Ääniä työelämästä #9: Yrittäjä

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta. Yrittämisen yrittämisestä Minä ja puhelin. Ainoa asia, mihin voi 100 %:sti vaikuttaa on numeron näppäily ja vihreän luurin Read more about Ääniä työelämästä #9: Yrittäjä[…]

Perehtymässä kohti hallituskauden haasteita

Suomen Psykologian Opiskelijain Liiton hallitus on taas vaihtunut ja uusi porukka pääsi perehtymään toimintaansa mökkiviikonlopun merkeissä Järvenpäässä. Viikonlopun aikana ryhmäydyttiin ja pohdittiin SPOL:n merkitystä sekä suunnitelmia tulevaisuudelle. Matkatessani kohti SPOL:n perehdytysviikonloppua ystäväni kysyi minulta, sijaitseeko Järvenpää Helsingissä. Vaikka hänen tietämättömyytensä huvitti minua suuresti, piti minun kuitenkin myöntää olevani myös itse kovin eksyksissä monen asian suhteen, Read more about Perehtymässä kohti hallituskauden haasteita[…]

NPS Konferenssi 2017 – Future of Psychology

Nordic Psychology Students konferenssi on vuosittain järjestettävä, pohjoismaisille psykologian opiskelijoille suunnattu tapahtuma, jossa kokoonnutaan keskustelemaan alaan liittyvistä asioista jonkin ajankohtaisen teeman puitteissa sekä kuuntelemaan mielenkiintoisia asiantuntijoiden näkemyksiä. Tänä vuonna isäntämaana toimi Viro, jonne suuntasimme peräti yli kahdenkymmenen suomalaisen psykologian opiskelijan voimin. Muita osallistuja oli niin Ruotsista, Norjasta, Tanskasta kuin Virostakin, vaikka suomalaiset muodostivatkin melkein puolet Read more about NPS Konferenssi 2017 – Future of Psychology[…]

Ääniä työelämästä #8: Terveyskeskuspsykologi

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta. Terveyskeskuspsykologi Olen nimeltäni Mia ja olen 26-vuotias Jyväskyläläinen. Olen valmistunut Jyväskylän yliopistosta vuonna 2014 jonka jälkeen tein hetken Read more about Ääniä työelämästä #8: Terveyskeskuspsykologi[…]

Ääniä työelämästä #7: Kliininen psykologi

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta Kliininen psykologi Morjesta pöytään arvon lukijat! Olen Mikko-Juhani Korpela, 29-vuotias kliininen psykologi. Olen kotoisin Tampereelta, Mansesterista, mutta koska Read more about Ääniä työelämästä #7: Kliininen psykologi[…]

Ääniä työelämästä #6: Psykologina myyntityössä

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta. Psykologina myyntityössä Olen Iiro Korhonen, 26-vuotias uunituore psykologi, tätä nykyä Espoossa asustava sellainen. Tarina alkoi Hämeenlinnasta, jonka jälkeen Read more about Ääniä työelämästä #6: Psykologina myyntityössä[…]

Ääniä työelämästä #5: Henkilöstökonsultti

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta. Henkilöstökonsultti Olen Anni, psykologi ja henkilöstökonsultti Espoosta. Työskentelen Barona Työkykypalvelut Oy:llä henkilöstökonsulttina ammatillisen kuntoutuksen parissa työ- ja organisaatiopsykologian Read more about Ääniä työelämästä #5: Henkilöstökonsultti[…]

Ääniä työelämästä #4: Lasten neuropsykologia

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta. Lasten neuropsykologia Täällä kirjoittelee Noora, nuori psykologi Lahdesta tai tuttavallisemmin Lahest. Olen opiskellut Jyväskylässä, mutta päädyin Lahteen lasten Read more about Ääniä työelämästä #4: Lasten neuropsykologia[…]

Sote- ja maakuntahallintouudistus (kookos)pähkinänkuoressa

Mediassa on jo useamman vuoden aikana pyöritelty hommelia (tai himmeliä) nimeltään sote- ja maakuntahallintouudistus. Pyrin tässä tekstissä avaamaan hieman sitä, mistä tästä valtavassa uudistuksessa oikeastaan on kyse, miksi sitä tehdään ja millä aikataululla uudistuksessa edetään. Myönnän jo tässä kohtaa, että asia ei missään nimessä ole simppeli, eikä yhdessä blogitekstissä selitettävissä. Joitakin mutkia olen joutunut vetämään Read more about Sote- ja maakuntahallintouudistus (kookos)pähkinänkuoressa[…]

Ääniä työelämästä #3: Tohtorikoulutettava

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta. Tohtorikoulutettava Moi! Olen Anu Karvonen ja työskentelen tohtorikoulutettavana Jyväskylän yliopistossa. Väitöskirjani alkaa (toivottavasti) olla loppusuoralla näin neljän vuoden Read more about Ääniä työelämästä #3: Tohtorikoulutettava[…]