10. May 2017 · Comments Off on Ääniä työelämästä #11: Työterveyspsykologi · Categories: Uncategorized

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

Työterveyspsykologi

Tervehdys työterveyshuollosta! Olen Kaisa Yli-Pärri, helsinkiläistynyt työterveyspsykologi. Aloitin työuraani keväällä 2014 Tullinkulman työterveydessä Tampereella psykologiharjoittelijana ja sittemmin työterveyspsykologina. Elokuussa 2015 siirryin uuden työn pariin Helsinkiin VITA Lääkäriasemalle, joka on suomalainen perheyritys ja työterveyshuollon toimija. Työterveyspsykologiaan pätevöittävän koulutuksen sain päätökseen keväällä 2016.

Mikä sitten sai minut hakeutumaan työterveyspsykologin työhön? Jo opintoja aloittaessani olin kiinnostunut työ- ja organisaatiopsykologiasta sovellusalana. Pääsin tutustumaan henkilöarvioinnin ja johtamisen kehittämisen puoleen toimiessani Psyconilla soveltuvuusarviointiassistenttina opintojen aikana. Työkokemus oli kultaakin kalliimpaa ja työyhteisö mahtava. Kuitenkin ammatillisesti aloin ymmärtää oman motivaationi kumpuavan eri lähteestä. Arvioivan työn sijaan ymmärsin haluavani tehdä hoidollista ja muutosta tukevaa työtä. Tästä pohdinnasta kirkastui oivallus etsiä harjoittelupaikkaa työn ja hyvinvoinnin alueelta – siis työterveyshuollosta.

Työterveyspsykologin työnkuva on osoittautunut hyvin monipuolisesti, haastavaksi ja inspiroivaksi. Vastaan työssäni tiettyjen asiakasorganisaatioiden vastuupsykologina toimimisesta. Näin ollen pääsen tapaamaan työntekijöitä yksilö-, ryhmä-, ja organisaatiotasoilla. Perustyö pitää sisällään tietojen antoa, neuvontaa ja ohjausta (TANO) yksilöille, työterveyshoitajan tai -lääkärin lähetteellä. Tyypillisesti käyntikertoja on 1–5. Osa organisaatioista mahdollistaa tarpeen mukaan jatkokäyntejä, esimerkiksi työhön paluun tueksi. Asiakkaat ovat tervetulleita vastaanotolleni hyvin moninaisista syistä: tyypillisiä tilanteita ovat työssä jaksamisen haasteet, työyhteisön haastavat tilanteet, muutokset ja elämänkriisit. Työterveyspsykologin työn fokuksen tulisi olla mahdollisimman vahvasti ennaltaehkäisevässä työssä.

Yksilötyön ohella toteutan erilaisia tarpeisiin pohjautua ryhmäprosesseja työkykyriskissä oleville työntekijöille. Toisaalta saatan myös toteuttaa valmentavalla työotteella tehtyjä ryhmäprosesseja esimiehille, mm. varhaisen välittämisen taitoihin liittyen. Työterveyshuollon perustyöhön kuuluu myös työpaikkaselvitysten toteuttaminen, ja niissä vastaan psykososiaalisten tekijöiden arvioinnista. Lisäksi osallistun pyynnöstä organisaatioiden työhyvinvointipäiviin, joissa saatan pitää luentoja tai koulutuksia.

Parasta työssäni on oma työn imu, kun saan kokea merkityksellisyyden tunteita asiakkaideni kanssa. Työterveyshuollon asiakaskunta osaa kokemukseni mukaan hakeutua avun piiriin melko aktiivisesti, he ovat motivoituneita ja myös kiitollisia saamastaan avusta. Koen työn olevan niin monipuolista, että työntekijänä kehittymisen mahdollisuudet ja erilaiset erikoistumisen suunnat ovat hyvin laajat. Toisinaan haasteena on pystyä tarjoamaan riittävä tuki käyntimäärän puitteissa. Valitettavasti realiteetit jatkohoidon järjestämisestä työterveyshuollon ulkopuolella ovat toisinaan rajalliset.

Elinvoimaisen, inhimillisen ja hyvinvoivan työelämän eteen työskentely on vienyt minut mukanaan. Voin suositella sovellusalaa lämpimästi myös muille psykologeille!

 

 

 

 

 

 

 

 

– Kaisa Yli-Pärri


Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi

3. Tohtorikoulutettava

4. Lasten neuropsykolgia

5. Henkilöstökonsultti

6. Psykologina myyntityössä

7. Kliininen psykologi

8. Terveyskeskuspsykologi

9. Yrittäjä

10. Perheneuvola

02. May 2017 · Comments Off on Minds Across Borders -vaihtopäivät SPOL:n ja PSIHESKOn välillä · Categories: Uncategorized
Skopje 8.-12.3.2017

Makedonia on maa, josta en ennen reissuun lähtöä tiennyt juurikaan mitään. Levoton poliittinen lähihistoria taisi olla merkittävin mielikuviani värittävä tekijä. Onnekseni sain heittää ennakkoluuloilleni hyvästit hetkessä!

Meille suomalaisille sadan vuoden itsenäisyys tuntuu hienolta, mutta silti varsin lyhyeltä ajanjaksolta. Makedonia on ollut itsenäinen vasta 26 vuotta, mutta levottomuus on pysynyt, kärjistyen välillä sisällissodan partaalle asti. Muutamaa viime vuotta ovat (kirjaimellisesti) värittäneet korruptioskandaalit ja niitä vastustamaan syntynyt opiskelijaliike värikäs vallankumous, jonka pääasiallisena hyökkäysvälineenä toimivat maalilla täytetyt ilmapallot. Moni poliittinen liike on ollut opiskelijoiden liikkeellepanema, ja tämän poliittisen aktiivisuuden ja valveutuneisuuden huomasi myös paikallisten kanssa keskustellessa. Makedonialaiset nuoret ovat tarkkoja siitä, mitä omassa maassa tapahtuu, ja älähtävät vallan väärinkäytöksistä kyllä äkkiä.

Tasa-arvo, ja sen puutteet, nousivat esiin monista eri aiheista puhuttaessa. Sukupuolijakauma psykologian opiskelijoiden kesken oli näkyvä, muttei yhtä jyrkkä kuin meillä täällä Suomessa. Erot asenneilmapiirissä lienevät melko suuret kaupungin ja maaseudun välillä, mutta myös kaupungissa kasvaneet naiset kertoivat kokemuksiaan epätasa-arvosta. Heidän kertomansa mukaan maan naisihanne on hyvin perhe- ja kotikeskeinen, ja voimakasta urakeskeisyyttä ja sinkkuutta paheksutaan etenkin vanhempien sukupolvien suunnalta. Eräällä luennolla meille esiteltiin eri kulttuurien sijoittumista akselille maskuliininen – feminiininen, ja Makedonia sijoittui vahvasti maskuliiniselle puolelle, Suomi taas odotettavasti feminiiniselle.

Ylpeys omasta maasta, kulttuurista ja kielestä, sekä tarve tehdä pesäero muihin Balkanin maihin nousi esiin keskusteluissa. Esimerkiksi kreikkalaiset ja turkkilaiset saivat aimo annoksen leikkisää lokaa niskaansa paikallisen turistioppaan kertomuksissa. Makedonialaisten kansallista itsetuntoa on koeteltu vuosien varrella enemmän kuin tarpeeksi, mutta se näyttää vain vahvistuneen siitä. Makedonialaiset suhtautuvat itseensä lämpimällä ironialla, naureskellen maansa historian kömmähdyksille ja hallituksensa mokille. Ohessa esimerkki juuri tästä itseironiasta: https://www.youtube.com/watch?v=kdhltNGWy5U

Ydinkeskustan edelleen käynnissä oleva kehittämisprojekti, Skopje 2014 (deadlineista myöhästyminen on paikallisten mukaan tyypillistä Makedoniaa), on herättänyt paljon närää kansalaisissa. Satoja miljoonia euroja on käytetty marmoristen konserttitalojen, massiivisten patsaiden ja valaistujen kävelysiltojen rakentamiseen. Rahareikiä olisi kuulemma ollut muitakin. Eräs opiskelija sanoi pitävänsä kyseistä projektia käsittämättömänä – heidän sairaalansahan ovat täynnä torakoita, ja ihmisiä nukkuu kaduilla. Monissa valkeissa pylväissä näkyi edelleen kahden vuoden takaisten mielenosoitusten maaliroiskeet.

Skopje 2014 -projektin tuloksia keskustassa

Moni nuori muuttaa, jos ei muualle Eurooppaan, niin vähintään maaseudulta Skopjeen, sillä koulutus- ja työmahdollisuuksia on rajoitetusti. Nuoren aikuisen elämän raamit ovat hyvinkin erilaiset kuin meillä Suomessa: suurin osa yliopisto-opiskelijoista asui vielä yli kaksikymppisenäkin vanhempiensa luona, toki poissulkien muualta muuttaneet. Perhesuhteet ovat tiiviit: usein samassa talossa asuu eteläeurooppalaiseen tyyliin ydinperheen lisäksi isovanhempia tai setiä ja tätejä. Oma host-opiskelijani asui isossa talossa siten, että pohjakerroksessa asui isoäiti, toisessa kerroksessa hänen veljensä hänen vaimonsa ja kahden lapsen kanssa, ja kolmannessa kerroksessa hostini, hänen vanhempansa ja veljensä. Sain maistaa perheen isän itse tekemää kotiviiniä ja perinteistä makedonialaista kahvia (jos luulit suomalaisen kahvin olevan vahvaa, et ole kokenut vielä mitään!) ja kuulla tarinoita vanhempien kesämökistä ja mehiläistenhoidosta, pitkälti elekielellä tosin kerrottuna, mutta hyvin ymmärsimme toisiamme! Minua pidettiin vieraana ihanasti, aivan kuin omaa perheenjäsentä.

Paikallinen yliopisto ja filosofinen tiedekunta

Päivät hurahtivat yliopistolla erilaisia luentoja kuunnellen ja workshoppeihin osallistuen. Sain kuvan, että Makedoniassa psykologia nähdään lähempänä filosofiaa kuin luonnontieteitä, joita se taas meillä Suomessa taitaa hiljalleen muun muassa neuropsykologian ja kognitiivisen neurotieteen nousun myötä lähestyä. Tilastotieteen opetus on vähäistä, ja koko tutkinnonkin suuntaus vahvasti kliininen. Monet opiskelijat osallistuivat jo kandivaiheessa psykoterapeuttikoulutukseen. Maisterin tutkinto ei itse asiassa ole työllistymisen kannalta välttämätön, mikä meille suomalaisille tuntuu kovin oudolta. Gestalt- eli hahmopsykoterapia oli maan ehdoton ykkössuuntaus, ja kognitiiviseen psykoterapiaan suhtauduttiin ainakin omien keskustelukumppaneitteni osalta hieman varautuneesti. Yksi matkan ehdottomia kohokohtia meille suomalaisille oli kahden Gestalt-psykoterapeutin pitämä workshop, jossa tehtiin muun muassa tyhjä tuoli -harjoituksia, ihan omilla nimillä, omilla kokemuksilla, mikä on suomalaiselle psykologian opetukselle vierasta, joidenkin mielestä epäasiallistakin. Itsereflektion rooli näyttäytyi opetuksessa suurena, eikä omien kokemusten tärkeyttä kyseenalaistettu. Tässä ehkä meille suomalaisillekin uusia aineksia opintoihimme!

PSIHESKO, sikäläinen vastine SPOL:ille, huokui energiaa ja kunnianhimoa. Työtä pelkäämättömät ja sydämillään siihen sukeltavat johtohahmot ovat tehneet valtavasti sen eteen, että tietoisuus psykologiasta kasvaisi sekä yliopistomaailmassa että koko maassa, radio-ohjelmista lähtien. Maassa, jossa perusterveydenhuolto ja sosiaaliturva ovat vielä vasta rakentumassa, on selvää, että mielenterveyden tärkeys voi jäädä taka-alalle. Opiskelijat ovatkin tehneet paljon töitä ennakkokäsitysten murtamiseksi. Myös meidän suomalaisten psykologinalkujen on syytä muistaa, kuinka tärkeää meidän on välittää eteenpäin sitä tietämystä, mitä meillä ihmismielestä on, ja pyrkiä murtamaan virheellisiä arkikäsityksiä ja stereotypioita.

Viimeisen päivän yllätysvierailu viinitila Chateau Sopotiin oli leuat loksauttava loppuhuipennus ja upea osoitus makedonialaisesta vieraanvaraisuudesta. Makedonialasille oli tärkeää näyttää meille heidän kulttuurinsa parhaita paloja, sitä, mistä he ovat kaikkein ylpeimpiä. Vieraanvaraisuus on selkeästi asia, josta he eivät tingi.

Koko porukka vierailulla viinikellarissa

Vaihtopäivät opettivat meille paljon. Kuten kauas matkustaessa usein käykin, näyttää kotiin palatessa oma arki taas vähän erilaiselta. Suomalaisen yhteiskunnan antama tuki itsenäistymiselle on asia, jonka arvon ymmärsin todella vasta reissun jälkeen. Me suomalaiset olemme miltei kaikilla mitoilla mitattuna onnekkaita – muistakaamme se myös silloin, kun valitamme opintotukileikkauksista.

Lähtöaamuna klo 5.00 linja-autoasemalla

Suuri oppini matkalta oli se, kuinka tärkeää on rakastaa alaa, jota opiskelee. Sain kuvan, että harva makedonialainen opiskeli psykologiaa ulkoisen motivaation ajamana. Moni sanoi kuulleensa vähätteleviä kommentteja muun muassa työllistymismahdollisuuksien suhteen, eikä psykologien palkkakaan minään kannustimena toimi. He olivat kuitenkin ylpeitä omasta alastaan, ja uskoivat mahdollisuuksiinsa.

Velesin historiallinen kylä

Ekskursiopäivän vietimme historiallisessa Velesin kylässä, joka on tyyppiesimerkki makedonialaisesta maalaiskylästä. Kylässä, missä joki oli yhtä jätevirtaa ja paljaat vuorenhuiput nojasivat harmaata taivasta vasten, omenapuut kukkivat, vastakohtana harmaanruskeille, täyteen rakennetuille pikkukujille. Samalla tavalla voivat poliittisten levottomuuksien keskellä yliopistoyhteisö ja opiskelijajärjestö kukoistaa, väsymättä pyrkien kohti huippua, oma arvokkuus ja yhteiskunnallinen merkittävyys tiedostaen. Meillä suomalaisilla olisi paljon opittavaa makedonialaisten aktiivisuudesta ja sisukkuudesta.

 

Hymysuin,

Marinia Sorjonen-Ward

Oidipus ry, Itä-Suomen yliopisto

11. April 2017 · Comments Off on Ääniä työelämästä #10: Perheneuvola · Categories: Uncategorized

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

Kuka olet, mitä teet ja missä asut?

Olen Tuuli, 31v. ja asun Jyväskylässä. Alun perin olen kotoisin Tampereelta, mutta lukion jälkeen tuntui, että haluaisin nähdä muutakin maailmaa, ja päädyin hakemaan Jyväskylään opiskelemaan. Kolmannella hakukerralla tärppäsi – ehkä vasta silloin olikin oikea aika – ja aloitin psykologian opinnot Jyväskylässä 2006. Valmistuin 2012 tehtyäni loppusuoran hieman takaperoisesti: gradun jälkeen tein  harjoittelun, josta lähdin suoraan vajaan vuoden psykologin sijaisuuteen, sitten vaihtoon Slovakiaan ja lopulta haalin viimeiset ”säläopintopisteet”. Heti valmistumisen jälkeen aloitin työt perheneuvolassa pohjoisessa Keski-Suomessa, Viitasaarella ja Pihtiputaalla. Vuonna 2015 aloitin erikoistumisopinnot perhe- ja paripsykoterapeutiksi.

Olen itse asiassa aloittanut juuri (3/2017) uudessa työssä Jyväskylän lastenpsykiatrialla, mutta esittelen teille nyt siis perheneuvolatyötä, koska siitä minulla on n. 5 vuoden kokemus. Uudesta työstäni en osaisi vielä paljoa kertoakaan, koska pää on sekaisin kaikesta uudesta – mutta älkää vain paljastako kenellekään ;) !

Miten päädyit työhösi ja miksi hait paikkaa?

Tein harjoitteluni Jyväskylän perheneuvolassa 2010, jonka jälkeen kävin ennen valmistumistani pyörähtämässä niin ikään perheneuvolatyyppisessä työssä Lasten- ja nuorten hyvinvointikeskuksessa Kiteellä. Nämä kokemukset vahvistivat ajatustani siitä, että haluan työskennellä nimenomaan lasten ja perheiden kanssa, ja siksipä hainkin valmistumiseni jälkeen kyseisen tyyppisiä työpaikkoja. Halusin jäädä Jyväskylän lähettyville eikä paikkoja tällä alueella ollut kovinkaan paljoa tarjolla. Olin kuitenkin melko onnekas, koska Wiitaunionissa aukesi juuri valmistumiseni aikoihin perheneuvolapsykologin paikka ja tulin valituksi.

Mitä toimenkuvaasi kuuluu

Perheneuvolan perustehtäviin kuuluvat auttaminen alakouluikäisten lasten kehitykseen ja tunne-elämään liittyvissä huolissa, kasvatuksellisissa kysymyksissä, perheen vuorovaikutusongelmissa, parisuhdeasioissa ja avio- tai avoeroon sekä lasten huolto- ja tapaamisasioihin liittyvissä vaikeuksissa. Lainsäädännönkin mukaisesti perheneuvolatyö on moniammatillista, sillä työryhmään tulee kuulua psykologi, sosiaalityöntekijä sekä lastenpsykiatri. Pääasiassa työskentelin siis sosiaalityöntekijän työparina perhe-, pari – ja verkostotapaamisissa sekä tapasin lapsia yksilö- ja tutkimustapaamisilla. Lisäksi työhön liittyi olennaisena osana verkosto- ja konsultaatiotyötä eri yhteistyötahojen kanssa. Vuosina 2012-2014, kun alueella ei ollut vielä alakoulujen psykologia, tein paljon myös alakouluikäisten kognitiivista arviointia ja koulupsykologityyppistä työtä.

Minkälainen on normaali työviikkosi

Tavalliseen työviikkoon kuului yleensä 2-3 perhe- tai verkostotapaamista per päivä. Yksilötapaamisia oli hieman tarpeesta riippuen 2-5 viikossa. Perheneuvolassa fokus on enemmän koko perheen kanssa työskentelyssä, ja lasten yksilötapaamiset tulivat kyseeseen – ainakin meillä – lähinnä silloin, jos lapsen tunne-elämää tai vointia oli tarpeen arvioida tarkemmin tai mikäli perheen kanssa arvioitiin, että lapsen omista tukikäynneistä olisi lisähyötyä perhekäyntien rinnalla. Lisäksi työhön kuului vaihtelevassa määrin paljon muuta asioiden hoitamista, kuten asiakas- ja verkostotapaamisten sopimista, yhteenvetojen tai lausuntojen kirjoittamista, maksusitoumusasioiden hoitamista, konsultaatiopuheluita ja niin edelleen.

Mikä on parasta työssäsi?

Työn paras puoli on ehdottomasti sen monipuolisuus: perheneuvolassa on mahdollista tehdä työtä sekä perheiden että yksilöiden, aikuisten ja lasten kanssa. Koe lasten kanssa työskentelyn todella palkitsevana ja antoisana. Lasten kanssa täytyy ja saa käyttää mielikuvitusta sekä todella heittäytyä, koska työskentely on hyvin harvoin pelkkää istumista ja keskustelua. Lapsilta saa usein myös ihastuttavan suoraa palautetta työskentelyn sujumisesta. Ihan tyhmällä tädillä voi olla tosi tylsät jutut eikä sen luo halua mennä enää ikinä! Mutta toisaalta täti voi olla rakas, ihana ja kaunis, ja on kivaa, kun saa sen luo taas tulla käymään! Mahdollisuus jatkuvaan työparityöskentelyyn on perheneuvolan jonkinlainen erityisyys ja todella antoisaa. Etenkin omalla kohdallani olin erityisen onnekas, koska työparillani oli lähes 30 vuoden työkokemus perheneuvolatyöstä ja opin häneltä mielettömän paljon!

Entä haastavinta?

Haastavinta on ehkä se, että asiakkaiden tilanteet ovat usein varsin monimutkaisia ja on vaativaa pitää mielessä kaikki perheenjäsenet, heidän mahdollisesti varsin ristiriitaisetkin toiveensa ja ajatuksensa ja huolehtia, että kaikki kokisivat tulleensa kuulluiksi. Perheterapeuttiopintojeni myötä olen tullut tästä vielä ”kipeämmin” tietoiseksi, vaikka olen toki saanut siihen myös työkaluja. Haastavinta ehkä ylipäätäänkin psykologina on oppia sietää omaa avuttomuuden ja epävarmuuden tunnetta.

Mitä olet oppinut toimenkuvassasi?

Pienen perheneuvolan työntekijänä jouduin ottamaan paljon vastuuta, mutta toisaalta sain myös kehittää ja tehdä työtä hyvin vapaasti. Tämä yhdistettynä tiiviiseen työskentelyyn hyvin kokeneen työtekijän kanssa on uskoakseni kehittänyt osaamistani, rohkeuttani ja luottamusta omaan ammattitaitooni huomattavasti – luultavasti enemmän kuin jossakin isommassa organisaatiossa työskentely olisi. Perheneuvolatyö on vienyt minua myös selkeästi poispäin aiemmasta melko yksilökeskeisestä ajattelutavastani ja auttanut ymmärtämään, että ihmisten ongelmat ovat ja syntyvät suhteissa, ja toisaalta että yksittäisen ihmisen ongelma koskettaa aina myös monia muita ihmisiä.

Miten opinnot ovat vastanneet työelämän tarpeita?

Opinnot antoivat vahvan pohjan lähteä tekemään psykologin työtä yleisellä tasolla ja mielestäni monet asiat oppiikin vasta työelämässä tekemällä – siitä se oppiminen oikeastaan vasta alkaakin! Jos nyt kuitenkin ajattelen perheneuvolan työnkuvaa, huomaan, että lapsi- ja perhenäkökulma jäivät opinnoissa hyvin vähälle huomiolle. Oikeastaan vasta näin jälkikäteen huomaan kuinka vallitsevia aikuis- ja yksilönäkökulma olivat.

Mitä voit sanoa koti-/työpaikkakunnastasi, hyviä puolia ja huonoja

Ensimmäiset kaksi vuotta työurastani asuin viikot Viitasaarella, jonka jälkeen aloin kulkea töihin Jyväskylästä. Viitasaari on kaunis, mutta hyvin pieni kaupunki (alle 7000 asukasta). Harrastusmahdollisuudet ovat varsin hyvät: mm kansalaisopistosta löytyy kattavasti edullisia(!) liikunta-, taide- ja kielikursseja. Toisaalta, koska Viitasaari on niin pieni paikka, että asuminen samalla paikkakunnalla asiakkaiden kanssa voi tuntua haastavalta – varsinkin pidemmän päälle. Toisaalta pienuus on työssä etu mm. siten, että on mahdollista oppia tuntemaan lähiverkostot hyvin, tapaamisten sopiminen on helppoa ja joustavaa jne. Jyväskylässä puolestaan on tietysti paljonkin mahdollisuuksia ja mukavaa tekemistä, ja järven rannalla asuminen on ainakin näin tamperelaiselle hyvin kotoisaa!

Loppukaneetti

Ammattilaisten tulisi enemmän kiinnittää työssään huomiota koko perheeseen ja ihmisten lähiverkostoihin. Liian usein unohdamme, että asiakkaamme elävät osana perhettään ja muuta lähiverkostoa, ja jätämme huomiotta sen miten tämä todellisuus vaikuttaa asiakkaan tilanteeseen ja miten asiakkaan tilanne vaikuttaa lähiverkostoon. Ja aivan erityisesti haluan sanoa kaikille meille lasten ja nuorten kanssa työskentelevät: ei unohdeta isiä!

 

 

 

 

 

 

 

 

– Tuuli Kulonen


Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi

3. Tohtorikoulutettava

4. Lasten neuropsykolgia

5. Henkilöstökonsultti

6. Psykologina myyntityössä

7. Kliininen psykologi

8. Terveyskeskuspsykologi

9. Yrittäjä

 

04. April 2017 · Comments Off on KosmoSPOLiitti 2017 feat. NPV · Categories: Uncategorized

Yksi vuoden odotetuimmista tapahtumista koitti jälleen 25.3., kun SPOL ja Nuorten Psykologien Verkosto yhdistivät voimansa KosmoSPOLiitin merkeissä. Vaikka KosmoSPOLiitti saattaakiin tuoda monelle ensimmäisenä mieleen ainoastaan risteilyn, on huomioitavaa, että vuosittain tämän yhteydessä pidetään myös koulutus erilaisista alaamme liittyvistä aiheista.

Tämän vuoden koulutuksen piti Viesti ry:n Siina Repo aiheenaan psykologit mediassa. Esimerkkien kautta lähestyimme esiintymistaidon merkitystä sekä sopivia vastaustapoja haastatteluissa, oli kyseessä sitten lehteen painettava tekstiosuus tai suora TV-lähetys. Mediassa esiintyessä tärkeäksi nousivat riittävän kärkkäät mielipiteet ja ajatukset, jotta lukijan tai katsojan mielenkiinto pysyy yllä. Myös vastakkainasettelut pitävät mielenkiintoa yllä, kuten saimme huomata yleisön kesken virinneistä keskusteluista. Retoriikassakin on huomattavia eroja tieteelliseen tekstiin nähden. Kärjistäminen ja kansakielisyys ovat olennaisia, jotta asia pysyy ymmärrettävänä ja mielenkiintoisena. Näihin seikkoihin on huomattavasti helpompi valmistautua, mikäli haastattelijalta on mahdollisuus saada kysymykset etukäteen.

Koulutuksen jälkeen oli aika siirtyä lounaan kautta kohti Länsiterminaalia, josta lähdimme ylittämään Itämerta Silja Europalla. Odotin muutenkin innolla lähes kaksisataapäisen joukon yhteistä matkaa, mutta huomattuamme toisen samanmoisen opiskelijajoukon sekä samalle risteilylle osuvan elektronisen musiikin karnevaalit, tiesin, että luvassa on jotakin unohtumatonta. Tämän kaltaisen väkijoukon läsnäolon huomasi heti TaxFreen auettua jonojen muodossa.

Risteilyä varten oli laadittu pistekisa, joka sisälsi erinäisiä tehtäviä, joita risteilijät suorittivat matkan aikana. Ensimmäisiä näistä oli havaittavissa laivan buffetissa. Ei mennyt aikaakaan, kun laseja kilistettiin puheen merkiksi, joka päättyi laulutoiveeseen, johon muut yhtyivät. Mielestäni tästä on hyvä pitää kiinni – sai siitä pisteitä tai ei. Yksi jo olemassa olevista perinteistä on niin kutsuttu KosmosBOOLItti, eli tutummin roskisbooli, joka kuuluu SPOLin vpj:n vastuulle. Vanhemman kaartin ollessa myös vahvasti edustettuna saimme poikkeuksellisesti nauttia peräti kahdesta eri versiosta, jotka tarjoiltiin tyylikkäästi kärrystä.

Vaikka yö olikin poikkeuksellisen lyhyt kesäaikaan siirtymisen seurauksena, aikaa riitti hyvin niin eri kaupunkien psykologian opiskelijoihin tutustumiseen kuin elämänohjeiden saamiseen alumneilta. Yö tarjosi monipuolista menoa, kuten hyttibileitä, hissisitsejä sekä laivan yökerhossa pauhannut sähkökarnevaali. Viimeisen äänenvoimakkuus osoittautui niin kovaksi, ettei paikanpäällä viihtynyt kovin hyvin, mutta kerrosta ylempänä sijainneeseen hyttiimme musiikki kuului juuri sopivalla voimakkuudella. Rohkeimmat opiskelijat kuitenkin uhmasivat lasinsirujen täyttämää tanssilattiaa ja osa näistä peräti sukkasillaan.

Sunnuntain valjettua kynnelle kykenevät lähtivät valmistautumaan nurkan takana häämöttävään vappuun tehden ostoksia satamaa ympyröivistä marketeista. Laivaan oli kuitenkin palattava pian, jotta pääsisi kuuntelemaan SPOLin hallituksen jännittävää kokousta! Väsymys oli havaittavissa hallituslaisissa, mutta se heille suotakoon – olivat he kuitenkin selvinneet paikalle asti. Myöskään allekirjoittanut ei voinut jättää tätä osaa risteilystä väliin ja ottikin tehtäväkseen tämän kirjoituksen.

– Joel Jormakka

13. March 2017 · Comments Off on Ääniä työelämästä #9: Yrittäjä · Categories: Uncategorized

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

HUOM! Jos olet työssä käyvä psykologi ja sinua kiinnostaisi tulla mukaan juttusarjaan tarjoamaan näkemystä ja kokemusta opiskelijoille, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: vpj@psykologianopiskelijat.net.

Yrittämisen yrittämisestä

Minä ja puhelin. Ainoa asia, mihin voi 100 %:sti vaikuttaa on numeron näppäily ja vihreän luurin painaminen. Useamman tuhannen euron arvoinen tarjouspyyntö, kolme vastaajaviestiä ja yksi kyseenalaistus sille, mitä ylipäänsä tehdään. Euforiasta itkun partaalle parin tunnin sisällä.

Miten ihmeessä oikein päädyin tähän? Varta vasten suoritin en yhtä, vaan peräti kaksi maisterintutkintoa (psykologia ja tietojärjestelmätiede) aloille, joilla pitäisi pystyä välttämään myyntihommat niin halutessaan. Ja yrittäjäksi ei ikinä, näiltä aloiltahan kun eivät palkollisen hommat lopu kesken. Silti tässä sitä vain ollaan. Elän täysimittaista yrittäjäarkea ja uusimpana pähkinänä tutustun kylmäsoittojen itselle pelottavaan maailmaan.

”Voisi kai sitä kokeilla”

Yrittäjäksi päädyin onnekkaiden(?) sattumien kautta. Olin sopivaan aikaan lopettelemassa projektityötä yliopistolla, kun kaveri kertoi yritysideasta ja houkutteli minua mukaan. Jyväskylän seudulla psykologin töitä ei varsinaisesti ole yllin kyllin tarjolla ja muutto ei houkuttanut. Kun lisäksi te-toimisto ja Uusyrityskeskus näyttivät vihreää valoa starttirahalle, ajattelin, että kokeillaan nyt sitten. Yrityksen perustamispapereita kirjoittaessa ei ollut lopulta kovin selkeää kuvaa siitä, mitä on ryhtymässä tekemään. Idea oli, mutta sen jalostus toimivaksi vaatikin vähän enemmän kuin firman pystyyn lyömisen.

Vuoden yrittäjänä toimimisen aikana yhtiökumppanit ovat menneet uusiksi ja uudenlaisia yhteistyökuvioita on syntynyt. Liiketoimintastrategiakin kerettiin kääntää ympäri pariin kolmeen kertaan ennen kuin alkoi näyttää siltä, että nykyistä mallia kannattaa kokeilla ihan kunnolla. Asiakashankinta ei ollut aivan sellaista, että laita ilmoitus jonnekin ja sitten ihmiset rynnivät luoksesi. Myös byrokratia yllätti ja hidasti joissain kohdissa. Kaiken tämän myllerryksen jälkeen firma on kuitenkin edelleen pystyssä ja tilin saldoa uskaltaa vilkaista nyrpistämättä nenää.

Mitä se yrittäminen sitten tarkoittaa työn kannalta?

Itselle on konkretisoitunut, että vaikka kuinka aggressiivisesti odottaisi toimistolla ihmisten tulevan, ei pääse kovin pitkälle, jos ei ensin pidä mölyä itsestään. Oman osaamisen avaaminen ja esilletuominen on ollut melkoinen haaste ihmiselle, joka on sisäistänyt yllättävän syvälle käsityksen ”Itsekehu haisee”. Paljon on pitänyt myös oppia epävarmuuden sietämisestä ja harjoitella torjuntojen kestämistä, etenkin yritysasiakashankinnassa. Ja sitten vielä se oman työn hinnoittelu – mitä sitä kehtaisi pyytää?

Työviikkojen rakenne vaihtelee paljon. Välillä ollaan koko viikko valmentamassa ja kouluttamassa, kun taas välillä toimistopäiviä kertyy enemmän. Viikonloput olen pyrkinyt pitämään vapaana ja huolehtimaan niiden aikana palautumisesta. Olen laskeskellut, että vietän työajastani noin 60 % vahvasti epämukavuusalueella, opetellen uutta ja altistaen itseäni erilaisille epävarmuustekijöille. Tältä työsektorilta löytyvät myynti, markkinointi, some ja taloushallinto. Toisaalta loput 40 % (ja jatkossa toivottavasti koko ajan enemmän) saan olla omassa elementissäni ja toteuttaa psykologipalveluita juuri haluamallani tavalla.

Teemme yrityskumppanini Hanna Markukselan kanssa Zeneraattorit-nimellä erilaisia valmennuksia ja koulutuksia niin yksityishenkilöille kuin yrityksillekin. Palveluissamme yhdistyvät seikkailu tutkimus- ja sovelluskirjallisuudessa, parhaiden menetelmien poimiminen ja kiinnostavien esitystapojen kehittely. On mukavaa, kun saa lähes rajoituksetta visioida, millaiset kokonaisuudet toimisivat parhaiten ja keksiä hupsujakin ideoita asioiden eteenpäin viemiseksi. Esimerkkinä hupsummasta puolestamme saimme juuri päätökseen kolmen osan videosarjan ”Perkektionistit treffeillä”, jota katsoessa itse nauraa vähintään yhtä paljon sisällölle kuin kaikelle sille sählingille, mitä videoiden tuotto piti sisällään.

Hauskaa on myös ollut huomata, että nautin esiintymisestä ja isojenkin ryhmien kanssa työskentelystä silloin kuin ollaan minun mukavuusalueellani eli psykologian soveltamisessa erilaisiin tilanteisiin. Yrittäjänä on myös kehittynyt luottamusta siihen, että osaa kehittää hyvin vaihteleviin tilanteisiin sopivia palveluita nopeallakin aikataululla. Omalla kohdalla väittäisinkin, että olen tänä yrittäjävuonna kehittynyt psykologina enemmän kuin vuodessa missä vain aiemmista töistäni, vaikka työajastani kuluu vähemmän psykologin asiakastyössä. Oman osaamisen tuotteistaminen ja sen avaaminen blogeissa ja esitelmissä on osaltaan tuonut esiin sellaista osaamista, mitä en ehkä olisi huomannut itselläni olevankaan perinteisemmissä psykologihommissa.

Vinkkejä psykologiyrittäjiksi aikoville

Käytän loppukaneettini muutamaan vinkkiin, jotka olisin itse voinut toivoa saavani jo ennen yrityksen perustamista.

  1. Selvitä terveys- ja hyvinvointialan yrityksen perustamiseen liittyvä byrokratia. Esim. toiminimellä voi aloittaa psykologiyrittäjänä toimimisen ilmoituksella aluehallintovirastolle, kun taas osakeyhtiön pitää hakea melkoisen suuritöinen lupa terveyspalveluiden tuottamiseen. Meillä vilahti mukavasti pari kuukautta luparuljanssissa, kun laitettiin kahden hengen osakeyhtiö pystyyn.
  2. Mieti kunnolla, mitä myyt ja miten. Minä ja Hanna olemme tänä vuonna ottaneet tiimiimme mukaan pari myynnin ja markkinoinnin konsulttia, jotka sparraavat meitä tekemään selkeää tuotteistusta sekä kohdennettua ja tavoitteellista myyntiä ja markkinointia. Aikaa ja rahaa on helppo haaskata puoliksi mietittyihin myynti- ja markkinointisysteemeihin, joista jää viivan alle yllättävän vähän. Liiketoimintasuunnitelman kannattaa siis olla muuta kuin se, millä itse aloitin eli ”Jos sitä nyt vähän kokeillaan.”
  3. Hanki verkostoa business-puolelta. Minun yrittäjän alkutaipalettani ovat helpottaneet huomattavasti myynti- ja markkinointikonsultointia tekevät läheiset, yritysvalmennuksia pitkään toteuttanut yrityskumppani sekä uutena Nuorkauppakamari-harrastuksen kautta tullut verkosto. Psykologipiireissä olemme helposti turhan vaatimattomia oman työn esilletuonnin ja varsinkin hinnoittelun osalta, joten business-orientoituneemmilta piireiltä saa arvokasta buustausta tälle puolelle.

Tässäpäs minun kokemuksiani yrittäjyydestä. Jos jotakin kysyttävää tai kommentoitavaa tulee, minun saa yhteyden sähköpostitse sanna.kinnunen@mielenhuolto.fi. Mukavaa kevättä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sanna Kinnunen


Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi

3. Tohtorikoulutettava

4. Lasten neuropsykolgia

5. Henkilöstökonsultti

6. Psykologina myyntityössä

7. Kliininen psykologi

8. Terveyskeskuspsykologi

07. March 2017 · Comments Off on Perehtymässä kohti hallituskauden haasteita · Categories: Uncategorized

Suomen Psykologian Opiskelijain Liiton hallitus on taas vaihtunut ja uusi porukka pääsi perehtymään toimintaansa mökkiviikonlopun merkeissä Järvenpäässä. Viikonlopun aikana ryhmäydyttiin ja pohdittiin SPOL:n merkitystä sekä suunnitelmia tulevaisuudelle.

“Otetaa sellanen kuva taas mis kaikil on hassu ilme” ja jälleen suurin osa täysin normaalisti

Matkatessani kohti SPOL:n perehdytysviikonloppua ystäväni kysyi minulta, sijaitseeko Järvenpää Helsingissä. Vaikka hänen tietämättömyytensä huvitti minua suuresti, piti minun kuitenkin myöntää olevani myös itse kovin eksyksissä monen asian suhteen, jotka kohdallani koskivat SPOL:n toimintaa. Myöskin pieni epävarmuus kaihersi mieltäni siitä, millainen yhteishenki uuden hallitusporukan välille saataisiin, vaikka ensivaikutelmani kaikista olikin ollut positiivinen. Toisen vuoden opiskelijana SPOL tuntui itselleni myös varsin uudelta asialta, jonka hallituskäytäntöihin tutustuminen veisi varmasti paljon aikaa. Tiesin kuitenkin, että ajatusmaailmaan sisäistyneen pessimismin olisi aika vihdoinkin antaa tilaa sille maagiselle asialle, jota persoonallisuuspsykologian oppikirjat kovasti kehuvat – optimismille. Järki sanookin, että hallituskaudesta tulisi juuri niin hyvä, kuin me siitä itse tekisimme.

Kahvi Maistuu Kopo-Koiralle ja uudelle hallitukselle

Yllätyin positiivisesti saapuessani viimeinkin perjantai-illan lähestyessä mökille (joka siis ei sijainnut Helsingissä), sillä paikka oli varsin miellyttävä. Pikkuhiljaa väkeä valui lisää paikalle, ja väsyttäneen viikon aiheuttamasta uneliaisuudesta huolimatta smalltalk luisti niin uusien kuin väistyvien hallituslaisten kanssa. Jo ensimmäisenä iltana pääsimme myös harrastamaan muutaman tunnin ajan ryhmäytymistä, jota vetivät meille Kouluttajaverkosto Verso Ry:stä saapuneet ihastuttavat Essi ja Elina. Olo oli tässä vaiheessa sen mukainen, että mitään kovaa informaatiota tuskin olisi saanut sisäistettyä, joten oli mahtava keskittyä uusiin hallitustovereihin tutustumiseen. Vaikka ensimmäisellä tapaamisella tammikuisen kokouksen ja SPOL-seminaarin yhteydessä olikin jo saanut vähän kuvaa kaikista uusista tuttavuuksista, on aina innostavaa saada tutustuttua syvemmin hallituskumppaneidensa ajatuksiin, toiveisiin ja unelmiin. Onkin paljon mukavampi lähteä tekemään yhteistyötä sellaisten tyyppien kanssa, jotka ovat ensisijaisesti ihmisiä eivätkä pestiensä toimihenkilöitä. Jo ensimmäinen ilta sai fiilikseni kasvamaan ja minut vakuuttumaan siitä, että ainakin meillä on hemmetin mukava poppoo kasassa. Yleinen ilmassa oleva jännitys tuntui myös laskevan.

                      Jälkimmäinen päivä toi tullessaan sitten jo vähän asiapitoisempaa toimintaa, vaikka mukana oli toki myös rentouttavaa hauskanpitoa sekä virkistäytymistä, josta syntyi aikaan muun muassa hallituskauttamme tsemppaava traileri. Edes kahdeksalta herääminen ei tuntunut pahalta, koska väistyvät hallituslaiset olivat laittaneet valmiiksi aamupalaa (he hoitivat muutenkin muonituksen perinteiden mukaisesti – kiitos heille tästä). Päivän varrella pohdimme SPOL:n toimintaa sekä sen nykyhetken että tulevaisuuden kannalta. Porukassa tapahtuneella brainstormingilla nousi esille monia hyviä ajatuksia sekä projekteja, jota emme varmasti kykene edes kaikkia totetuttamaan tämän hallituskauden aikana, vaikka intoa riittäisikin. Lisäksi pohdimme yhdessä sitä, mitä toivoisimme sekä omilta että toistemme pesteiltä tulevana vuotena. Tämä selvensi hyvin ajatuksiani siitä, mitä muut minulta odottavat ja mitä kaikkea vuorostani voin toisilta odottaa. Lisäksi uudet pestinhaltijat saivat myös omat koulutuksensa tehtävistänsä väistyviltä hallituslaisilta. Itse olin jo käynyt asiapitoisen koulutuksen aikaisemmin vanhan varapuheenjohtajan, Kimmon, kanssa. Siitä syystä tällä kertaa keskityimme muutamiin spesifimpiin vpj:n taitoihin, kuten roskiksen funktioon KosmoSPOLiitilla ja ranneliikkeen käyttöön pulloa avatessa. Varapuheenjohtajakoulutukseeni kuului myös hengen nostattaminen tsemppaavan musiikin kuuntelulla – onhan hyvä fiilis tärkeimpiä motivaation lähteitä. Kun toisen päivän koulutuksien lopuksi kävimme läpi mistä kaikkea olimme käsitelleet (edellä mainittujen lisäksi mm. vaikeita ryhmätilanteita) tuntui ymmärrys toiminnastamme kasvaneen huomattavasti.

SPOL:n boheemi toteemi

Sunnuntaina aamupäivällä koitti hallituskautemme ensimmäinen oma kokous. Siitä ei ole paljoakaan mainittavaa – kaikki sujui varsin saumattomasti. Tarkkaillessamme toimintaamme ja miettiessä vuoden tavoitteita kokouksen edetessä fiilikseni kasvoi jatkuvasti. Ilmassa huokui selkeästi innokas tunnelma, joka viesti siitä, että tästä tulee vielä hyvä vuosi. Se, miten olimme päässeet perjantain lievästä jännittyneisyydestä sunnuntain innokkaaseen optimisiin, selittyy kahdella tekijällä. Ensimmäinen näistä oli jo aikaisemmin mainitut mainiot koulutukset. Toinen oli kuitenkin kaikki se muu aika, jota viikonloppuna tuli vietettyä virallisemman osuuden ulkopuolella. Nämä hetket saivat entistäkin vahvemmin tajuamaan sen, että näiden henkilöiden kanssa haluaa pitää tarmokkaan kauden ihan vain jo sen takia, että kyseessä on niin hemmetin hienoja ihmisiä. Aidosti mukavien tyyppien kanssa on paljon motivoivampaa päästä jatkamaan ja kehittämään sitä mieletöntä yhteistyötä, joka meillä Suomen psykologian opiskelijoiden keskuudessa on. Me olemme valmiina tekemään parhaamme!

Otso Lensu,

SPOL:n varapuheenjohtaja ja Cortex Ry:n edustaja.

Nordic Psychology Students konferenssi on vuosittain järjestettävä, pohjoismaisille psykologian opiskelijoille suunnattu tapahtuma, jossa kokoonnutaan keskustelemaan alaan liittyvistä asioista jonkin ajankohtaisen teeman puitteissa sekä kuuntelemaan mielenkiintoisia asiantuntijoiden näkemyksiä. Tänä vuonna isäntämaana toimi Viro, jonne suuntasimme peräti yli kahdenkymmenen suomalaisen psykologian opiskelijan voimin. Muita osallistuja oli niin Ruotsista, Norjasta, Tanskasta kuin Virostakin, vaikka suomalaiset muodostivatkin melkein puolet koko populaatiosta. Teemana oli jännittävä Future of Psychology, ja puhujia oli niin psykologian, tietojenkäsittelyn kuin teknologiankin aloilta. Itse yllätyin hieman pääsystäni mukaan konferenssiin, vaikka olinkin kovasti toivonut tällaisen mahdollisuuden avautuvan. Opiskelen ensimmäistä vuotta psykologiaa Jyväskylässä, joten hakemuksessani keskityin korostamaan lähinnä omaa suurta motivaatiotani konferenssin aihetta kohtaan, en niinkään jo olemassa olevaa tietämystäni (mitä ei etukäteen juurikaan aiheesta ollut). Näin tapahtuman jälkeen voin olla todella kiitollinen siitä, että pääsin mukaan: takana on huikea viikonloppu täynnä ajatuksia herättäviä esityksiä, tuoreinta teknologiaa ja lukemattomia keskusteluja ihan mielettömän fiksujen tyyppien kanssa!
nps-6nps-13

Viikonloppu starttasi perjantaiaamupäivänä Tallinnan vanhassa kaupungissa sijaitsevassa Student Housessa, joka toimi konferenssin päämajana. Alkuun kerrottiin muutamia käytännön asioita, jonka jälkeen pääsimme tutustumaan toisiimme tutustumisleikkien avulla. Tämän jälkeen siirryttiin itse ohjelmaan, jota kestikin loppupäivän aina iltaan asti. Päivän puhujina toimivat Joonatan Samuel, Kaspar Gering ja Jürgo Preden, joiden aiheina olivat muun muassa tekoälyn, tietojenkäsittelyn ja tietosuojan, sekä älylaitteiden tämän hetkiset kuulumiset ja tulevaisuuden näkymät. Esitysten päätteeksi pidettiin vielä paneelikeskustelu, jossa puhujat sekä yleisö pääsivät keskustelemaan aiheisiin liittyvistä kiperistä kysymyksistä. Kuten aiheistakin näkyy, päivän teema oli aika teknologiapainotteinein, mikä toi mielestäni tuoretta näkökulmaa myös psykologian alan kysymyksiin.

Illalla vuorossa oli valokuvakilpailu ja kulttuuri-ilta, jolloin osallistujamaat pääsivät tarjoamaan oman maansa perinneherkkuja ja esittämään vapaavalintaisen ohjelmanumeronsa. Suomen pöydästä löytyi perinteiseen tyyliin Fazerin sinistä, ruissipsejä ja salmiakkia, mutta tarjolla oli myös uutta superfood Ambronitea ja syötäviä heinäsirkkoja, jotka herättivät paljon mielenkiintoa sekä houkuttivat innokkaita maistelijoita. Esittelimme myös suomalaista haalarikulttuuria, sekä lisäksi kajautimme sitsilaulun kansainvälisillä sanoituksilla.

nps-3nps-26

Seuraavana päivänä halukkaille oli mahdollisuus osallistua aamujoogaan, minkä jälkeen lavalle astuivat päivän puhujat. Aamupäivän teemana oli tekoälyn kehittyminen psykologin työn näkökulmasta sekä aivoja kehittävät applikaatiot, joista esitelmöivät Jaan Aru sekä Jaan Tulviste. Esityksen pitivät myös yksi konferenssin järjestäjistä, Madis Vasser, sekä vieraileva puhuja Kaspar Kruup, jotka kertoivat meille virtuaalitodellisuuden sekä work designin hyödyntämisestä psykologin ammatissa. Viikonlopun aikana meillä oli mahdollisuus myös testata itse virtuaalitodellisuus-pelejä, jotka olivatkin tauoilla ja iltaisin ahkerassa käytössä. Itse testasin muun muassa zombie-peliä ja kirurgisimulaattoria, jotka olivat molemmat hauskoja ja jännittäviä kokemuksia. Yleistä hilpeyttä aiheutti myös pelien seuraaminen sivusta: lasit päässä toikkaroivat ja säpsähtelevät pelaajat olivat melkoinen näky! Iltapäivällä Annika Tamme piti mielenkiintoisen esityksen psykologin online-palveluista, ja Dmitri Rozgonjuk puolestaan kertoi meille tietojenkäsittelytieteen uusimmista tuulista. Illalla jakauduimme kahteen ryhmään, jossa itselläni oli ensimmäisenä vuorossa Madis Vasserin workshop virtuaalitodellisuus-pelin luomisesta. Workshoppien jälkeen oli jälleen paneelikeskustelu päivän aiheista, jonka jälkeen olikin vapaata hengailua ja yhdessäoloa.

nps-17nps-18

Viimeisenä päivänä Mati Mõttus piti workshopin silmänliikkeiden seurannasta, minkä jälkeen porukka jaettiin jälleen kahteen ryhmään. Tällä kertaa pääsin testailemaan PsychoBusin mielenkiintoisia laitteita: oli muun muassa pelien pelaamista aivosähkökäyrän ja silmänliikkeen avulla, mitkä olivat itselleni aivan täysin uusia tuttavuuksia. PsychoBus on virolaisten psykologian opiskelijoiden kehittämä yritys, joka pyrkii tuomaan psykologiaan liittyvää teknologiaa opiskelijoiden testattavaksi ympäri maan. Workshoppien jälkeen keskustelimme porukalla viikonlopun kohokohdista, sekä pohdimme NPS konferenssin tulevaisuutta. Seuraavaa konferenssia yritetään saada mahdollisesti Norjaan, mikäli paikalliset psykalaiset ovat innokkaita sitä järjestämään. Lounaan jälkeen vuorossa oli hieman vapaa-aikaa, minkä jälkeen siirryttiin viikonlopun viimeisiin esityksiin. Opiskelijakollega Lauri Löfberg Jyväskylästä kertoi Opiskelijan Kompassi-palvelusta, joka on kaikille meidän yliopiston opiskelijoille suunnattu psyykkiseen hyvinvointiin keskittyvä online-palvelu. Laurin esityksen jälkeen olikin jo osan meistä aika hyvästellä porukka sekä lähteä kohti satamaa ja Suomea.

Päällimmäisenä viikonlopusta jäi käteen tietty suuri kasa uutta tietoa psykologian tulevaisuudesta, mutta myös avoimia kysymyksiä joihin saadaan vastauksia vain ajan myötä. Yksi polttavista puheenaiheista oli se, että tuleeko tekoäly korvaamaan ihmisen myös psykologin työssä: yleistyvätkö online-palvelut, tarvitaanko meitä enää mihinkään? Uskon, että tarve ihmiskontaktille säilyy työssämme myös tulevaisuudessa, ja samoilla linjoilla oli käsitykseni mukaan myös useampi kanssaopiskelija. Tekoäly on jo täällä, joten oman ammattiosaamisemme kannalta on tärkeää osata hyödyntää teknologian avaamia mahdollisuuksia. Olin henkilökohtaisesti äärimmäisen vaikuttunut kaikesta kuulemastani ja tyytyväinen että olen päässyt tutustumaan psykologian alan tulevaisuuden visioihin jo näin varhaisessa vaiheessa opintojani. Viikonlopusta inspiroituneena on hyvä palata kouluhommien pariin täydellä teholla, seuraavaa konferenssia odotellessa!

nps-22

– Wilma Mäenpää

Kuvat: Patrick Raivio

 

20. February 2017 · Comments Off on Ääniä työelämästä #8: Terveyskeskuspsykologi · Categories: Uncategorized

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

Terveyskeskuspsykologi

Olen nimeltäni Mia ja olen 26-vuotias Jyväskyläläinen. Olen valmistunut Jyväskylän yliopistosta vuonna 2014 jonka jälkeen tein hetken tutkijan hommia ennen varsinaisiin psykologin töihin hakemista. Myönnän että valmistuminen oli silloiselle 24-vuotiaalle itselleni pienoinen shokki ja mietin jopa toisen tutkinnon suorittamista suoraan ensimmäisten opintojen perään vältelläkseni työntekoa hieman pidempään. Minulle on ollut aina vaikeaa päättää mikä minusta tulee isona ja siinä valossa onkin selvää miksi pähkäiltyäni päädyin terveyskeskuspsykologiksi. Työnkuvaani nimittäin kuuluu kaikkea, mitä perusterveydenhuollossa voi tulla vastaan ja paljon enemmänkin. Ei siis tarvitse valita tekeekö työtä pikkulasten, koululaisten, nuorten, aikuisten vai vanhusten kanssa, kun yhteen työviikkoon on tiivistettynä tämä koko kirjo.

Työskentelen Keski-Suomessa pienten kuntien psykologina ja osassa niistä olen ainoa psykologi joka paikkakunnalla säännöllisesti käy. Toki käytettävissä ovat lisäksi erikoissairaanhoidon ja perheneuvolan palvelut, mutta ne sijaitsevat pahimmillaan tunnin matkan päässä perheiden asuinpaikkakunnalta. Siksi monenkirjavassa työssäni tulee vastaan myös erittäin vaativia tapauksia, sillä osalle ihmisistä matka on ylitsepääsemätön este muutenkin vaikeissa elämäntilanteissa. Pienten kuntien omaleimaisuus ja tiiviit sosiaaliset- ja sukulaisverkostot asettavat puolestaan paikkakunnilla tehtävään työhön omat kiemuransa, vaikka toisaalta psykologin työtä on selvästi helpompi tehdä sellaisen kuin minä, joka itse asuu muualla.

Lasten parissa tehtävä työ painottuu lasten tutkimuksiin päiväkodissa ja kouluissa ja monen muotoisten pulmien ja oireilun kartoittamiseen ja hoidontarpeen arviointiin ja ohjaukseen. Aikuispuolen työssäkin painottuvat lapsiperheet ja teen paljon vanhemmuuden tukemista tai tapaan neuvolasta ohjautuvia äitejä. Yksittäiset aikuiset ohjautuvat mistä tahansa mielenterveyteen tai jaksamiseen liittyvästä syystä vaihdellen yksinäisyydestä kuolemaan johtaviin sairauksiin. Ainoa syy millä aikuiset eivät voi tulla ovat päihdeongelmat, sillä siihen on oma työntekijänsä. Myös vaikeat mielenterveydenhäiriöt ohjaan mahdollisuuksien mukaan psykiatrian poliklinikoille isompiin kuntiin. Tämän lisäksi olen käytettävissä konsultaatioihin ja kutsuttavissa paikalle käytännössä minne tahansa. Pidän itse erityisen tärkeänä psykologisen työn jalkauttamista sinne missä ihmiset ovat, enkä odottele kopissani että minun luokseni tullaan.

Laskin että olen tehnyt viime vuonna työtä seitsemässä eri koulussa, viidessä päiväkodissa, neljällä eri terveysasemalla ja useammissa kodeissa. Ajokilometrejä on työmatkoineen kertynyt lähes 30 000. Maantieteellisten haasteiden lisäksi työssä painaa yksinäinen vastuu, joka toisaalta kääntyy lähes täydelliseksi vapaudeksi järjestää itse työnsä parhaaksi näkemälläni tavalla. Työpaikkani terveyskeskuspsykologina oli ensimmäinen psykologin paikkani valmistumisen jälkeen ja rehellisesti sanottuna en olisi uskaltanut hommaan lähteä jos olisin tiennyt mitä kaikkea on luvassa. Jälkeenpäin katsottuna vaikeimmat asiakastilanteet ovat olleet kuitenkin kaikista antoisimmat ja opettavaisimmat työssäni.

Varsinkin alkuun tuntui uskomattomalta miten vähin eväin yliopistolta oli nuori psykologi työmaailmaan potkaistu. Ajattelen että tärkeimmät oppini tulivat ehdottomasti viiden kuukauden harjoitteluni aikana, jonka olin tehnyt pienen kunnan perheneuvolassa ja terveyskeskuksessa. Tärkeä opintoaikojen anti olivat myös vuosikurssikaverit, jotka nyt ovat levinneet kukin omille suunnilleen ja ovat erinomainen kollegiaalisen tuen ja konsultaation lähde tilanteessa kuin tilanteessa. Erittäin tärkeää asia yli kaikkien akateemisten arvojen oli yliopisto-opintojeni aikana kerryttämäni epävarmuuden sietämisen taito, mitä harjoittelin paitsi gradua tehdessä myös lukuisissa järjestöpuuhissa ja opiskelijavaihdossa. En voi riittävästi korostaa tämän ominaisuuden tärkeyttä työssä joka jatkuvasti haastaa sinut ja oman osaamisesi rajat. Ja tämän uskon pätevän aivan kaikkeen psykologin työhön, ei pelkästään omaan leveähköön työkenttääni.

Suosittelen ihan jokaista psykologia tekemään edes pätkän työurastaan perusterveydenhuollossa, missä vastaanotolla ihmiset puhuvat asioistaan kenties ensimmäistä kertaa elämässään ja et voi koskaan ennalta tietää mitä tulet kuulemaan. Oma tieni on hieman myös kirkastunut ja toivonkin jatkavani työtä lapsiperheiden parissa ja ehkä kokeilevani myös erikoissairaanhoidon puolta. Epäilys opinnoissa saamistani valmiuksista on myös muutaman vuoden aikana kääntynyt huomioon siitä että minähän pärjään ja osaan tehdä tätä työtä, mutta se ei tarkoita etteikö oppiminen ja uusiin asioihin perehtyminen jatkuisi uran loppuun asti!

Mia Varjus

 

– Mia Varjus

Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi

3. Tohtorikoulutettava

4. Lasten neuropsykolgia

5. Henkilöstökonsultti

6. Psykologina myyntityössä

7. Kliininen psykologi

 

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

HUOM! Jos olet työssä käyvä psykologi ja sinua kiinnostaisi tulla mukaan juttusarjaan tarjoamaan näkemystä ja kokemusta opiskelijoille, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: vpj@psykologianopiskelijat.net.

 

Kliininen psykologi

Morjesta pöytään arvon lukijat! Olen Mikko-Juhani Korpela, 29-vuotias kliininen psykologi. Olen kotoisin Tampereelta, Mansesterista, mutta koska tuntemattomia ovat universumin tiet, olen päätynyt Jyväskylän opiskeluvuosien jälkeen töihin Napapiirin tuntumaan, Rovaniemelle. Työskentelen Lapin sairaanhoitopiirillä, aikuispsykiatrian tulosalueella. Käytännössä työskentelen 18-22 –vuotiaiden nuorten aikuisten mielenterveyteen liittyvien juttujen parissa.

Valmistuin Jyväskylästä psykologiksi kesällä 2015. Valmistumiseni jälkeen työskentelin hetken organisaatiopuolelle konsulttiyrityksessä, mutta kliinisen kutsu oli vahva ja päätin kokeilla siipiäni mielenterveystyön parissa. Mieleisen työn löytyminen isoista yliopistokaupungeista tuntui haasteelliselta vähäisen työkokemukseni johdosta, joten päätin tarttua ideaan, joka oli jo jonkin aikaa kierrellyt tajuntani rajamailla – halusin lähteä Lappiin töihin.

Käytännössä loin itse oman nykyisen työpaikkani. Kyseistä positiota ei siis ollut aiemmin olemassa. Lapissa on pula psykologeista ja sinnikkään soittelun tuloksena sain ensin puolikkaan pestin (50% työaika) kaupungin mielenterveyspalveluista ja hieman myöhemmin kokopäiväisen pestin. Jälkeenpäin ajateltuna olen pikkuisen ylpeä tästä!

Nyt seuraa sekava osa – työnkuvani. Kentällä on nimittäin tapahtunut rutkasti muutoksia. Aloitin vuoden 2016 alussa kaupungin mielenterveyspalveluissa, nuorten puolella. Nyt sote-kuvioiden johdosta työnantajani on kuitenkin Lapin sairaanhoitopiiri ja positio aikuispsykiatrian puolella. Tämä kuvaa osaltaan hyvin voimakkaassa muutoksessa olevaa julkista terveyspuolta. Oli miten oli, käytännössä viikoittainen työni koostuu tällä hetkellä matalan kynnyksen ensiarvioista ja tilannearvioista, pidemmistä terapeuttisista hoitosuhteista ja psykologisista tutkimuksista. Työnkuva on tällä hetkellä isossa muutoksessa ja pyrin hakeutumaan tekemään enemmän pitkäkestoisempaa terapeuttista työtä.

Mistä se työ sitten koostuu? Elämän monenlaisista ilmiöistä pitkälti. Mieliala- ja ahdistus-probleemat ovat yleisimpiä mt-palveluihin hakeutumisen ilmisyitä. Näihin ilmisyihin ja oiretasoihin kietoutuu sitten perheiden vuorovaikutuksessa tapahtuvia asioita, koulukiusaamisen arpia, neurologisia ja neuropsykiatrisia oppimisen vaikeuksia ja myös ihan ikätasoista oman itsen ja elämän suunnan pohdintaa.

Parasta työssäni on se, että saa ja joutuu oppimaan jatkuvasti uusia asioita ihmisyydestä ja elämästä. Se pitää aika hyvin hereillä ja samalla joku sellainen oma kokemus täällä maailmassa heilumisesta kehittyy pikkuhiljaa taustalla. Se on minulle tärkeää. Haastavinta työssä on sen jatkuva vastuullisuus ja emotionaalinen kuormitus, jonka johdosta on tärkeää pyrkiä purkamaan kasautuneita paineita ja pitämään huolta omasta elävyydestä.

Psykologian opinnot tarjosivat minulle erittäin kattavan paketin mielenkiintoisia ja kehittäviä opetuksia ja kokemuksia. Kliinisen psykologin työn oppii kuitenkin ainoastaan tekemällä kliinistä työtä. Työnohjaus, tukeva työyhteisö ja oma rohkeus kysyä ja ihmetellä eteen nousevia asioita ovat tässä työssä kriittisen tärkeitä.

Sitten ne Lappi-hommat. Täällähän on mukavaa! Olen ollut erittäin tyytyväinen Rovaniemelle rantautumisesta. Täällä on leppoisa ilmapiiri ja minulla on käynyt erittäin hyvä tuuri, kun olen saanut kotiutua tänne ihanien ihmisten kanssa, joista osa on kollegoita ja osa muuten vain elämään tupsahtaneita kavereita. Luonto on huikea ja on yksi tärkeimmistä palautumiskeinoista itselleni. Nihkeintä ovat pitkät yhteydet etelään läheisten luokse. 12 tunnin krapulaisen Onnibus-matkan jälkeen on syytä piilottaa terävät esineet.

Lopuksi. Psykologien työkenttä on hitaasti mutta varmasti muuttumassa yhdessä koko sote-maailman valtavan muutoksen kanssa. Psykologeille yhtenä harvana ammattikuntana on kuitenkin vielä näkyvissä voimakas tarve työmarkkinoilla, eikä psykologin osaamista vielä hetkeen pystytä koodaamaan algoritmien hoidettavaksi. Suosittelen lämpimästi rakentamaan omaa osaamista uran alussa rauhassa ja etsimään itselleen sopiva kolo psykologien työkentällä. Haja-asutusalueet, kuten Lappi, tarjoavat tähän rohkeille nuorille psykologeille erinomaisen mahdollisuuden. Kliinisen psykologin ammatti on parhaimmillaan maailman paras ammatti!

mikko-juhani

Mikko-Juhani Korpela

Kliininen psykologi

Lapin Sairaahoitopiiri, aikuispsykiatrian tulosalue

Hoidon ja tutkimuksen linja

 Mikko-juhani.korpela@lshp.fi

 

Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi

3. Tohtorikoulutettava

4. Lasten neuropsykolgia

5. Henkilöstökonsultti

6. Psykologina myyntityössä

 

 

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

HUOM! Jos olet työssä käyvä psykologi ja sinua kiinnostaisi tulla mukaan juttusarjaan tarjoamaan näkemystä ja kokemusta opiskelijoille, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: vpj@psykologianopiskelijat.net.

 

Psykologina myyntityössä

Olen Iiro Korhonen, 26-vuotias uunituore psykologi, tätä nykyä Espoossa asustava sellainen. Tarina alkoi Hämeenlinnasta, jonka jälkeen se sai jatkoa Jyväskylässä, jonne lähdin hankkimaan tutkintoni. Täältä matka jatkui Tampereelle psykologiharjoittelun perässä henkilöarvioinnin ihmeelliseen maailmaan, josta tie lopulta vei ”isolle kirkolle” (Helsinkiin) cut-e Finlandille psykologikonsultin tehtäviin.

Ensikosketukseni cut-e:n testimenetelmiin sain harjoitteluni kautta, kun pääsin hyödyntämään niitä soveltuvuusarviointeja tehdessäni. Menetelmät herättivät mielenkiintoni. Testivalikoiman monipuolisuus, työelämälähtöisyys ja nykyaikainen testimetodiikka tekivät minuun vaikutuksen. Tähdet osuivat kohdilleen, sillä minulle selvisi samoihin aikoihin, että cut-e:lla oli työpaikka auki konsultin tehtäviin. Hain tehtävään ja ilokseni tulin valituksi.

cut-e on maailman johtava rekrytointiin, henkilövalintaan ja henkilöstön kehittämiseen liittyvien internetpohjaisten testien suunnittelija ja toimittaja. Tehtäväni cut-e:lla koostuu pääosin uusasiakashankinnasta, asiakkuuksien hoitamisesta, sekä koulutuksista asiakkaillemme. Suuri osa työstä tapahtuu asiakasrajapinnassa – ellen ole luurin äärellä kontaktoimassa prospekteja (potentiaalisia asiakkaita), olen todennäköisesti tapaamassa nykyisiä tai tulevia asiakkaitamme ja luomassa ratkaisuja, joiden avulla organisaation rekrytointiprosesseja kyetään kehittämään entistä paremmiksi meidän arviointityökaluilla.

Työssä luultavasti parhainta on se, että ikinä ei tarkalleen tiedä sitä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Asiakasrajapinnassa työskennellessä tapaa monenlaisia ihmisiä ja kohtaa paljon erilaisia tilanteita, joissa pääsee sopivassa määrin toteuttamaan myös omaa taiteellista puoltaan – koska kunkin asiakkaan tilanne on yksilöllinen ja tarpeet erilaisia, konsulttina näiden tarpeiden tunnistaminen ja ratkaisujen toimeenpano edellyttää herkkyyttä tunnistaa, miten voimme olla asiakkaillemme parhaiten hyödyksi. Pääsemme usein aidosti auttamaan asiakasorganisaatioitamme kehittämään omia rekrytointejaan niin, että tehtäviin parhaiten soveltuvimmat työnhakijat tulevat valituksi ja rekrytointiprosessi saadaan soljuvammaksi tehokkaalla esikarsinnalla ja sopivilla arviointityökaluilla ja TÄMÄ on tämän työn todellista herkkua.

Haastavinta ja samalla mielenkiintoista tässä työssä on ollut oman myynnillisen osaamisen kehittäminen. Ei ole välttämättä helppoa tarttua luuriin ja vakuuttaa entuudestaan tuntemattomille henkilöille, miksi cut-e:n testimenetelmät kannattaa ottaa käyttöön tai kommunikoida tehokkaasti vuosikymmenten työkokemuksen omaaville HR-pomoille, millä tavoin meidän menetelmillämme kyetään kehittämään heidän rekrytointejaan. Toisaalta tuntuu, että kokemuksen karttuessa tässä pystyy kehittymään ja se jos jokin on motivoivaa.

Psykologikonsunttina työskennellessä toiminta voi ajoittain tuntua olevan melko kaukana perinteisestä käsityksestä psykologiudesta ja psykologi-opintojen kautta kartoitetusta osaamisesta. Työskentely edellyttää liiketoiminnallista ymmärrystä, myyntiosaamista ja riittävää nokkeluutta asiakkaiden ongelmien ratkaisemiseksi. Toisaalta vaikkei nämä osaamisalueet olisi entuudestaan tuttuja, se ei todellakaan tarkoita, etteikö näitä voisi oppia. Avoimella, uteliaalla mielellä ja kasvun asenteella, mikä tahansa on mahdollista, jonka myötä en keksi yhtäkään syytä sille, miksei psykologina voisi kehittyä myös myynnin ammattilaiseksi. Kunhan löytyy uskallus epäonnistua ja halu oppia tästä!

 

16237874_10212443002052470_383169734_n
– Iiro Korhonen

 

Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi

3. Tohtorikoulutettava

4. Lasten neuropsykolgia

5. Henkilöstökonsultti