande eller en liten grupp som kandidat. Efter detta väljer ämnesföreningarnas styrelser en person eller grupp från sin förening som kandidat och för vidare informationen till SPOL:s styrelse. SPOL:s styrelse väljer därefter en vinnare bland dessa kandidater.

I år vill vi lyfta fram en sådan person eller grupp som under det gångna året lyckats främja gemenskap genom sin verksamhet. Årets tema är alltså “En för alla – Gemenskap i fokus”. Även om titeln låter stor och fin och betonar en för alla, behöver gärningen inte vara utförd av endast en person, och den behöver inte heller vara någon banbrytande ny uppfinning. Vardagliga, kreativa handlingar för att främja gemenskapen räcker alltså.

Du kan läsa mer om temat via denna länk:

Du kan rösta via denna länk

VAD: Årets psykologistuderande

TEMA: En för alla – Gemenskap i fokus

HUR: https://forms.gle/bz8ATEEjwXGtL8vk7

NÄR: Innan 5.10.

Leave a Reply

Your email address will not be published.