Ääniä työelämästä #10: Perheneuvola

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

Kuka olet, mitä teet ja missä asut?

Olen Tuuli, 31v. ja asun Jyväskylässä. Alun perin olen kotoisin Tampereelta, mutta lukion jälkeen tuntui, että haluaisin nähdä muutakin maailmaa, ja päädyin hakemaan Jyväskylään opiskelemaan. Kolmannella hakukerralla tärppäsi – ehkä vasta silloin olikin oikea aika – ja aloitin psykologian opinnot Jyväskylässä 2006. Valmistuin 2012 tehtyäni loppusuoran hieman takaperoisesti: gradun jälkeen tein harjoittelun, josta lähdin suoraan vajaan vuoden psykologin sijaisuuteen, sitten vaihtoon Slovakiaan ja lopulta haalin viimeiset ”säläopintopisteet”. Heti valmistumisen jälkeen aloitin työt perheneuvolassa pohjoisessa Keski-Suomessa, Viitasaarella ja Pihtiputaalla. Vuonna 2015 aloitin erikoistumisopinnot perhe- ja paripsykoterapeutiksi.

Olen itse asiassa aloittanut juuri (3/2017) uudessa työssä Jyväskylän lastenpsykiatrialla, mutta esittelen teille nyt siis perheneuvolatyötä, koska siitä minulla on n. 5 vuoden kokemus. Uudesta työstäni en osaisi vielä paljoa kertoakaan, koska pää on sekaisin kaikesta uudesta – mutta älkää vain paljastako kenellekään ;) !

Miten päädyit työhösi ja miksi hait paikkaa?

Tein harjoitteluni Jyväskylän perheneuvolassa 2010, jonka jälkeen kävin ennen valmistumistani pyörähtämässä niin ikään perheneuvolatyyppisessä työssä Lasten- ja nuorten hyvinvointikeskuksessa Kiteellä. Nämä kokemukset vahvistivat ajatustani siitä, että haluan työskennellä nimenomaan lasten ja perheiden kanssa, ja siksipä hainkin valmistumiseni jälkeen kyseisen tyyppisiä työpaikkoja. Halusin jäädä Jyväskylän lähettyville eikä paikkoja tällä alueella ollut kovinkaan paljoa tarjolla. Olin kuitenkin melko onnekas, koska Wiitaunionissa aukesi juuri valmistumiseni aikoihin perheneuvolapsykologin paikka ja tulin valituksi.

Mitä toimenkuvaasi kuuluu

Perheneuvolan perustehtäviin kuuluvat auttaminen alakouluikäisten lasten kehitykseen ja tunne-elämään liittyvissä huolissa, kasvatuksellisissa kysymyksissä, perheen vuorovaikutusongelmissa, parisuhdeasioissa ja avio- tai avoeroon sekä lasten huolto- ja tapaamisasioihin liittyvissä vaikeuksissa. Lainsäädännönkin mukaisesti perheneuvolatyö on moniammatillista, sillä työryhmään tulee kuulua psykologi, sosiaalityöntekijä sekä lastenpsykiatri. Pääasiassa työskentelin siis sosiaalityöntekijän työparina perhe-, pari – ja verkostotapaamisissa sekä tapasin lapsia yksilö- ja tutkimustapaamisilla. Lisäksi työhön liittyi olennaisena osana verkosto- ja konsultaatiotyötä eri yhteistyötahojen kanssa. Vuosina 2012-2014, kun alueella ei ollut vielä alakoulujen psykologia, tein paljon myös alakouluikäisten kognitiivista arviointia ja koulupsykologityyppistä työtä.

Minkälainen on normaali työviikkosi

Tavalliseen työviikkoon kuului yleensä 2-3 perhe- tai verkostotapaamista per päivä. Yksilötapaamisia oli hieman tarpeesta riippuen 2-5 viikossa. Perheneuvolassa fokus on enemmän koko perheen kanssa työskentelyssä, ja lasten yksilötapaamiset tulivat kyseeseen – ainakin meillä – lähinnä silloin, jos lapsen tunne-elämää tai vointia oli tarpeen arvioida tarkemmin tai mikäli perheen kanssa arvioitiin, että lapsen omista tukikäynneistä olisi lisähyötyä perhekäyntien rinnalla. Lisäksi työhön kuului vaihtelevassa määrin paljon muuta asioiden hoitamista, kuten asiakas- ja verkostotapaamisten sopimista, yhteenvetojen tai lausuntojen kirjoittamista, maksusitoumusasioiden hoitamista, konsultaatiopuheluita ja niin edelleen.

Mikä on parasta työssäsi?

Työn paras puoli on ehdottomasti sen monipuolisuus: perheneuvolassa on mahdollista tehdä työtä sekä perheiden että yksilöiden, aikuisten ja lasten kanssa. Koe lasten kanssa työskentelyn todella palkitsevana ja antoisana. Lasten kanssa täytyy ja saa käyttää mielikuvitusta sekä todella heittäytyä, koska työskentely on hyvin harvoin pelkkää istumista ja keskustelua. Lapsilta saa usein myös ihastuttavan suoraa palautetta työskentelyn sujumisesta. Ihan tyhmällä tädillä voi olla tosi tylsät jutut eikä sen luo halua mennä enää ikinä! Mutta toisaalta täti voi olla rakas, ihana ja kaunis, ja on kivaa, kun saa sen luo taas tulla käymään! Mahdollisuus jatkuvaan työparityöskentelyyn on perheneuvolan jonkinlainen erityisyys ja todella antoisaa. Etenkin omalla kohdallani olin erityisen onnekas, koska työparillani oli lähes 30 vuoden työkokemus perheneuvolatyöstä ja opin häneltä mielettömän paljon!

Entä haastavinta?

Haastavinta on ehkä se, että asiakkaiden tilanteet ovat usein varsin monimutkaisia ja on vaativaa pitää mielessä kaikki perheenjäsenet, heidän mahdollisesti varsin ristiriitaisetkin toiveensa ja ajatuksensa ja huolehtia, että kaikki kokisivat tulleensa kuulluiksi. Perheterapeuttiopintojeni myötä olen tullut tästä vielä ”kipeämmin” tietoiseksi, vaikka olen toki saanut siihen myös työkaluja. Haastavinta ehkä ylipäätäänkin psykologina on oppia sietää omaa avuttomuuden ja epävarmuuden tunnetta.

Mitä olet oppinut toimenkuvassasi?

Pienen perheneuvolan työntekijänä jouduin ottamaan paljon vastuuta, mutta toisaalta sain myös kehittää ja tehdä työtä hyvin vapaasti. Tämä yhdistettynä tiiviiseen työskentelyyn hyvin kokeneen työtekijän kanssa on uskoakseni kehittänyt osaamistani, rohkeuttani ja luottamusta omaan ammattitaitooni huomattavasti – luultavasti enemmän kuin jossakin isommassa organisaatiossa työskentely olisi. Perheneuvolatyö on vienyt minua myös selkeästi poispäin aiemmasta melko yksilökeskeisestä ajattelutavastani ja auttanut ymmärtämään, että ihmisten ongelmat ovat ja syntyvät suhteissa, ja toisaalta että yksittäisen ihmisen ongelma koskettaa aina myös monia muita ihmisiä.

Miten opinnot ovat vastanneet työelämän tarpeita?

Opinnot antoivat vahvan pohjan lähteä tekemään psykologin työtä yleisellä tasolla ja mielestäni monet asiat oppiikin vasta työelämässä tekemällä – siitä se oppiminen oikeastaan vasta alkaakin! Jos nyt kuitenkin ajattelen perheneuvolan työnkuvaa, huomaan, että lapsi- ja perhenäkökulma jäivät opinnoissa hyvin vähälle huomiolle. Oikeastaan vasta näin jälkikäteen huomaan kuinka vallitsevia aikuis- ja yksilönäkökulma olivat.

Mitä voit sanoa koti-/työpaikkakunnastasi, hyviä puolia ja huonoja

Ensimmäiset kaksi vuotta työurastani asuin viikot Viitasaarella, jonka jälkeen aloin kulkea töihin Jyväskylästä. Viitasaari on kaunis, mutta hyvin pieni kaupunki (alle 7000 asukasta). Harrastusmahdollisuudet ovat varsin hyvät: mm kansalaisopistosta löytyy kattavasti edullisia(!) liikunta-, taide- ja kielikursseja. Toisaalta, koska Viitasaari on niin pieni paikka, että asuminen samalla paikkakunnalla asiakkaiden kanssa voi tuntua haastavalta – varsinkin pidemmän päälle. Toisaalta pienuus on työssä etu mm. siten, että on mahdollista oppia tuntemaan lähiverkostot hyvin, tapaamisten sopiminen on helppoa ja joustavaa jne. Jyväskylässä puolestaan on tietysti paljonkin mahdollisuuksia ja mukavaa tekemistä, ja järven rannalla asuminen on ainakin näin tamperelaiselle hyvin kotoisaa!

Loppukaneetti

Ammattilaisten tulisi enemmän kiinnittää työssään huomiota koko perheeseen ja ihmisten lähiverkostoihin. Liian usein unohdamme, että asiakkaamme elävät osana perhettään ja muuta lähiverkostoa, ja jätämme huomiotta sen miten tämä todellisuus vaikuttaa asiakkaan tilanteeseen ja miten asiakkaan tilanne vaikuttaa lähiverkostoon. Ja aivan erityisesti haluan sanoa kaikille meille lasten ja nuorten kanssa työskentelevät: ei unohdeta isiä!