On jälleen alkanut uusi lukukausi, uusi lukuvuosi, uusi fuksisyksy, mutta jotkin asiat eivät kuitenkaan muutu. Pandemiatilanne on nimittäin edelleen käynnissä ja sen myötä myös enemmän tai vähemmän poikkeukselliset yhteiskunnalliset rajoitukset jatkavat osana meidän jokaisen arkea. Sama meininki on jatkunut nyt jo puolitoista vuotta, mutta onneksi loppu häämöttää.
Vai häämöttääkö? Tuntuu siltä, että loppu on häämöttänyt edessä jo sen puolitoista vuotta, joten mikä estää sitä venymästä edelleen yhä pidemmälle? Toki viestintä, jossa kannustetaan tsemppaamaan vielä vähän aikaa, valaa enemmän toivoa kuulijaansa, kuin raastava tietämättömyyden tunne. Ainakin opiskelijoiden suhtautuminen tämän kaltaisiin tsemppiviesteihin on kuitenkin jo hyvin kyynistä. ”Koittakaa jaksaa” – toivotukset ovat tässä vaiheessa yleinen naurunaihe. Tässä kohdin kehitys on mennyt parempaan suuntaan mielenterveydestä huolehtimisen suhteen. Nyt uskalletaan jo tunnustaa, että poikkeusolojen tuottama psykologinen vahinko saattaa ylittää niillä saavutetut kansanterveydelliset hyödyt. Pandemian alkuvaiheessa kaiken ollessa vielä uutta ja pelottavaa, sai vastaavan kaltainen pohdinta aikaan lähinnä syytöksiä siitä, ettei välitä läheisistään. ”Yksikin ihmishenki on liikaa.”
Yhä kuitenkin tarjotaan valoista lähitulevaisuutta palkinnoksi jos vielä jaksettaisiin vähän eristystä. Vielä orientaatioviikkojen kynnyksellä useat yliopistolliset tahot ovat toivoneet, että tapahtumat siirrettäisiin kaikki lokakuun puolelle, jolloin tilanne olisi ilmeisesti parempi. Samaan tapaan tapahtumia on siirretty keväästä 2020 lähtien myöhemmäksi, jotta niistä päästään nauttimaan, kun tilanne hieman paranee. Ainainen tapahtumien lykkääminen on kuitenkin vain ongelmien käsittelyn lykkäämistä. Opiskelijat ovat edelleen yksi niitä ihmisryhmiä, joihin pandemian aiheuttamat ongelmat kohdistuvat eniten.
Kompleksin fuksikyselyssä nousi esiin, että valtaosa ei ollut juurikaan huolestunut mahdollisista korona-altistumisista. Sen sijaan suuri huolenaihe oli yksin jääminen. Tämä tieto kulkee käsi kädessä aikaisempien lukukausien hyvinvointikyselyiden tulosten kanssa. Lähiopetus ja tapahtumat ovat keskiössä kun opiskelijoiden jaksamisesta huolehditaan. Omasta kotikolosta netin välityksellä tapahtuva viestintä ei korvaa oikeaa kanssakäymistä. Jos tapahtumia ja kohtaamisia ei voida järjestää opiskelijajärjestöjen johdolla, ne järjestetään yksityisesti. Tällöin kuitenkin mukaan pääsevät vain ne, jotka ovat valmiiksi verkostoituneet ja kuuluvat oikeisiin kaveriporukoihin. Muiden opiskelijoiden, etenkin valmiiksi yksinäisimpien tilanne sen sijaan vain pahenee.
Korona on vakava sairaus ja sen torjumiseen tulee panostaa usein eri keinoin, niin rokotuksilla, kuin yleisellä terveyskäyttäytymisellä, kuten käsihygienialla tai maskeilla. Ihmisen kaltaisen laumaeläimen eristäminen yksinäisyyteen on kuitenkin vain väliaikainen keino, ei missään tapauksessa vuosia kestävä toimintatapa. Poikkeussääntöjen tilalle on kehitettävä kestäviä tapoja ehkäistä tautia, väliaikaisiin ratkaisuihin ei voi jäädä roikkumaan. Ikävä kyllä ilmastokriisin ollessa akuutti, korona tuskin jää viimeiseksi lähivuosien pandemiaksi. Nyt olisi siis jo korkea aika oppia toimimaan kestävästi ja lopettaa lykkääminen
Eetu Vilminko
Puheenjohtaja
Kompleksi ry
