EFPSA:n kongressi Kyproksella / EFPSA-kongress på Cypern

julkaistu alunperin Impulsin omassa lehdessä / ursprungligen publicerad i Pulsen

EFPSA:n kongressi Kyproksella

EFPSA (European Federation of Psychology Students’ Associations) järjesti kongressin Kyproksella 11.-18.4.22. Yleensä tapahtuma on vuosittainen, mutta koronan takia kongressia ei ole voitu järjestää normaalisti. Kun näin Facebook -postauksen kongressista, en alunperin ajatellut muuta kuin Kyproksen matkaa. Vuoden teema “E-Health: a step towards the future” (eli netti- ja virtuaaliterveyspalvelut) ei aluksi puhutellut minua erityisemmin, mutta koin kuitenkin plussana, että matkan aikana voisi oppia jotakin uutta psykologiaan liittyen. 

Laitoin siis vuoden alussa hakemuksen kongressiin osallistumisesta ja parin kuukauden päästä hakemus hyväksyttiin. Minulla ei ollut juuri minkäänlaisia odotuksia kongressin suhteen, sillä EFPSA:n toiminta ei ollut minulle entuudestaan lainkaan tuttua. Huomasin kuitenkin todella pian, että oli mahtava idea hakea mukaan! 

Kongressi järjestettiin suuressa “all inclusive” -hotellissa vuoristokylässä nimeltään Agros. Paikka oli kaukana Kyproksen suurimmista kaupungeista eikä hotellin ulkopuolella ollut paljonkaan tekemistä, mutta ratkaisu oli toimiva kongressin järjestämiseen. Sekä tieteellistä että sosiaalista ohjelmaa oli tarjolla koko päiväksi. Paikalla oli noin 240 psykologian opiskelijaa ja lähes jokainen Euroopan maa oli edustettuna. Monet olivat osallistuneet EFPSA:n tapahtumiin aikaisemmin, mutta paikalla oli myös sellaisia kuin minä, joille kaikki oli uutta. Olin erityisen vaikuttunut siitä, kuinka ystävällisiä ja sosiaalisia kaikki olivat, ja uusia ystäviä oli helppo saada. 

Päiväsaikaan ohjelma koostui luennoista ja erilaisista workshopeista. Luennot käsittelivät muun muassa nettiterapioita sekä kuinka kännykkäapplikaatioita ja virtuaalista todellisuutta voidaan käyttää kliinisessä psykologiassa. Workshopit olivat interaktiivisia ja niissä keskusteltiin enemmän. Ne käsittelivät muun muassa nettideittipalveluita ja sitä, kuinka mielenterveyttä voidaan edistäää erilaisten kampanjoiden avulla. Olisi ollut todella raskasta osallistua jokaiselle luennolle, joten oli myös mahdollista valita itseään kiinnostavimmat aiheet. Kuulin myös huhuja, ettei tieteellinen ohjelma tänä vuonna ollut yhtä antoisaa kuin edellisinä vuosina. Monia harmitti, että muutamat luennoitsijoista puhuivat yleisölle Zoomin välityksellä. Osallistujien keskuudessa levisi myös muutamia koronatapauksia, mikä selvästi aiheutti huolta. Positiiviset testitulokset saaneet opiskelijat jouduttiin kaikkien harmiksi viemään toiseen hotelliin karanteeniin.

Osallistujat vaikuttivat kuitenkin eniten innostuvan iltaisin järjestettävästä sosiaalisesta ohjelmasta, johon oli myös selvästi panostettu. Ohjelmaan kuului muun muassa karaokea, talent show sekä “cultural evening”, jossa kaikki saivat maistaa eri maiden herkkuja ja juomia. Suomalainen minttuviina oli suuri suosikki. 

Vaellusta Agrosissa / Vandring i Agros

Kongressin ohjelmaan kuului myös retkipäivä, jolloin vierailimme Limassolin kaupungissa sekä muutamissa historiallisissa kohteissa. Matkan aikana ehdin myös osallistua lyhyelle vaellukselle sekä pistäytyä Kyproksen turkkilaisella puolella Nikosian kaupungissa. Osalla suomalaisista lähtijöistä oli ylimääräisiä päiviä Kyproksella, joten ehdimme myös käydä Larnakassa ja Ayia Napalla.

Keväällä 2023 EFPSA:n kongressi järjestetään Portugalissa. Suosittelen lämpimästi hakemaan mukaan! EFPSA järjestää myös muita tapahtumia vuoden aikana ja kaikki psykologian opiskelijat voivat myös hakea EFPSA:n hallitukseen tai muihin tehtäviin liiton toiminnassa.

Lisää infoa löytyy osoitteesta efpsa.org tai instagramissa @efpsa.

Alli Tarjanne, 2. vuoden opiskelija, Impuls rf

EFPSA-kongress på Cypern

EFPSA (European Federation of Psychology Students’ Associations) ordnade en kongress för psykologistuderanden på Cypern 11-18.4.22. Kongressen brukar vara ett årligt evenemang, men på sistone har den inte blivit ordnad normalt pga corona. I december såg jag en Facebook-post om kongressen och kollade ifall datumen skulle passa för mig. En resa till Cypern tillsammans med andra psykkastuderanden låter väl kul? Teman för kongressen var “E-Health: a step towards the future”. Jag tyckte inte att teman lät jätteintressant, men jag tänkte ändå att det knappast gör något att lära sig något psykkarelaterat under resan.


Jag gjorde en ansökan för att komma med på kongressen och blev accepterad ett par månader senare. Jag hade egentligen inga förväntningar gällande kongressen, eftersom jag inte var så bekant med EFPSAs verksamhet före resan. Jag märkte ändå väldigt snabbt att det var ett mycket bra val att söka sig med.

Kongressen ordnades på ett stort “all inclusive” hotell i Agros, utanför de stora städerna på Cypern. Det var väldigt praktiskt gällande organiseringen för kongressen, fast det inte fanns så mycket att göra utanför hotellet. Programmet var dock väldigt intensivt med både föreläsningar och socialt program, så man saknade inget att göra. Jag blev genast
imponerad av hur vänliga och välkomnande alla på kongressen var. Bland cirka 240 deltagare var nästan alla Europas länder representerade och alla var väldigt öppna för att lära känna varandra. Många hade varit på EFPSAs evenemang tidigare och kände varandra redan i förväg, men där var också en hel del sådana som jag, som kom helt utan förväntningar.

Programmet under dagarna bestod mest av föreläsningar och olika slags “workshops”. Föreläsningarna handlade bland annat om internetbaserade interventioner och hur applikationer och Virtual Reality-plattformar kan användas inom klinisk psykologi. Workshopparna var mera interaktiva och innehöll mycket diskussion. De handlande bl.a. om
online-dating och kampanjer för olika ämnen kring mental hälsa. Det skulle ha varit mycket tungt att delta på varje programpunkt, så man fick välja de som verkade mest intressanta. Jag hörde dock kritik om att årets vetenskapliga program inte var så lärorikt som det har varit under andra EFPSA-kongresser. Ett par professorer föreläste via Zoom, som inte var så uppskattat. Det som också orsakade ångest bland många deltagare var några coronafall som spred sig bland deltagarna. Några väldigt olyckligt lottade som testade positivt för corona måste bli flyttade till ett annat hotell där de skulle stanna i karantän.

Festligheter och socialt program hade man dock satsat på och det verkade också deltagarna vara mest ivriga över. Det ordnades t.ex. karaoke, talent show och en “cultural evening” där man fick prova på snacks och drycker från de olika europeiska länderna. (Minttu-brännvin var väldigt omtyckt!)

Till kongressens program hörde också en exkursionsdag då vi besökte ett par historiska sevärdheter och staden Limassol. Under resan hann jag också på vandring och besöka Nicosia och den turkiska sidan av Cypern. Under ett par extranätter besökte vi även Larnaka och Ayia Napa tillsammans med några finska studeranden.

Våren 2023 ordnas EFPSAs kongresse i Portugal. Jag skulle absolut rekommendera att söka med! EFPSA ordnar även andra evenemang som man kan söka sig med till. Alla psykkastuderanden har även möjligheten att söka en post i deras förening/styrelse :)

Mera info hittas på efpsa.org eller på instagram @efpsa.

Alli Tarjanne, andra årets studerande, Impuls rf

Leave a Reply

Your email address will not be published.