Koronapandemia on lähes jo puolentoista vuoden ajan jyllännyt maailmalla. Edes tässä pohjoisessa maailmankolkassa psykologian ainejärjestöt kaikkine jäsenineen eivät ole voineet välttyä pandemialta, eikä sen mukana tulleista mullistuksista opiskeluarkeen. Jokaisen vuosikurssin opiskelija tylysti (mutta tarpeellisista syistä kuitenkin) sysättiin vieraaseen arkeen, joka ennen kaikkea vaati paljon nopeaa sopeutumista lyhyelläkin varoitusajalla. Erityistä shokkihoitoa koki kuitenkin jokainen vuonna 2020 opinnot aloittanut fuksi. Opiskelun aloittaminen on aina rankka kokemus: mahdollinen muutto vieraalle paikkakunnalle vieraiden ihmisten sekaan ja yliopisto-opintojen haltuunotto vie paljon sekä henkisiä että fyysisiä voimavaroja. Maailmanlaajuinen pandemia tämän suuren elämänmuutoksen päälle onkin siis kevyesti ilmaistuna mahdollisesti rankin tapa aloittaa uusi luku elämässä.
Vuoden 2020 fuksina kokemukseni psykologian opiskelun aloittamisesta pandemian keskellä oli helposti yksi vaativimmista asioista elämässäni, muiden mahdollisesti eriäviä kokemuksia suinkaan vähättelemättä. Jotkut saattoivat kokea vuoden kestäneen etäopetuksen olevan hyvällä tavalla joustava tapa suorittaa opintoja, jolloin opinnot pystyi sovittamaan paremmin omaan arkeen. Mutta viime lukukautena tehtyjen opiskelijahyvinvointikyselyiden mukaan suurin osa opiskelijoista, eikä vain ensimmäisen vuoden opiskelijat, koki etäopetuksen sekä yliopistojen ja kirjastojen tilarajoituksien heikentäneen omaa jaksamista ja lisänneen yksinäisyyden tunteita. Erityisesti ensimmäisen vuoden opiskelijoiden tuntemuksissa korostui yksinäisyys ja irrallisuus yliopistoyhteisöstä – eikä ihme, kun syksyn orientaationviikkojen jälkeen kontaktit yliopistoyhteisöihin pitkälti katosivat tapahtumien perumisen ja etäluentojen yleistyessä. Kun aikaa viettää pitkälti oman kotinsa seinien sisällä, miten voisikaan muodostaa yhteyksiä ulkomaailmaan ja uusin tuttavuuksiin?
Aina sanotaan, että opiskeluvuosista tulisi nauttia parhaan kykynsä mukaan: onhan opiskelu hyvin lyhytaikainen ja ainutlaatuinen ajanjakso ihmisen elämässä. Siksi onkin sääli, että niin moni uusi opiskelija joutui kärsiväksi osapuoleksi tässä maailmantilanteessa. Viime lukukausi tuli vietettyä pitkälti omissa oloissa, mikä sai erityisen kovasti kaipaamaan kaikkea, mitä olisi voinut tapahtua ja mitä ei vielä ole päässyt kokemaan. Kuinka kovasti sitä olisikaan halunnut siirtyä luentosalista yhteiselle lounaalle muiden opiskelijoiden kanssa, juoda kahvia ja jatkaa opiskelua kirjastossa, kunnes tulisi aika valmistautua sitseille lähtöön. Kuinka kovasti sitä olisikaan halunnut laulaa karaokea ja tanssia aamuun saakka, kunnes herätyskello soittaisi seuraavan luennon alkamisen merkiksi. Kuinka kovasti sitä kaipasikaan ystäviä, yhteisöä ja yliopistokampuksen vilinää – ja kuinka kovasti sattuikin, kun jäi yksin neljän seinän sisälle kokonaisen vuoden ajaksi.
Horisontissa kuitenkin siintää toivonpilkahdus. Vaikka korona edelleen puolentoistavuoden jälkeen lymyilee joukossamme, rokotuskattavuuden nousu ja tartuntojen määrän lasku antaa toivoa jaksamiselle. Nyt kun rajoitukset ovat vähentyneet, olen päässyt ensimmäisille luennoille luentosaliin, kulkemaan kampusalueella ja nauttimaan opiskelijakulttuurista haalarit ylpeästi jalassa – tietenkin hygieniasta ja käsidesin riittävyydestä huolehtien. Pelkästään ihmisten näkeminen kampusalueella helpottaa paluuta normaaliin arkeen, mutta itse koen jälleen mullistuksen kohti täysin uutta ja vierasta: nimittäin yliopisto-opiskelijan arkea. Edessäni on taas paljon uutta ja jännittävää, mikä tuntuu erityisen merkitykselliseltä pitkän tyhjyyden jälkeen. Yritetään siis jokainen vuosikurssista riippumatta ammentaa voimaa ja intoa siitä, mistä olemme kukin jääneet paitsi, sillä siten tulevista opiskeluvuosistamme saamme tehtyä entistäkin antoisampia!
Annina Björkstrand
Fobian ainejärjestölehden Feedbackin päätoimittaja
