Mitä tapahtuu kun pistetään tsekkiläiseen pikkukylään viikoksi kolmisen sataa Eurooppalaista psykologian opiskelijaa? Entä jos lisätään soppaan vielä seksuaalisuuden saloja valottavaa tieteellistä ohjelmaa ja erilaisia teemajuhlia? Valotetaanpa lopputulosta hieman!

Oma matkani alkoi myöhemmin kuin monien muiden. Saavuin vasta kongressin ensimmäistä päivää edeltävänä iltana Prahaan, jossa yövyin erikoisella tyylillä sisustetussa Artharmony-hostellissa useiden muiden kongressiin menijöiden kanssa. Juuri ennen nukkumaanmenoa menin hostellin yhteiskeittiöön ja moikkasin ujosti kahta tyttöä, jotka keskustelivat siellä jollain itselleni vieraalla kielellä. Ujous vaihtui heti tuttavallisuuteen kun kävi ilmi, että he ovat myös matkalla kongressiin.

Sattuneista syistä (hajamielisyys, hitaus yms.) minä ja toinen jyväskyläläinen Kimmo olimme jääneet ilmoittautumisissa vasta klo 20.00 lähtevään, tapahtumapaikalle vievään bussiin, joten meillä oli koko päivä aikaa viettää Prahassa. Otimme rennosti ja kävelimme ympäri vanhaa kaupunkia välillä jäätelöä ja muita virvokkeita nauttien. Kävimme vilkaisemassa myös Prahan tv-tornia, jossa kiipeilee kummallisia vauvapatsaita. Tornin vieressä otimme ”kevyen” päivällisemme hyvin tsekkiläisen oloisessa pubissa. Perinteiseen Itä-Eurooppalaiseen tyyliin valitsimme ruuiksemme lihaisia vaihtoehtoja kaljan kera. Eipähän tullut nälkä bussissa.

Jätskiä ja nähtävyyksiä!

 

Mitä tästä pitäisi ajatella?

 

Bussi lähti reilut puoli tuntia myöhemmin kuin alun perin oli luvattu. Se ei haitannut mukavaa fiilistä, joka siellä vallitsi. En ole ikinä ollut ennen bussissa, jossa toisilleen enimmäkseen tuntemattomat ihmiset olisivat yhtä aktiivisesti yrittäneet jutella toisilleen. Saapuessamme puolen yön aikaan pimeän metsäreittiajelun jälkeen hotellille, meitä odotti huutava ja riemuitseva vastaanottokomitea. Jo Prahan hostellilta asti syntynyt tuntemus lämpimästä ”EFPSA-hengestä” vahvistui. Olimme tietenkin missanneet ensimmäisen illan kasinotyyliset teemajuhlat, mutta onneksi (ja seuraavan päivän turmioksi) tutustuminen ja yleinen hotellilla hyörintä jatkui pitkälle yöhön.

Sunnuntaiaamu ei tosiaan koittanut erityisen hehkeästi. Aamupalan loppuminen klo 9.30 aiheutti karmean ristiriidan ruuan ja unen tarpeiden välillä. Ruoka voitti ja sen jälkeen suunnattiin avajaisseremoniaan, jossa esiteltiin mm. tapahtuman Org.Com (aka organizing committee aka järjestävä porukka) ja kerrottiin EFPSA:n toiminnasta yleisesti. Päivä jatkui EFPSA:n toiminnassa olevilla kokouksilla ja äänestyksillä ja tavallisilla osallistujilla yleisellä hengailulla. Eräät saksalaiset olivat virittäneet kaksi slack-linea hotellin eteen ja ne keräsivätkin joutilaita temppuilemaan ja nauttimaan auringosta. Itse jaksoin jonkin aikaa olla mukana, mutta pian päiväunet kutsuivat. Herättyäni menin EFPSA:n open doors -esittelyyn, jossa toiminnassa mukana olevat esittelivät pestejään ja houkuttelivat hakemaan mukaan. Olin tiennyt kyllä että EFPSA:n pyörittäminen vapaaehtoisvoimin vaatii paljon porukkaa ja rakenteita, mutta niiden monimuotoisuus alkoi ehkä avautua vasta täällä. Minulle syntyi syvä kunnioitus myös niitä ihmisiä kohtaan, joka jaksavat ympäri vuoden pitää hommaa yllä.

Meidän majapaikka

 

Sunntai-iltana vietettiin EFPSA-tapahtumille tyypillistä, legendaarista Cultural eveningiä. Ideana oli se, että ihmiset toivat jotain tyypillistä ruokaa ja juomaa omasta maastaan ja sitten tarjosivat sitä muille. Pöytien ympärillä kävi kova kuhina ihmisten maistellessa herkkuja ja vähän vähemmän herkullisia asioita (esim. Unicum, Unkarin kauhu). Jossain vaiheessa iltaa pysähdyimme Suomen delegaation Annukan kanssa katsomaan tarkemmin mitä ympärillä tapahtui. Uskomaton kansainvälinen flirttimentaliteetti oli vallannut salin ja ihmiset kävivät koko ajan tuttavallisemmiksi.

Suomi edustaa! (kuva: Minna Parkkila)

 

Maanantaina taas marssimme reippaasti aamupalalle, jonka jälkeen alkoi kongressin tieteellinen ohjelma. Itselleni ensimmäisenä luvassa oli työpaja teemalla ”seksuality in psychotherapy”. Odotusteni vastaisesti työpaja keskittyi paljon terapeuttien ja asiakkaiden välisten seksuaalisten kontaktien eettisyyteen ja ilmenemiseen. Keskustelu kävi tietty kuumana! Illalla vietimme juhlaa teemalla ”Firemens ball”, mikä käytännössä tarkoitti että ihmiset olivat pukeutuneet 80-luvun henkisiin asusteisiin ja paikalla oli bändi soittamassa tanssittavaa musiikkia. Suomalaiset pistivät pystyyn juomapelin käytävälle. Ketkäs muutkaan sen tekisivät?

Tiistaina kävin katsomassa hieman epätieteellisen, sekavan, mutta ajatuksia herättävän luennon teemasta ”non-criminal pedophiles”. Viikon aikana tuli huomattua ettei luentojen otsikoista voinut aina päätellä niiden laadusta mitään. Pariinkin otteeseen kaverit tulivat päiväunia vähemmän kiinnostavaksi arvioimaltani tai työpajan takia skippaamaltani luennolta hehkuttaen sitä kuinka hyvä se oli. Vaikeaa olikin välillä hyväksyä, ettei kaikkeen pystynyt millään osallistumaan. Toisaalta mukaan mahtui myös epätieteellisiä ohilyöntejä, jotka aiheuttivat ihmisissä lähinnä ärtymystä. Congress is a box of chocolate, you never know what you get!

Keskiviikkona vuorossa oli ekskursio. Tuntui hyvältä lähteä välillä ulos hotellista. Menimme usealla bussilla vierailemaan Český Krumlovin kylään, Budějovický Budvarin panimoon ja lopuksi kävelemään lyhyen metsäreitin hotellin läheisyyteen. Český Krumlov osoittautui hyvin kauniiksi, tiiviiksi kyläksi, jonka reunalla oli mahtipontinen, muurintapainen rakennelma. Vierailimme peilitalossa, söimme perinteistä tsekkiläistä ruokaa ja nautimme auringosta ja maisemista. Panimolla kiertelimme katselemassa, kuinka olutta tehdään ja saimme maistiaisiakin.

Suomi-possea ja maisemia

Pieni kylä, niin iso muuri.

Siellä sitä kaljaa tehään!

 

Loppuviikosta osallistuin aktiivisemmin tieteelliseen ohjelmaan kuin alkuviikosta. Kiinnostavia työpajoja olivat esimerkiksi sympaattinen ”love at first sight” ja keskustelua herättävä ”personal values in psychotherapy”. Eräs hienoimpia asioita, joita kaikissa työpajoissa sai kokea, oli kulttuurien välisten erojen kuuleminen ja uudenlaiset näkökulmat psykologiaan. Ihmiset olivat usein eri mieltä, mutta tuloksena ei ollut riitaa, vaan rakentavaa keskustelua. Työpajoissa saavutettiin avoin ja turvallinen ilmapiiri, jossa tuntui että myös itse pystyin jakamaan asioitani avoimesti.

Huikeimmaksi työpajaksi itselleni osoittautui ”how to express your sexual desires”. Menin työpajaan sen perusteella, että se vaikutti pelottavalta. En osannut ollenkaan kuvitella, miten tuolla teemalla saataisiin aikaan miellyttävä ja helppo kokemus. Työpaja oli kuitenkin todella onnistunut. Poikkeuksellisen lämmin ja hyväksyvä ilmapiiri, sekä taitavat vetäjät saivat aikaan hienon kokemuksen, jollaista olisi vaikea missään muussa ympäristössä saavuttaa. Jollain tapaa kaikki vaivaantuminen oli poissa ja oli vain hienoa kuunnella ihmisten kokemuksia ja olla mukana kertomassa omiaan.

Osallistujilla oli mahdollisuus järjestää myös omia työpajojaan aina silloin kuin sellaisia keksivät. Kahtena iltana järjestettiin ”let´s talk about sex”-työpaja. Se oli hyvin vapaamuotoinen ja ideana oli lähinnä keskustella osallistujien paperilapuille kirjoittamista, summamutikassa valituista aiheista. Tunnelma oli jälleen herkkä ja lämmin. Huoneen valot oli sammutettu, mutta keskellä toi pehmeää valoa koristevaloköynnös. Ihmiset kertoivat kokemuksiaan ja ajatuksiaan, samaistuivat toisiinsa ja kysyivät mielipiteitä. Itselleni tuli sellainen olo, että jokaiselle olisi hyvä päästä kokemaan tällainen tilaisuus jakaa ja kuulla muita, ja olinkin taas kiitollinen siitä, että sain kokea sen.

Loppuviikon sosiaalinen ohjelma oli myös mainiota. Toisena päivänä lounastauolla pistettiin tyynysota pystyyn, toisena taas järjestäjät jakoivat ihmisille kuulokkeita ja pian silent disco -bileet olivat pystyssä. Iltaohjelmissa saatiin nähdä International disaster bandin helmiä, eli ihmiset saivat näyttää kykynsä erilaisissa bändikokoonpanoissa. Viimeisen illan venetsialaiset naamiot –teemabileissä tarjolla oli järjestetty kuvausmahdollisuus rekvisiitalla ja vaihtuvilla taustakuvilla.

Soitantaa! (kuva: Minna Parkkila)

Me tässä vaan Timon kanssa kanalassa.

 

Kokonaisuudessaan viikko meni aivan liian nopeasti. Olisin voinut viettää vaikka kuukauden niissä tunnelmissa ja niiden ihmisten kanssa. Jäähyväisten koittaessa en voinut uskoa, että olisi ollut niiden aika. Tuntui että vasta oli päästy vauhtiin ja että vielä oli paljon ihmisiä, joille en ollut jutellut tarpeeksi. Aina oli joutunut tasapainottelemaan sen välillä haluaako nukkua vai viettää aikaa huikeiden ihmisten kanssa tai kiinnostavaan ohjelmaan osallistuen. Sanoisinkin että näin yöuniaan arvostavalle ja pienestä aivovammaisuudesta unen puutteessa kärsivälle ihmiselle viikko alle keskimäärin 5 tunnin unilla per yö oli suoritus. Silti lähdön hetkellä vielä ajattelin että hitto, olisi pitänyt vaan silti nukkua varmaan vähemmän.

Tärkeimpiä asioita, joita tästä reissusta mukaan jäivät olivat uudenlainen uskallus olla avoin, kokemus lämpimästä hyväksyvästä ilmapiiristä, uudet näkökulmat psykologiaan ja seksuaalisuuteen, sekä tietenkin keskustelut ja ystävystyminen sekä suomalaisten että muun maalaisten kanssa ihmisten kanssa. Kongressi tuntuu muistona pehmoiselta, lämpimältä ja kaihoisalta. Näin vasta neljäntenä opiskeluvuonna ensimmäistä kertaa kongressiin lähteneenä tuntuu nyt hassulta, etten aiemmin jo tajunnut lähteä mukaan. EFPSA-kärpäsen purema on paha, enkä voi muuta kuin jäädä innolla odottamaan ensi vuotta ja Portugalin kongressia!

Terveisin

Jyväskylän Norppa

Noora Kouvo