Yksi vuoden odotetuimmista tapahtumista koitti jälleen 25.3., kun SPOL ja Nuorten Psykologien Verkosto yhdistivät voimansa KosmoSPOLiitin merkeissä. Vaikka KosmoSPOLiitti saattaakiin tuoda monelle ensimmäisenä mieleen ainoastaan risteilyn, on huomioitavaa, että vuosittain tämän yhteydessä pidetään myös koulutus erilaisista alaamme liittyvistä aiheista.
Tämän vuoden koulutuksen piti Viesti ry:n Siina Repo aiheenaan psykologit mediassa. Esimerkkien kautta lähestyimme esiintymistaidon merkitystä sekä sopivia vastaustapoja haastatteluissa, oli kyseessä sitten lehteen painettava tekstiosuus tai suora TV-lähetys. Mediassa esiintyessä tärkeäksi nousivat riittävän kärkkäät mielipiteet ja ajatukset, jotta lukijan tai katsojan mielenkiinto pysyy yllä. Myös vastakkainasettelut pitävät mielenkiintoa yllä, kuten saimme huomata yleisön kesken virinneistä keskusteluista. Retoriikassakin on huomattavia eroja tieteelliseen tekstiin nähden. Kärjistäminen ja kansakielisyys ovat olennaisia, jotta asia pysyy ymmärrettävänä ja mielenkiintoisena. Näihin seikkoihin on huomattavasti helpompi valmistautua, mikäli haastattelijalta on mahdollisuus saada kysymykset etukäteen.
Koulutuksen jälkeen oli aika siirtyä lounaan kautta kohti Länsiterminaalia, josta lähdimme ylittämään Itämerta Silja Europalla. Odotin muutenkin innolla lähes kaksisataapäisen joukon yhteistä matkaa, mutta huomattuamme toisen samanmoisen opiskelijajoukon sekä samalle risteilylle osuvan elektronisen musiikin karnevaalit, tiesin, että luvassa on jotakin unohtumatonta. Tämän kaltaisen väkijoukon läsnäolon huomasi heti TaxFreen auettua jonojen muodossa.
Risteilyä varten oli laadittu pistekisa, joka sisälsi erinäisiä tehtäviä, joita risteilijät suorittivat matkan aikana. Ensimmäisiä näistä oli havaittavissa laivan buffetissa. Ei mennyt aikaakaan, kun laseja kilistettiin puheen merkiksi, joka päättyi laulutoiveeseen, johon muut yhtyivät. Mielestäni tästä on hyvä pitää kiinni – sai siitä pisteitä tai ei. Yksi jo olemassa olevista perinteistä on niin kutsuttu KosmosBOOLItti, eli tutummin roskisbooli, joka kuuluu SPOLin vpj:n vastuulle. Vanhemman kaartin ollessa myös vahvasti edustettuna saimme poikkeuksellisesti nauttia peräti kahdesta eri versiosta, jotka tarjoiltiin tyylikkäästi kärrystä.
Vaikka yö olikin poikkeuksellisen lyhyt kesäaikaan siirtymisen seurauksena, aikaa riitti hyvin niin eri kaupunkien psykologian opiskelijoihin tutustumiseen kuin elämänohjeiden saamiseen alumneilta. Yö tarjosi monipuolista menoa, kuten hyttibileitä, hissisitsejä sekä laivan yökerhossa pauhannut sähkökarnevaali. Viimeisen äänenvoimakkuus osoittautui niin kovaksi, ettei paikanpäällä viihtynyt kovin hyvin, mutta kerrosta ylempänä sijainneeseen hyttiimme musiikki kuului juuri sopivalla voimakkuudella. Rohkeimmat opiskelijat kuitenkin uhmasivat lasinsirujen täyttämää tanssilattiaa ja osa näistä peräti sukkasillaan.
Sunnuntain valjettua kynnelle kykenevät lähtivät valmistautumaan nurkan takana häämöttävään vappuun tehden ostoksia satamaa ympyröivistä marketeista. Laivaan oli kuitenkin palattava pian, jotta pääsisi kuuntelemaan SPOLin hallituksen jännittävää kokousta! Väsymys oli havaittavissa hallituslaisissa, mutta se heille suotakoon – olivat he kuitenkin selvinneet paikalle asti. Myöskään allekirjoittanut ei voinut jättää tätä osaa risteilystä väliin ja ottikin tehtäväkseen tämän kirjoituksen.
– Joel Jormakka