Skopje 8.-12.3.2017

Makedonia on maa, josta en ennen reissuun lähtöä tiennyt juurikaan mitään. Levoton poliittinen lähihistoria taisi olla merkittävin mielikuviani värittävä tekijä. Onnekseni sain heittää ennakkoluuloilleni hyvästit hetkessä!

Meille suomalaisille sadan vuoden itsenäisyys tuntuu hienolta, mutta silti varsin lyhyeltä ajanjaksolta. Makedonia on ollut itsenäinen vasta 26 vuotta, mutta levottomuus on pysynyt, kärjistyen välillä sisällissodan partaalle asti. Muutamaa viime vuotta ovat (kirjaimellisesti) värittäneet korruptioskandaalit ja niitä vastustamaan syntynyt opiskelijaliike värikäs vallankumous, jonka pääasiallisena hyökkäysvälineenä toimivat maalilla täytetyt ilmapallot. Moni poliittinen liike on ollut opiskelijoiden liikkeellepanema, ja tämän poliittisen aktiivisuuden ja valveutuneisuuden huomasi myös paikallisten kanssa keskustellessa. Makedonialaiset nuoret ovat tarkkoja siitä, mitä omassa maassa tapahtuu, ja älähtävät vallan väärinkäytöksistä kyllä äkkiä.

Tasa-arvo, ja sen puutteet, nousivat esiin monista eri aiheista puhuttaessa. Sukupuolijakauma psykologian opiskelijoiden kesken oli näkyvä, muttei yhtä jyrkkä kuin meillä täällä Suomessa. Erot asenneilmapiirissä lienevät melko suuret kaupungin ja maaseudun välillä, mutta myös kaupungissa kasvaneet naiset kertoivat kokemuksiaan epätasa-arvosta. Heidän kertomansa mukaan maan naisihanne on hyvin perhe- ja kotikeskeinen, ja voimakasta urakeskeisyyttä ja sinkkuutta paheksutaan etenkin vanhempien sukupolvien suunnalta. Eräällä luennolla meille esiteltiin eri kulttuurien sijoittumista akselille maskuliininen – feminiininen, ja Makedonia sijoittui vahvasti maskuliiniselle puolelle, Suomi taas odotettavasti feminiiniselle.

Ylpeys omasta maasta, kulttuurista ja kielestä, sekä tarve tehdä pesäero muihin Balkanin maihin nousi esiin keskusteluissa. Esimerkiksi kreikkalaiset ja turkkilaiset saivat aimo annoksen leikkisää lokaa niskaansa paikallisen turistioppaan kertomuksissa. Makedonialaisten kansallista itsetuntoa on koeteltu vuosien varrella enemmän kuin tarpeeksi, mutta se näyttää vain vahvistuneen siitä. Makedonialaiset suhtautuvat itseensä lämpimällä ironialla, naureskellen maansa historian kömmähdyksille ja hallituksensa mokille. Ohessa esimerkki juuri tästä itseironiasta: https://www.youtube.com/watch?v=kdhltNGWy5U

Ydinkeskustan edelleen käynnissä oleva kehittämisprojekti, Skopje 2014 (deadlineista myöhästyminen on paikallisten mukaan tyypillistä Makedoniaa), on herättänyt paljon närää kansalaisissa. Satoja miljoonia euroja on käytetty marmoristen konserttitalojen, massiivisten patsaiden ja valaistujen kävelysiltojen rakentamiseen. Rahareikiä olisi kuulemma ollut muitakin. Eräs opiskelija sanoi pitävänsä kyseistä projektia käsittämättömänä – heidän sairaalansahan ovat täynnä torakoita, ja ihmisiä nukkuu kaduilla. Monissa valkeissa pylväissä näkyi edelleen kahden vuoden takaisten mielenosoitusten maaliroiskeet.

Moni nuori muuttaa, jos ei muualle Eurooppaan, niin vähintään maaseudulta Skopjeen, sillä koulutus- ja työmahdollisuuksia on rajoitetusti. Nuoren aikuisen elämän raamit ovat hyvinkin erilaiset kuin meillä Suomessa: suurin osa yliopisto-opiskelijoista asui vielä yli kaksikymppisenäkin vanhempiensa luona, toki poissulkien muualta muuttaneet. Perhesuhteet ovat tiiviit: usein samassa talossa asuu eteläeurooppalaiseen tyyliin ydinperheen lisäksi isovanhempia tai setiä ja tätejä. Oma host-opiskelijani asui isossa talossa siten, että pohjakerroksessa asui isoäiti, toisessa kerroksessa hänen veljensä hänen vaimonsa ja kahden lapsen kanssa, ja kolmannessa kerroksessa hostini, hänen vanhempansa ja veljensä. Sain maistaa perheen isän itse tekemää kotiviiniä ja perinteistä makedonialaista kahvia (jos luulit suomalaisen kahvin olevan vahvaa, et ole kokenut vielä mitään!) ja kuulla tarinoita vanhempien kesämökistä ja mehiläistenhoidosta, pitkälti elekielellä tosin kerrottuna, mutta hyvin ymmärsimme toisiamme! Minua pidettiin vieraana ihanasti, aivan kuin omaa perheenjäsentä.

Päivät hurahtivat yliopistolla erilaisia luentoja kuunnellen ja workshoppeihin osallistuen. Sain kuvan, että Makedoniassa psykologia nähdään lähempänä filosofiaa kuin luonnontieteitä, joita se taas meillä Suomessa taitaa hiljalleen muun muassa neuropsykologian ja kognitiivisen neurotieteen nousun myötä lähestyä. Tilastotieteen opetus on vähäistä, ja koko tutkinnonkin suuntaus vahvasti kliininen. Monet opiskelijat osallistuivat jo kandivaiheessa psykoterapeuttikoulutukseen. Maisterin tutkinto ei itse asiassa ole työllistymisen kannalta välttämätön, mikä meille suomalaisille tuntuu kovin oudolta. Gestalt- eli hahmopsykoterapia oli maan ehdoton ykkössuuntaus, ja kognitiiviseen psykoterapiaan suhtauduttiin ainakin omien keskustelukumppaneitteni osalta hieman varautuneesti. Yksi matkan ehdottomia kohokohtia meille suomalaisille oli kahden Gestalt-psykoterapeutin pitämä workshop, jossa tehtiin muun muassa tyhjä tuoli -harjoituksia, ihan omilla nimillä, omilla kokemuksilla, mikä on suomalaiselle psykologian opetukselle vierasta, joidenkin mielestä epäasiallistakin. Itsereflektion rooli näyttäytyi opetuksessa suurena, eikä omien kokemusten tärkeyttä kyseenalaistettu. Tässä ehkä meille suomalaisillekin uusia aineksia opintoihimme!

PSIHESKO, sikäläinen vastine SPOL:ille, huokui energiaa ja kunnianhimoa. Työtä pelkäämättömät ja sydämillään siihen sukeltavat johtohahmot ovat tehneet valtavasti sen eteen, että tietoisuus psykologiasta kasvaisi sekä yliopistomaailmassa että koko maassa, radio-ohjelmista lähtien. Maassa, jossa perusterveydenhuolto ja sosiaaliturva ovat vielä vasta rakentumassa, on selvää, että mielenterveyden tärkeys voi jäädä taka-alalle. Opiskelijat ovatkin tehneet paljon töitä ennakkokäsitysten murtamiseksi. Myös meidän suomalaisten psykologinalkujen on syytä muistaa, kuinka tärkeää meidän on välittää eteenpäin sitä tietämystä, mitä meillä ihmismielestä on, ja pyrkiä murtamaan virheellisiä arkikäsityksiä ja stereotypioita.

Viimeisen päivän yllätysvierailu viinitila Chateau Sopotiin oli leuat loksauttava loppuhuipennus ja upea osoitus makedonialaisesta vieraanvaraisuudesta. Makedonialasille oli tärkeää näyttää meille heidän kulttuurinsa parhaita paloja, sitä, mistä he ovat kaikkein ylpeimpiä. Vieraanvaraisuus on selkeästi asia, josta he eivät tingi.

Vaihtopäivät opettivat meille paljon. Kuten kauas matkustaessa usein käykin, näyttää kotiin palatessa oma arki taas vähän erilaiselta. Suomalaisen yhteiskunnan antama tuki itsenäistymiselle on asia, jonka arvon ymmärsin todella vasta reissun jälkeen. Me suomalaiset olemme miltei kaikilla mitoilla mitattuna onnekkaita – muistakaamme se myös silloin, kun valitamme opintotukileikkauksista.

Suuri oppini matkalta oli se, kuinka tärkeää on rakastaa alaa, jota opiskelee. Sain kuvan, että harva makedonialainen opiskeli psykologiaa ulkoisen motivaation ajamana. Moni sanoi kuulleensa vähätteleviä kommentteja muun muassa työllistymismahdollisuuksien suhteen, eikä psykologien palkkakaan minään kannustimena toimi. He olivat kuitenkin ylpeitä omasta alastaan, ja uskoivat mahdollisuuksiinsa.

Ekskursiopäivän vietimme historiallisessa Velesin kylässä, joka on tyyppiesimerkki makedonialaisesta maalaiskylästä. Kylässä, missä joki oli yhtä jätevirtaa ja paljaat vuorenhuiput nojasivat harmaata taivasta vasten, omenapuut kukkivat, vastakohtana harmaanruskeille, täyteen rakennetuille pikkukujille. Samalla tavalla voivat poliittisten levottomuuksien keskellä yliopistoyhteisö ja opiskelijajärjestö kukoistaa, väsymättä pyrkien kohti huippua, oma arvokkuus ja yhteiskunnallinen merkittävyys tiedostaen. Meillä suomalaisilla olisi paljon opittavaa makedonialaisten aktiivisuudesta ja sisukkuudesta.

 

Hymysuin,

Marinia Sorjonen-Ward

Oidipus ry, Itä-Suomen yliopisto