13. March 2017 · Comments Off on Ääniä työelämästä #9: Yrittäjä · Categories: Uncategorized

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

HUOM! Jos olet työssä käyvä psykologi ja sinua kiinnostaisi tulla mukaan juttusarjaan tarjoamaan näkemystä ja kokemusta opiskelijoille, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: vpj@psykologianopiskelijat.net.

Yrittämisen yrittämisestä

Minä ja puhelin. Ainoa asia, mihin voi 100 %:sti vaikuttaa on numeron näppäily ja vihreän luurin painaminen. Useamman tuhannen euron arvoinen tarjouspyyntö, kolme vastaajaviestiä ja yksi kyseenalaistus sille, mitä ylipäänsä tehdään. Euforiasta itkun partaalle parin tunnin sisällä.

Miten ihmeessä oikein päädyin tähän? Varta vasten suoritin en yhtä, vaan peräti kaksi maisterintutkintoa (psykologia ja tietojärjestelmätiede) aloille, joilla pitäisi pystyä välttämään myyntihommat niin halutessaan. Ja yrittäjäksi ei ikinä, näiltä aloiltahan kun eivät palkollisen hommat lopu kesken. Silti tässä sitä vain ollaan. Elän täysimittaista yrittäjäarkea ja uusimpana pähkinänä tutustun kylmäsoittojen itselle pelottavaan maailmaan.

”Voisi kai sitä kokeilla”

Yrittäjäksi päädyin onnekkaiden(?) sattumien kautta. Olin sopivaan aikaan lopettelemassa projektityötä yliopistolla, kun kaveri kertoi yritysideasta ja houkutteli minua mukaan. Jyväskylän seudulla psykologin töitä ei varsinaisesti ole yllin kyllin tarjolla ja muutto ei houkuttanut. Kun lisäksi te-toimisto ja Uusyrityskeskus näyttivät vihreää valoa starttirahalle, ajattelin, että kokeillaan nyt sitten. Yrityksen perustamispapereita kirjoittaessa ei ollut lopulta kovin selkeää kuvaa siitä, mitä on ryhtymässä tekemään. Idea oli, mutta sen jalostus toimivaksi vaatikin vähän enemmän kuin firman pystyyn lyömisen.

Vuoden yrittäjänä toimimisen aikana yhtiökumppanit ovat menneet uusiksi ja uudenlaisia yhteistyökuvioita on syntynyt. Liiketoimintastrategiakin kerettiin kääntää ympäri pariin kolmeen kertaan ennen kuin alkoi näyttää siltä, että nykyistä mallia kannattaa kokeilla ihan kunnolla. Asiakashankinta ei ollut aivan sellaista, että laita ilmoitus jonnekin ja sitten ihmiset rynnivät luoksesi. Myös byrokratia yllätti ja hidasti joissain kohdissa. Kaiken tämän myllerryksen jälkeen firma on kuitenkin edelleen pystyssä ja tilin saldoa uskaltaa vilkaista nyrpistämättä nenää.

Mitä se yrittäminen sitten tarkoittaa työn kannalta?

Itselle on konkretisoitunut, että vaikka kuinka aggressiivisesti odottaisi toimistolla ihmisten tulevan, ei pääse kovin pitkälle, jos ei ensin pidä mölyä itsestään. Oman osaamisen avaaminen ja esilletuominen on ollut melkoinen haaste ihmiselle, joka on sisäistänyt yllättävän syvälle käsityksen ”Itsekehu haisee”. Paljon on pitänyt myös oppia epävarmuuden sietämisestä ja harjoitella torjuntojen kestämistä, etenkin yritysasiakashankinnassa. Ja sitten vielä se oman työn hinnoittelu – mitä sitä kehtaisi pyytää?

Työviikkojen rakenne vaihtelee paljon. Välillä ollaan koko viikko valmentamassa ja kouluttamassa, kun taas välillä toimistopäiviä kertyy enemmän. Viikonloput olen pyrkinyt pitämään vapaana ja huolehtimaan niiden aikana palautumisesta. Olen laskeskellut, että vietän työajastani noin 60 % vahvasti epämukavuusalueella, opetellen uutta ja altistaen itseäni erilaisille epävarmuustekijöille. Tältä työsektorilta löytyvät myynti, markkinointi, some ja taloushallinto. Toisaalta loput 40 % (ja jatkossa toivottavasti koko ajan enemmän) saan olla omassa elementissäni ja toteuttaa psykologipalveluita juuri haluamallani tavalla.

Teemme yrityskumppanini Hanna Markukselan kanssa Zeneraattorit-nimellä erilaisia valmennuksia ja koulutuksia niin yksityishenkilöille kuin yrityksillekin. Palveluissamme yhdistyvät seikkailu tutkimus- ja sovelluskirjallisuudessa, parhaiden menetelmien poimiminen ja kiinnostavien esitystapojen kehittely. On mukavaa, kun saa lähes rajoituksetta visioida, millaiset kokonaisuudet toimisivat parhaiten ja keksiä hupsujakin ideoita asioiden eteenpäin viemiseksi. Esimerkkinä hupsummasta puolestamme saimme juuri päätökseen kolmen osan videosarjan ”Perkektionistit treffeillä”, jota katsoessa itse nauraa vähintään yhtä paljon sisällölle kuin kaikelle sille sählingille, mitä videoiden tuotto piti sisällään.

Hauskaa on myös ollut huomata, että nautin esiintymisestä ja isojenkin ryhmien kanssa työskentelystä silloin kuin ollaan minun mukavuusalueellani eli psykologian soveltamisessa erilaisiin tilanteisiin. Yrittäjänä on myös kehittynyt luottamusta siihen, että osaa kehittää hyvin vaihteleviin tilanteisiin sopivia palveluita nopeallakin aikataululla. Omalla kohdalla väittäisinkin, että olen tänä yrittäjävuonna kehittynyt psykologina enemmän kuin vuodessa missä vain aiemmista töistäni, vaikka työajastani kuluu vähemmän psykologin asiakastyössä. Oman osaamisen tuotteistaminen ja sen avaaminen blogeissa ja esitelmissä on osaltaan tuonut esiin sellaista osaamista, mitä en ehkä olisi huomannut itselläni olevankaan perinteisemmissä psykologihommissa.

Vinkkejä psykologiyrittäjiksi aikoville

Käytän loppukaneettini muutamaan vinkkiin, jotka olisin itse voinut toivoa saavani jo ennen yrityksen perustamista.

  1. Selvitä terveys- ja hyvinvointialan yrityksen perustamiseen liittyvä byrokratia. Esim. toiminimellä voi aloittaa psykologiyrittäjänä toimimisen ilmoituksella aluehallintovirastolle, kun taas osakeyhtiön pitää hakea melkoisen suuritöinen lupa terveyspalveluiden tuottamiseen. Meillä vilahti mukavasti pari kuukautta luparuljanssissa, kun laitettiin kahden hengen osakeyhtiö pystyyn.
  2. Mieti kunnolla, mitä myyt ja miten. Minä ja Hanna olemme tänä vuonna ottaneet tiimiimme mukaan pari myynnin ja markkinoinnin konsulttia, jotka sparraavat meitä tekemään selkeää tuotteistusta sekä kohdennettua ja tavoitteellista myyntiä ja markkinointia. Aikaa ja rahaa on helppo haaskata puoliksi mietittyihin myynti- ja markkinointisysteemeihin, joista jää viivan alle yllättävän vähän. Liiketoimintasuunnitelman kannattaa siis olla muuta kuin se, millä itse aloitin eli ”Jos sitä nyt vähän kokeillaan.”
  3. Hanki verkostoa business-puolelta. Minun yrittäjän alkutaipalettani ovat helpottaneet huomattavasti myynti- ja markkinointikonsultointia tekevät läheiset, yritysvalmennuksia pitkään toteuttanut yrityskumppani sekä uutena Nuorkauppakamari-harrastuksen kautta tullut verkosto. Psykologipiireissä olemme helposti turhan vaatimattomia oman työn esilletuonnin ja varsinkin hinnoittelun osalta, joten business-orientoituneemmilta piireiltä saa arvokasta buustausta tälle puolelle.

Tässäpäs minun kokemuksiani yrittäjyydestä. Jos jotakin kysyttävää tai kommentoitavaa tulee, minun saa yhteyden sähköpostitse sanna.kinnunen@mielenhuolto.fi. Mukavaa kevättä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sanna Kinnunen


Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi

3. Tohtorikoulutettava

4. Lasten neuropsykolgia

5. Henkilöstökonsultti

6. Psykologina myyntityössä

7. Kliininen psykologi

8. Työterveyskeskuspsykologi

07. March 2017 · Comments Off on Perehtymässä kohti hallituskauden haasteita · Categories: Uncategorized

Suomen Psykologian Opiskelijain Liiton hallitus on taas vaihtunut ja uusi porukka pääsi perehtymään toimintaansa mökkiviikonlopun merkeissä Järvenpäässä. Viikonlopun aikana ryhmäydyttiin ja pohdittiin SPOL:n merkitystä sekä suunnitelmia tulevaisuudelle.

“Otetaa sellanen kuva taas mis kaikil on hassu ilme” ja jälleen suurin osa täysin normaalisti

Matkatessani kohti SPOL:n perehdytysviikonloppua ystäväni kysyi minulta, sijaitseeko Järvenpää Helsingissä. Vaikka hänen tietämättömyytensä huvitti minua suuresti, piti minun kuitenkin myöntää olevani myös itse kovin eksyksissä monen asian suhteen, jotka kohdallani koskivat SPOL:n toimintaa. Myöskin pieni epävarmuus kaihersi mieltäni siitä, millainen yhteishenki uuden hallitusporukan välille saataisiin, vaikka ensivaikutelmani kaikista olikin ollut positiivinen. Toisen vuoden opiskelijana SPOL tuntui itselleni myös varsin uudelta asialta, jonka hallituskäytäntöihin tutustuminen veisi varmasti paljon aikaa. Tiesin kuitenkin, että ajatusmaailmaan sisäistyneen pessimismin olisi aika vihdoinkin antaa tilaa sille maagiselle asialle, jota persoonallisuuspsykologian oppikirjat kovasti kehuvat – optimismille. Järki sanookin, että hallituskaudesta tulisi juuri niin hyvä, kuin me siitä itse tekisimme.

Kahvi Maistuu Kopo-Koiralle ja uudelle hallitukselle

Yllätyin positiivisesti saapuessani viimeinkin perjantai-illan lähestyessä mökille (joka siis ei sijainnut Helsingissä), sillä paikka oli varsin miellyttävä. Pikkuhiljaa väkeä valui lisää paikalle, ja väsyttäneen viikon aiheuttamasta uneliaisuudesta huolimatta smalltalk luisti niin uusien kuin väistyvien hallituslaisten kanssa. Jo ensimmäisenä iltana pääsimme myös harrastamaan muutaman tunnin ajan ryhmäytymistä, jota vetivät meille Kouluttajaverkosto Verso Ry:stä saapuneet ihastuttavat Essi ja Elina. Olo oli tässä vaiheessa sen mukainen, että mitään kovaa informaatiota tuskin olisi saanut sisäistettyä, joten oli mahtava keskittyä uusiin hallitustovereihin tutustumiseen. Vaikka ensimmäisellä tapaamisella tammikuisen kokouksen ja SPOL-seminaarin yhteydessä olikin jo saanut vähän kuvaa kaikista uusista tuttavuuksista, on aina innostavaa saada tutustuttua syvemmin hallituskumppaneidensa ajatuksiin, toiveisiin ja unelmiin. Onkin paljon mukavampi lähteä tekemään yhteistyötä sellaisten tyyppien kanssa, jotka ovat ensisijaisesti ihmisiä eivätkä pestiensä toimihenkilöitä. Jo ensimmäinen ilta sai fiilikseni kasvamaan ja minut vakuuttumaan siitä, että ainakin meillä on hemmetin mukava poppoo kasassa. Yleinen ilmassa oleva jännitys tuntui myös laskevan.

                      Jälkimmäinen päivä toi tullessaan sitten jo vähän asiapitoisempaa toimintaa, vaikka mukana oli toki myös rentouttavaa hauskanpitoa sekä virkistäytymistä, josta syntyi aikaan muun muassa hallituskauttamme tsemppaava traileri. Edes kahdeksalta herääminen ei tuntunut pahalta, koska väistyvät hallituslaiset olivat laittaneet valmiiksi aamupalaa (he hoitivat muutenkin muonituksen perinteiden mukaisesti – kiitos heille tästä). Päivän varrella pohdimme SPOL:n toimintaa sekä sen nykyhetken että tulevaisuuden kannalta. Porukassa tapahtuneella brainstormingilla nousi esille monia hyviä ajatuksia sekä projekteja, jota emme varmasti kykene edes kaikkia totetuttamaan tämän hallituskauden aikana, vaikka intoa riittäisikin. Lisäksi pohdimme yhdessä sitä, mitä toivoisimme sekä omilta että toistemme pesteiltä tulevana vuotena. Tämä selvensi hyvin ajatuksiani siitä, mitä muut minulta odottavat ja mitä kaikkea vuorostani voin toisilta odottaa. Lisäksi uudet pestinhaltijat saivat myös omat koulutuksensa tehtävistänsä väistyviltä hallituslaisilta. Itse olin jo käynyt asiapitoisen koulutuksen aikaisemmin vanhan varapuheenjohtajan, Kimmon, kanssa. Siitä syystä tällä kertaa keskityimme muutamiin spesifimpiin vpj:n taitoihin, kuten roskiksen funktioon KosmoSPOLiitilla ja ranneliikkeen käyttöön pulloa avatessa. Varapuheenjohtajakoulutukseeni kuului myös hengen nostattaminen tsemppaavan musiikin kuuntelulla – onhan hyvä fiilis tärkeimpiä motivaation lähteitä. Kun toisen päivän koulutuksien lopuksi kävimme läpi mistä kaikkea olimme käsitelleet (edellä mainittujen lisäksi mm. vaikeita ryhmätilanteita) tuntui ymmärrys toiminnastamme kasvaneen huomattavasti.

SPOL:n boheemi toteemi

Sunnuntaina aamupäivällä koitti hallituskautemme ensimmäinen oma kokous. Siitä ei ole paljoakaan mainittavaa – kaikki sujui varsin saumattomasti. Tarkkaillessamme toimintaamme ja miettiessä vuoden tavoitteita kokouksen edetessä fiilikseni kasvoi jatkuvasti. Ilmassa huokui selkeästi innokas tunnelma, joka viesti siitä, että tästä tulee vielä hyvä vuosi. Se, miten olimme päässeet perjantain lievästä jännittyneisyydestä sunnuntain innokkaaseen optimisiin, selittyy kahdella tekijällä. Ensimmäinen näistä oli jo aikaisemmin mainitut mainiot koulutukset. Toinen oli kuitenkin kaikki se muu aika, jota viikonloppuna tuli vietettyä virallisemman osuuden ulkopuolella. Nämä hetket saivat entistäkin vahvemmin tajuamaan sen, että näiden henkilöiden kanssa haluaa pitää tarmokkaan kauden ihan vain jo sen takia, että kyseessä on niin hemmetin hienoja ihmisiä. Aidosti mukavien tyyppien kanssa on paljon motivoivampaa päästä jatkamaan ja kehittämään sitä mieletöntä yhteistyötä, joka meillä Suomen psykologian opiskelijoiden keskuudessa on. Me olemme valmiina tekemään parhaamme!

Otso Lensu,

SPOL:n varapuheenjohtaja ja Cortex Ry:n edustaja.

Nordic Psychology Students konferenssi on vuosittain järjestettävä, pohjoismaisille psykologian opiskelijoille suunnattu tapahtuma, jossa kokoonnutaan keskustelemaan alaan liittyvistä asioista jonkin ajankohtaisen teeman puitteissa sekä kuuntelemaan mielenkiintoisia asiantuntijoiden näkemyksiä. Tänä vuonna isäntämaana toimi Viro, jonne suuntasimme peräti yli kahdenkymmenen suomalaisen psykologian opiskelijan voimin. Muita osallistuja oli niin Ruotsista, Norjasta, Tanskasta kuin Virostakin, vaikka suomalaiset muodostivatkin melkein puolet koko populaatiosta. Teemana oli jännittävä Future of Psychology, ja puhujia oli niin psykologian, tietojenkäsittelyn kuin teknologiankin aloilta. Itse yllätyin hieman pääsystäni mukaan konferenssiin, vaikka olinkin kovasti toivonut tällaisen mahdollisuuden avautuvan. Opiskelen ensimmäistä vuotta psykologiaa Jyväskylässä, joten hakemuksessani keskityin korostamaan lähinnä omaa suurta motivaatiotani konferenssin aihetta kohtaan, en niinkään jo olemassa olevaa tietämystäni (mitä ei etukäteen juurikaan aiheesta ollut). Näin tapahtuman jälkeen voin olla todella kiitollinen siitä, että pääsin mukaan: takana on huikea viikonloppu täynnä ajatuksia herättäviä esityksiä, tuoreinta teknologiaa ja lukemattomia keskusteluja ihan mielettömän fiksujen tyyppien kanssa!
nps-6nps-13

Viikonloppu starttasi perjantaiaamupäivänä Tallinnan vanhassa kaupungissa sijaitsevassa Student Housessa, joka toimi konferenssin päämajana. Alkuun kerrottiin muutamia käytännön asioita, jonka jälkeen pääsimme tutustumaan toisiimme tutustumisleikkien avulla. Tämän jälkeen siirryttiin itse ohjelmaan, jota kestikin loppupäivän aina iltaan asti. Päivän puhujina toimivat Joonatan Samuel, Kaspar Gering ja Jürgo Preden, joiden aiheina olivat muun muassa tekoälyn, tietojenkäsittelyn ja tietosuojan, sekä älylaitteiden tämän hetkiset kuulumiset ja tulevaisuuden näkymät. Esitysten päätteeksi pidettiin vielä paneelikeskustelu, jossa puhujat sekä yleisö pääsivät keskustelemaan aiheisiin liittyvistä kiperistä kysymyksistä. Kuten aiheistakin näkyy, päivän teema oli aika teknologiapainotteinein, mikä toi mielestäni tuoretta näkökulmaa myös psykologian alan kysymyksiin.

Illalla vuorossa oli valokuvakilpailu ja kulttuuri-ilta, jolloin osallistujamaat pääsivät tarjoamaan oman maansa perinneherkkuja ja esittämään vapaavalintaisen ohjelmanumeronsa. Suomen pöydästä löytyi perinteiseen tyyliin Fazerin sinistä, ruissipsejä ja salmiakkia, mutta tarjolla oli myös uutta superfood Ambronitea ja syötäviä heinäsirkkoja, jotka herättivät paljon mielenkiintoa sekä houkuttivat innokkaita maistelijoita. Esittelimme myös suomalaista haalarikulttuuria, sekä lisäksi kajautimme sitsilaulun kansainvälisillä sanoituksilla.

nps-3nps-26

Seuraavana päivänä halukkaille oli mahdollisuus osallistua aamujoogaan, minkä jälkeen lavalle astuivat päivän puhujat. Aamupäivän teemana oli tekoälyn kehittyminen psykologin työn näkökulmasta sekä aivoja kehittävät applikaatiot, joista esitelmöivät Jaan Aru sekä Jaan Tulviste. Esityksen pitivät myös yksi konferenssin järjestäjistä, Madis Vasser, sekä vieraileva puhuja Kaspar Kruup, jotka kertoivat meille virtuaalitodellisuuden sekä work designin hyödyntämisestä psykologin ammatissa. Viikonlopun aikana meillä oli mahdollisuus myös testata itse virtuaalitodellisuus-pelejä, jotka olivatkin tauoilla ja iltaisin ahkerassa käytössä. Itse testasin muun muassa zombie-peliä ja kirurgisimulaattoria, jotka olivat molemmat hauskoja ja jännittäviä kokemuksia. Yleistä hilpeyttä aiheutti myös pelien seuraaminen sivusta: lasit päässä toikkaroivat ja säpsähtelevät pelaajat olivat melkoinen näky! Iltapäivällä Annika Tamme piti mielenkiintoisen esityksen psykologin online-palveluista, ja Dmitri Rozgonjuk puolestaan kertoi meille tietojenkäsittelytieteen uusimmista tuulista. Illalla jakauduimme kahteen ryhmään, jossa itselläni oli ensimmäisenä vuorossa Madis Vasserin workshop virtuaalitodellisuus-pelin luomisesta. Workshoppien jälkeen oli jälleen paneelikeskustelu päivän aiheista, jonka jälkeen olikin vapaata hengailua ja yhdessäoloa.

nps-17nps-18

Viimeisenä päivänä Mati Mõttus piti workshopin silmänliikkeiden seurannasta, minkä jälkeen porukka jaettiin jälleen kahteen ryhmään. Tällä kertaa pääsin testailemaan PsychoBusin mielenkiintoisia laitteita: oli muun muassa pelien pelaamista aivosähkökäyrän ja silmänliikkeen avulla, mitkä olivat itselleni aivan täysin uusia tuttavuuksia. PsychoBus on virolaisten psykologian opiskelijoiden kehittämä yritys, joka pyrkii tuomaan psykologiaan liittyvää teknologiaa opiskelijoiden testattavaksi ympäri maan. Workshoppien jälkeen keskustelimme porukalla viikonlopun kohokohdista, sekä pohdimme NPS konferenssin tulevaisuutta. Seuraavaa konferenssia yritetään saada mahdollisesti Norjaan, mikäli paikalliset psykalaiset ovat innokkaita sitä järjestämään. Lounaan jälkeen vuorossa oli hieman vapaa-aikaa, minkä jälkeen siirryttiin viikonlopun viimeisiin esityksiin. Opiskelijakollega Lauri Löfberg Jyväskylästä kertoi Opiskelijan Kompassi-palvelusta, joka on kaikille meidän yliopiston opiskelijoille suunnattu psyykkiseen hyvinvointiin keskittyvä online-palvelu. Laurin esityksen jälkeen olikin jo osan meistä aika hyvästellä porukka sekä lähteä kohti satamaa ja Suomea.

Päällimmäisenä viikonlopusta jäi käteen tietty suuri kasa uutta tietoa psykologian tulevaisuudesta, mutta myös avoimia kysymyksiä joihin saadaan vastauksia vain ajan myötä. Yksi polttavista puheenaiheista oli se, että tuleeko tekoäly korvaamaan ihmisen myös psykologin työssä: yleistyvätkö online-palvelut, tarvitaanko meitä enää mihinkään? Uskon, että tarve ihmiskontaktille säilyy työssämme myös tulevaisuudessa, ja samoilla linjoilla oli käsitykseni mukaan myös useampi kanssaopiskelija. Tekoäly on jo täällä, joten oman ammattiosaamisemme kannalta on tärkeää osata hyödyntää teknologian avaamia mahdollisuuksia. Olin henkilökohtaisesti äärimmäisen vaikuttunut kaikesta kuulemastani ja tyytyväinen että olen päässyt tutustumaan psykologian alan tulevaisuuden visioihin jo näin varhaisessa vaiheessa opintojani. Viikonlopusta inspiroituneena on hyvä palata kouluhommien pariin täydellä teholla, seuraavaa konferenssia odotellessa!

nps-22

– Wilma Mäenpää

Kuvat: Patrick Raivio

 

20. February 2017 · Comments Off on Ääniä työelämästä #8: Terveyskeskuspsykologi · Categories: Uncategorized

Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

HUOM! Jos olet työssä käyvä psykologi ja sinua kiinnostaisi tulla mukaan juttusarjaan tarjoamaan näkemystä ja kokemusta opiskelijoille, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: vpj@psykologianopiskelijat.net.

Terveyskeskuspsykologi

Olen nimeltäni Mia ja olen 26-vuotias Jyväskyläläinen. Olen valmistunut Jyväskylän yliopistosta vuonna 2014 jonka jälkeen tein hetken tutkijan hommia ennen varsinaisiin psykologin töihin hakemista. Myönnän että valmistuminen oli silloiselle 24-vuotiaalle itselleni pienoinen shokki ja mietin jopa toisen tutkinnon suorittamista suoraan ensimmäisten opintojen perään vältelläkseni työntekoa hieman pidempään. Minulle on ollut aina vaikeaa päättää mikä minusta tulee isona ja siinä valossa onkin selvää miksi pähkäiltyäni päädyin terveyskeskuspsykologiksi. Työnkuvaani nimittäin kuuluu kaikkea, mitä perusterveydenhuollossa voi tulla vastaan ja paljon enemmänkin. Ei siis tarvitse valita tekeekö työtä pikkulasten, koululaisten, nuorten, aikuisten vai vanhusten kanssa, kun yhteen työviikkoon on tiivistettynä tämä koko kirjo.

Työskentelen Keski-Suomessa pienten kuntien psykologina ja osassa niistä olen ainoa psykologi joka paikkakunnalla säännöllisesti käy. Toki käytettävissä ovat lisäksi erikoissairaanhoidon ja perheneuvolan palvelut, mutta ne sijaitsevat pahimmillaan tunnin matkan päässä perheiden asuinpaikkakunnalta. Siksi monenkirjavassa työssäni tulee vastaan myös erittäin vaativia tapauksia, sillä osalle ihmisistä matka on ylitsepääsemätön este muutenkin vaikeissa elämäntilanteissa. Pienten kuntien omaleimaisuus ja tiiviit sosiaaliset- ja sukulaisverkostot asettavat puolestaan paikkakunnilla tehtävään työhön omat kiemuransa, vaikka toisaalta psykologin työtä on selvästi helpompi tehdä sellaisen kuin minä, joka itse asuu muualla.

Lasten parissa tehtävä työ painottuu lasten tutkimuksiin päiväkodissa ja kouluissa ja monen muotoisten pulmien ja oireilun kartoittamiseen ja hoidontarpeen arviointiin ja ohjaukseen. Aikuispuolen työssäkin painottuvat lapsiperheet ja teen paljon vanhemmuuden tukemista tai tapaan neuvolasta ohjautuvia äitejä. Yksittäiset aikuiset ohjautuvat mistä tahansa mielenterveyteen tai jaksamiseen liittyvästä syystä vaihdellen yksinäisyydestä kuolemaan johtaviin sairauksiin. Ainoa syy millä aikuiset eivät voi tulla ovat päihdeongelmat, sillä siihen on oma työntekijänsä. Myös vaikeat mielenterveydenhäiriöt ohjaan mahdollisuuksien mukaan psykiatrian poliklinikoille isompiin kuntiin. Tämän lisäksi olen käytettävissä konsultaatioihin ja kutsuttavissa paikalle käytännössä minne tahansa. Pidän itse erityisen tärkeänä psykologisen työn jalkauttamista sinne missä ihmiset ovat, enkä odottele kopissani että minun luokseni tullaan.

Laskin että olen tehnyt viime vuonna työtä seitsemässä eri koulussa, viidessä päiväkodissa, neljällä eri terveysasemalla ja useammissa kodeissa. Ajokilometrejä on työmatkoineen kertynyt lähes 30 000. Maantieteellisten haasteiden lisäksi työssä painaa yksinäinen vastuu, joka toisaalta kääntyy lähes täydelliseksi vapaudeksi järjestää itse työnsä parhaaksi näkemälläni tavalla. Työpaikkani terveyskeskuspsykologina oli ensimmäinen psykologin paikkani valmistumisen jälkeen ja rehellisesti sanottuna en olisi uskaltanut hommaan lähteä jos olisin tiennyt mitä kaikkea on luvassa. Jälkeenpäin katsottuna vaikeimmat asiakastilanteet ovat olleet kuitenkin kaikista antoisimmat ja opettavaisimmat työssäni.

Varsinkin alkuun tuntui uskomattomalta miten vähin eväin yliopistolta oli nuori psykologi työmaailmaan potkaistu. Ajattelen että tärkeimmät oppini tulivat ehdottomasti viiden kuukauden harjoitteluni aikana, jonka olin tehnyt pienen kunnan perheneuvolassa ja terveyskeskuksessa. Tärkeä opintoaikojen anti olivat myös vuosikurssikaverit, jotka nyt ovat levinneet kukin omille suunnilleen ja ovat erinomainen kollegiaalisen tuen ja konsultaation lähde tilanteessa kuin tilanteessa. Erittäin tärkeää asia yli kaikkien akateemisten arvojen oli yliopisto-opintojeni aikana kerryttämäni epävarmuuden sietämisen taito, mitä harjoittelin paitsi gradua tehdessä myös lukuisissa järjestöpuuhissa ja opiskelijavaihdossa. En voi riittävästi korostaa tämän ominaisuuden tärkeyttä työssä joka jatkuvasti haastaa sinut ja oman osaamisesi rajat. Ja tämän uskon pätevän aivan kaikkeen psykologin työhön, ei pelkästään omaan leveähköön työkenttääni.

Suosittelen ihan jokaista psykologia tekemään edes pätkän työurastaan perusterveydenhuollossa, missä vastaanotolla ihmiset puhuvat asioistaan kenties ensimmäistä kertaa elämässään ja et voi koskaan ennalta tietää mitä tulet kuulemaan. Oma tieni on hieman myös kirkastunut ja toivonkin jatkavani työtä lapsiperheiden parissa ja ehkä kokeilevani myös erikoissairaanhoidon puolta. Epäilys opinnoissa saamistani valmiuksista on myös muutaman vuoden aikana kääntynyt huomioon siitä että minähän pärjään ja osaan tehdä tätä työtä, mutta se ei tarkoita etteikö oppiminen ja uusiin asioihin perehtyminen jatkuisi uran loppuun asti!

Mia Varjus

 

– Mia Varjus

Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi

3. Tohtorikoulutettava

4. Lasten neuropsykolgia

5. Henkilöstökonsultti

6. Psykologina myyntityössä

7. Kliininen psykologi

 

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

HUOM! Jos olet työssä käyvä psykologi ja sinua kiinnostaisi tulla mukaan juttusarjaan tarjoamaan näkemystä ja kokemusta opiskelijoille, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: vpj@psykologianopiskelijat.net.

 

Kliininen psykologi

Morjesta pöytään arvon lukijat! Olen Mikko-Juhani Korpela, 29-vuotias kliininen psykologi. Olen kotoisin Tampereelta, Mansesterista, mutta koska tuntemattomia ovat universumin tiet, olen päätynyt Jyväskylän opiskeluvuosien jälkeen töihin Napapiirin tuntumaan, Rovaniemelle. Työskentelen Lapin sairaanhoitopiirillä, aikuispsykiatrian tulosalueella. Käytännössä työskentelen 18-22 –vuotiaiden nuorten aikuisten mielenterveyteen liittyvien juttujen parissa.

Valmistuin Jyväskylästä psykologiksi kesällä 2015. Valmistumiseni jälkeen työskentelin hetken organisaatiopuolelle konsulttiyrityksessä, mutta kliinisen kutsu oli vahva ja päätin kokeilla siipiäni mielenterveystyön parissa. Mieleisen työn löytyminen isoista yliopistokaupungeista tuntui haasteelliselta vähäisen työkokemukseni johdosta, joten päätin tarttua ideaan, joka oli jo jonkin aikaa kierrellyt tajuntani rajamailla – halusin lähteä Lappiin töihin.

Käytännössä loin itse oman nykyisen työpaikkani. Kyseistä positiota ei siis ollut aiemmin olemassa. Lapissa on pula psykologeista ja sinnikkään soittelun tuloksena sain ensin puolikkaan pestin (50% työaika) kaupungin mielenterveyspalveluista ja hieman myöhemmin kokopäiväisen pestin. Jälkeenpäin ajateltuna olen pikkuisen ylpeä tästä!

Nyt seuraa sekava osa – työnkuvani. Kentällä on nimittäin tapahtunut rutkasti muutoksia. Aloitin vuoden 2016 alussa kaupungin mielenterveyspalveluissa, nuorten puolella. Nyt sote-kuvioiden johdosta työnantajani on kuitenkin Lapin sairaanhoitopiiri ja positio aikuispsykiatrian puolella. Tämä kuvaa osaltaan hyvin voimakkaassa muutoksessa olevaa julkista terveyspuolta. Oli miten oli, käytännössä viikoittainen työni koostuu tällä hetkellä matalan kynnyksen ensiarvioista ja tilannearvioista, pidemmistä terapeuttisista hoitosuhteista ja psykologisista tutkimuksista. Työnkuva on tällä hetkellä isossa muutoksessa ja pyrin hakeutumaan tekemään enemmän pitkäkestoisempaa terapeuttista työtä.

Mistä se työ sitten koostuu? Elämän monenlaisista ilmiöistä pitkälti. Mieliala- ja ahdistus-probleemat ovat yleisimpiä mt-palveluihin hakeutumisen ilmisyitä. Näihin ilmisyihin ja oiretasoihin kietoutuu sitten perheiden vuorovaikutuksessa tapahtuvia asioita, koulukiusaamisen arpia, neurologisia ja neuropsykiatrisia oppimisen vaikeuksia ja myös ihan ikätasoista oman itsen ja elämän suunnan pohdintaa.

Parasta työssäni on se, että saa ja joutuu oppimaan jatkuvasti uusia asioita ihmisyydestä ja elämästä. Se pitää aika hyvin hereillä ja samalla joku sellainen oma kokemus täällä maailmassa heilumisesta kehittyy pikkuhiljaa taustalla. Se on minulle tärkeää. Haastavinta työssä on sen jatkuva vastuullisuus ja emotionaalinen kuormitus, jonka johdosta on tärkeää pyrkiä purkamaan kasautuneita paineita ja pitämään huolta omasta elävyydestä.

Psykologian opinnot tarjosivat minulle erittäin kattavan paketin mielenkiintoisia ja kehittäviä opetuksia ja kokemuksia. Kliinisen psykologin työn oppii kuitenkin ainoastaan tekemällä kliinistä työtä. Työnohjaus, tukeva työyhteisö ja oma rohkeus kysyä ja ihmetellä eteen nousevia asioita ovat tässä työssä kriittisen tärkeitä.

Sitten ne Lappi-hommat. Täällähän on mukavaa! Olen ollut erittäin tyytyväinen Rovaniemelle rantautumisesta. Täällä on leppoisa ilmapiiri ja minulla on käynyt erittäin hyvä tuuri, kun olen saanut kotiutua tänne ihanien ihmisten kanssa, joista osa on kollegoita ja osa muuten vain elämään tupsahtaneita kavereita. Luonto on huikea ja on yksi tärkeimmistä palautumiskeinoista itselleni. Nihkeintä ovat pitkät yhteydet etelään läheisten luokse. 12 tunnin krapulaisen Onnibus-matkan jälkeen on syytä piilottaa terävät esineet.

Lopuksi. Psykologien työkenttä on hitaasti mutta varmasti muuttumassa yhdessä koko sote-maailman valtavan muutoksen kanssa. Psykologeille yhtenä harvana ammattikuntana on kuitenkin vielä näkyvissä voimakas tarve työmarkkinoilla, eikä psykologin osaamista vielä hetkeen pystytä koodaamaan algoritmien hoidettavaksi. Suosittelen lämpimästi rakentamaan omaa osaamista uran alussa rauhassa ja etsimään itselleen sopiva kolo psykologien työkentällä. Haja-asutusalueet, kuten Lappi, tarjoavat tähän rohkeille nuorille psykologeille erinomaisen mahdollisuuden. Kliinisen psykologin ammatti on parhaimmillaan maailman paras ammatti!

mikko-juhani

Mikko-Juhani Korpela

Kliininen psykologi

Lapin Sairaahoitopiiri, aikuispsykiatrian tulosalue

Hoidon ja tutkimuksen linja

 Mikko-juhani.korpela@lshp.fi

 

Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi

3. Tohtorikoulutettava

4. Lasten neuropsykolgia

5. Henkilöstökonsultti

6. Psykologina myyntityössä

 

 

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

HUOM! Jos olet työssä käyvä psykologi ja sinua kiinnostaisi tulla mukaan juttusarjaan tarjoamaan näkemystä ja kokemusta opiskelijoille, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: vpj@psykologianopiskelijat.net.

 

Psykologina myyntityössä

Olen Iiro Korhonen, 26-vuotias uunituore psykologi, tätä nykyä Espoossa asustava sellainen. Tarina alkoi Hämeenlinnasta, jonka jälkeen se sai jatkoa Jyväskylässä, jonne lähdin hankkimaan tutkintoni. Täältä matka jatkui Tampereelle psykologiharjoittelun perässä henkilöarvioinnin ihmeelliseen maailmaan, josta tie lopulta vei ”isolle kirkolle” (Helsinkiin) cut-e Finlandille psykologikonsultin tehtäviin.

Ensikosketukseni cut-e:n testimenetelmiin sain harjoitteluni kautta, kun pääsin hyödyntämään niitä soveltuvuusarviointeja tehdessäni. Menetelmät herättivät mielenkiintoni. Testivalikoiman monipuolisuus, työelämälähtöisyys ja nykyaikainen testimetodiikka tekivät minuun vaikutuksen. Tähdet osuivat kohdilleen, sillä minulle selvisi samoihin aikoihin, että cut-e:lla oli työpaikka auki konsultin tehtäviin. Hain tehtävään ja ilokseni tulin valituksi.

cut-e on maailman johtava rekrytointiin, henkilövalintaan ja henkilöstön kehittämiseen liittyvien internetpohjaisten testien suunnittelija ja toimittaja. Tehtäväni cut-e:lla koostuu pääosin uusasiakashankinnasta, asiakkuuksien hoitamisesta, sekä koulutuksista asiakkaillemme. Suuri osa työstä tapahtuu asiakasrajapinnassa – ellen ole luurin äärellä kontaktoimassa prospekteja (potentiaalisia asiakkaita), olen todennäköisesti tapaamassa nykyisiä tai tulevia asiakkaitamme ja luomassa ratkaisuja, joiden avulla organisaation rekrytointiprosesseja kyetään kehittämään entistä paremmiksi meidän arviointityökaluilla.

Työssä luultavasti parhainta on se, että ikinä ei tarkalleen tiedä sitä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Asiakasrajapinnassa työskennellessä tapaa monenlaisia ihmisiä ja kohtaa paljon erilaisia tilanteita, joissa pääsee sopivassa määrin toteuttamaan myös omaa taiteellista puoltaan – koska kunkin asiakkaan tilanne on yksilöllinen ja tarpeet erilaisia, konsulttina näiden tarpeiden tunnistaminen ja ratkaisujen toimeenpano edellyttää herkkyyttä tunnistaa, miten voimme olla asiakkaillemme parhaiten hyödyksi. Pääsemme usein aidosti auttamaan asiakasorganisaatioitamme kehittämään omia rekrytointejaan niin, että tehtäviin parhaiten soveltuvimmat työnhakijat tulevat valituksi ja rekrytointiprosessi saadaan soljuvammaksi tehokkaalla esikarsinnalla ja sopivilla arviointityökaluilla ja TÄMÄ on tämän työn todellista herkkua.

Haastavinta ja samalla mielenkiintoista tässä työssä on ollut oman myynnillisen osaamisen kehittäminen. Ei ole välttämättä helppoa tarttua luuriin ja vakuuttaa entuudestaan tuntemattomille henkilöille, miksi cut-e:n testimenetelmät kannattaa ottaa käyttöön tai kommunikoida tehokkaasti vuosikymmenten työkokemuksen omaaville HR-pomoille, millä tavoin meidän menetelmillämme kyetään kehittämään heidän rekrytointejaan. Toisaalta tuntuu, että kokemuksen karttuessa tässä pystyy kehittymään ja se jos jokin on motivoivaa.

Psykologikonsunttina työskennellessä toiminta voi ajoittain tuntua olevan melko kaukana perinteisestä käsityksestä psykologiudesta ja psykologi-opintojen kautta kartoitetusta osaamisesta. Työskentely edellyttää liiketoiminnallista ymmärrystä, myyntiosaamista ja riittävää nokkeluutta asiakkaiden ongelmien ratkaisemiseksi. Toisaalta vaikkei nämä osaamisalueet olisi entuudestaan tuttuja, se ei todellakaan tarkoita, etteikö näitä voisi oppia. Avoimella, uteliaalla mielellä ja kasvun asenteella, mikä tahansa on mahdollista, jonka myötä en keksi yhtäkään syytä sille, miksei psykologina voisi kehittyä myös myynnin ammattilaiseksi. Kunhan löytyy uskallus epäonnistua ja halu oppia tästä!

 

16237874_10212443002052470_383169734_n
– Iiro Korhonen

 

Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi

3. Tohtorikoulutettava

4. Lasten neuropsykolgia

5. Henkilöstökonsultti

 

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

HUOM! Jos olet työssä käyvä psykologi ja sinua kiinnostaisi tulla mukaan juttusarjaan tarjoamaan näkemystä ja kokemusta opiskelijoille, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: vpj@psykologianopiskelijat.net.

 

Henkilöstökonsultti

Olen Anni, psykologi ja henkilöstökonsultti Espoosta. Työskentelen Barona Työkykypalvelut Oy:llä henkilöstökonsulttina ammatillisen kuntoutuksen parissa työ- ja organisaatiopsykologian kentässä.

Tein psykologiharjoitteluni Pirkanmaan TE-toimistossa ammatinvalinta- ja uraohjauspsykologin tehtävissä Tampereella keväällä 2015 ja työllistyin valmistumiseni jälkeen vastaaviin tehtäviin Uudenmaan TE-toimistolle. Työ oli opettavaista ja palkitsevaa asiakastyötä, mutta kaipasin pidemmällä tähtäimellä työhöni monipuolisempia työtehtäviä, dynaamisempaa työympäristöä ja tiimityötä. Kartoitinkin uteliaasti uusia työmahdollisuuksia ja törmäsin Baronan ilmoitukseen avoimesta paikasta. Työnkuva edellytti työmarkkinaosaamista, haastatteluvalmiuksia ja valmentavaa työotetta, joten päätin hakea paikkaa ja ottaa siitä enemmän selvää.

Olen työskennellyt nyt vuoden ammatillisen kuntoutuksen palveluntuottajana. Autan työkyvyttömyysuhan alla olevia henkilöitä laatimaan uusia urasuunnitelmia, vaihtamaan ammattia ja löytämään oma paikkansa työelämästä heidän työkykyrajoitteistaan huolimatta. Henkilöasiakkaat eli kuntoutujat ohjautuvat palveluumme esimerkiksi vakuutusyhtiöiltä työeläke- tai tapaturmavakuutusjärjestelmien kautta. Heillä on taustallaan fyysisiä ja/tai psyykkisiä työkykyrajoitteita, jotka asettavat haasteita omassa työssä jatkamiselle. Tapaan aluksi kuntoutujan, jolle ammatillisen kuntoutuksen oikeus on myönnetty, ja kartoitan hänen työkykyrajoitteitaan, osaamistaustaansa ja valmiuksiaan suhteessa työmarkkinoihin. Tämän jälkeen laadimme hänen kanssaan realistisen ja tarkoituksenmukaisen työhönpaluusuunnitelman, ja autan kuntoutujaa myös sen konkreettisessa toteutuksessa. Työhönpaluu voi tapahtua esimerkiksi uudella työpaikalla tapahtuvan työkokeilun tai uudelleen koulutuksen avulla. Työotteeni on valmentava, omaa toimijuutta tukeva ja ratkaisukeskeinen. Perustyössäni hyödynnän vahvasti psykologitaustaani mm. kuntoutujan motivoinnissa, osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden määrittelyssä ja päätöksien teossa. Lisäksi työhöni kuuluu erikseen ammatinvalinta- ja uraohjauspsykologin tehtäviä. Olen päässyt osallistumaan myös erilaisiin kehittämistehtäviin, projektityöhön ja perehdyttämiseen.

Työviikot vaihtelevat todella paljon, ja toiveeni monipuolisesta ja nopeasti kehittyvästä työnkuvasta ovatkin toteutuneet erinomaisesti. Voin itse vaikuttaa pitkälti siihen, miten työni arjessa teen. Kuntoutujien kanssa voin tehdä töitä kasvotusten, puhelimitse ja sähköpostilla. Lisäksi pidän yhteyttä toimeksiantajiin, työnantajiin, yrityksiin, oppilaitoksiin ja terveydenhuollon toimijoihin. Myös erilaiset palaverit kuuluvat osaksi arkea. Voin myös työskennellä joko itsenäisesti tai yhdessä tiimimme kanssa. Tällä hetkellä tiimiimme kuuluu lisäksi yksi toinen psykologi ja konsulttiemme taustat ja osaaminen vaihtelevat laajasti. Työtä voin tehdä avotoimistosta, puhelinkopista, neuvottelutiloista tai kotoa käsin. Tiimimme on valtakunnallinen ja työhön kuuluu myös jonkin verran matkustelua ympäri Suomea. Näin ollen työ on hyvin vaihtelevaa ja tavanomaista työviikkoa on mahdoton määritellä.

Parasta työssäni on sen monipuolisuus ja vaihtelevuus sekä mahtava tiimimme. Pidän myös siitä, että työn tulokset ovat hyvin konkreettisia – työni auttaa vaikeissa tilanteissa olevia henkilöitä löytämään uuden ammatin tai urapolun itselleen. Konkreettisten tulosten saavuttaminen on ollut minulle henkilökohtaisesti hyvin palkitsevaa ja kuntoutujilta saadut palautteet ja kiitokset korvaamattomia. Toki työssä on myös haasteensa, ja työ haastaa mielestäni esimerkiksi paineensietokykyä, ideointikykyä, pitkäjänteisyyttä ja muutoksensietokykyä. Suurimmat paineet ja odotukset työhön liittyen tulevat mielestäni itseltäni, kun taas ulkoiset aikataulupaineet ja tavoitteet ovat sivuosassa työn kuormittavuutta arvioitaessa. Suurempia haasteita on puolestaan pyritty ennaltaehkäisemään mm. hyvällä esimiestyöllä ja työnantajan tarjoamalla työnohjauksella.

Psykologian opinnot eivät suoraan ole valmistaneet henkilöstökonsultin tehtäviin, mutta opinnot ovat kuitenkin tukeneet vahvasti alalle työllistymistä. Keskeisin hyöty on varmasti ollut vuorovaikutus- ja haastatteluvalmiuksista sekä opinnoista omaksutuista ajattelumalleista: mietin syitä, motiiveja ja vaikuttimia kuntoutujien tilanteiden taustalla ja heidän tulevalla urapolullaan, asetan hypoteeseja, reflektoin, olen tarvittaessa kriittinen ja konfrontoin, mietin ratkaisuvaihtoehtoja, tuen ongelmanratkaisuprosesseissa, annan tietoa, sovellan osaamistani uusiin tilanteisiin… Myös tiedot esimerkiksi mielenterveyshäiriöistä ja oppimisvaikeuksista helpottavat eri taustaisten kuntoutujien kohtaamisessa ja heidän tilanteidensa ymmärtämisessä. Lisäksi testimenetelmät ovat ajoittain käytössä työssäni. Alakohtainen osaaminen on puolestaan tullut puhtaasti työelämästä.

Itse koen löytäneeni oman paikkani työelämästä ainakin toistaiseksi. Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että itselleni tämä tilaisuus tarjoutui uteliaisuuden ja uskaltamisen kautta sekä ennen kaikkea sattumalta. Kannustaisinkin myös muita kokeilemaan rohkeasti sekä etsimään omaa paikkaansa ja työtehtäviä avoimin mielin.

Haluatko tietää lisää?

Lue: https://www.barona.fi/palvelu/tyokykypalvelut/

Kysy: anni.rantanen@barona.fi

rantanen_anni_henkilosto

– Anni Rantanen

Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi

3. Tohtorikoulutettava

4. Lasten neuropsykolgia

 

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

HUOM! Jos olet työssä käyvä psykologi ja sinua kiinnostaisi tulla mukaan juttusarjaan tarjoamaan näkemystä ja kokemusta opiskelijoille, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: vpj@psykologianopiskelijat.net.

 

Lasten neuropsykologia

Täällä kirjoittelee Noora, nuori psykologi Lahdesta tai tuttavallisemmin Lahest. Olen opiskellut Jyväskylässä, mutta päädyin Lahteen lasten ja nuorten neurologialle harjoittelun kautta ja samalla matkalla olen edelleen. Jos lähdetään liikkeelle alusta, niin alun perin ajauduin kiinnostumaan neurosta melko sattuman kautta, mutta aivot veivät mukanaan viimeistään graduprojektin myötä. Toisaalta näin jälkeenpäin ajateltuna koko opiskelujen ajan olen kiinnostunut kehityksellisistä kysymyksistä, erityispedagogiikasta, aivojen toiminnasta ja jollakin tavalla tietty ratkaisukeskeinen näkökulma on vetänyt puoleensa. Opintojen loppuvaiheessa oli jo melko selvää, että halusin harjoitteluun nimenomaan lastenneurolle ja Lahdesta sattui löytymään oivallinen harjoittelupaikka. Kerrankin olin oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja sain sijaisuuden samasta paikasta. Näillä näkymin jalka on tukevasti oven raossa ja työt tuntuvat jatkuvan.

Psykologin työnkuvan pihvi eli keskeinen toimenkuva lastenneurolla on tehdä neuropsykologisia tutkimuksia, jonka perusteella laaditaan kuntoutussuunnitelma. Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? No, esimerkiksi lastenneurologian yksikön nettisivuilla määritellään psykologin toimenkuvaan arvioida lapsen kokonaiskehitystä, kontakti- ja sosiaalisia taitoja, päättelytaitoja ja yleisiä oppimisvalmiuksia. Neuropsykologisilla tutkimuksilla kartoitetaan lapsen taidollisia valmiuksia, kuten kielellisiä toimintoja, visuaalisia hahmottamistoimintoja, sosiaalista havaitsemista, tarkkaavuutta ja toiminnanohjausta, oppimista ja muistia sekä sensomotoriikkaa esimerkiksi erityisvaikeuksien tai kokonaiskehityksellisten haasteiden tunnistamiseksi. Tämän lisäksi työnkuvaan kuuluu tietenkin vanhempien, päiväkodin ja koulun ohjaus sekä alueellisten koulutusten järjestäminen. Yhteydenpito muihin alueella toimiviin psykologeihin on myös tärkeää ja perustason erityistyöntekijöiden konsultaatiot kuuluvat myös työnkuvaan. Yllättävän paljon energiaa menee myös kirjaamiseen ja lausuntojen kirjoittamiseen. Itse koen tärkeimmäksi tehtäväksi nimenomaan tukevien toimenpiteiden pohtimisen ja kuntoutussuunnitelman miettimisen. Lasten kanssa työskennellessä antoisaa on juuri se, että ajatuksena on lasten auttaminen ja juurikin muovautuvien hermoverkkojen tukeminen kehityksen suotuisaan suuntaan. Yksi keskeinen osa tukitoimien suunnittelua on ensin selvittää mahdollisten ongelmien syyt ja niihin vaikuttavat tekijät sekä kartoittaa myös vahvuuksia.

aivot

Täällä Lahdessa lastenneurologian yksikössä on päiväosasto ja poliklinikka. Itse työskentelen tällä hetkellä osaston puolella, jossa tutkitaan pääasiassa alle kouluikäisiä lapsia, joilla on kehityksellisiä pulmia. Työskentely osastolla ja poliklinikalla on hieman erilaista ja osastotyössä rytmi on tiivis, mutta selkeä ja moniammatillinen tiimi on vahvasti työskentelyssä mukana. Tyypillinen työviikko koostuukin uusista perheistä ja heidän tilanteeseen tutustumisesta, neuropsykologisista tutkimuksista, erilaisista kokouksista ja toisinaan koulutuksista, lausuntojen kirjoittamisesta ja puhelimessa puhumisesta, toisinaan päiväkoti- tai kouluneuvotteluista sekä tietenkin perheen ja muun työryhmän kanssa keskusteluista ja päätelmien tekemisestä. Asiantuntijatyössä on tärkeää uskaltaa sanoa oma näkökulma ja mielipide tarpeeksi painokkaasti, mutta toisaalta monipuolisesti kaikki näkökulmat huomioon ottaen. Ajatustyö ja päättely työviikon nopeassa sykkeessä vievät ehkä eniten energiaa ja perjantaina perheiden lähtiessä kotiin työviikon intensiivisyys tuntuu usein myös omassa olotilassa. Seuraava maanantai tuo tullessaan taas uudet lapset ja uudet kysymykset.

Parasta työssäni on erilaisten ihmisten, lasten ja perheiden kohtaaminen sekä ajatus siitä, että omalla toiminnalla pystyisin osaltaan tukemaan perheiden arkea ja lasten kehitystä. Kliseisesti sanottuna lapsissa on tulevaisuus ja on innostavaa pystyä jollain tavalla vaikuttamaan asioihin ennen kuin haasteet tai ongelmat ovat liiaksi kroonistuneet. Tutkimus on parhaimmillaan salapoliisityötä ja uudet oivallukset ovat innostavia. Lisäksi moniammatillisuus on työn ehdottomia plussia ja muilta ammattiryhmiltä ja moniammatilliselta tiimiltä voi parhaimmillaan saada uutta näkökulmaa asiaan ja oppia uusia asioita.

toiminnanohjaus

Toisaalta haastavaa voi olla myös perheiden kohtaaminen, turhauttava salapoliisityö, jolloin kaikki tuntuu liittyvän kokonaisuuteen ja yksittäisistä tekijöistä on vaikea saada kiinni. Kokonaisuus ja se, että kaikki liittyy kaikkeen tuntuukin olevan usein psykologin työn ydin. Haluaisin ajatella, että neuropsykologinen tutkimus tai osastotutkimusjakso olisi lapselle ja perheelle aina jonkinlainen mini-interventio – ja näin iloisesti usein onkin. Mutta toisinaan aina ei. Vaikeat kehitykselliset haasteet, kuten vaikka kehitysvamma tai autismin kirjon häiriöt ovat isoja diagnooseja ihan omaan identiteettiin ja perheen dynamiikkaan liittyen. Myös niiden hyväksyminen tai kohtaaminen on prosessi. Ja tässä yhteydessä haluan tietenkin selventää, että oman näkökulman mukaan diagnooseja ei määritellä pelkästään diagnosoinnin vuoksi, vaan enemmänkin tarvittavien tukitoimien takia. Kuitenkin nimet ja termit vaikuttavat ja näiden asioiden puheeksi ottaminen on yksi tärkeä psykologin tehtävä, missä tarvitaan niin kehityksellistä tietoa aivoista ja tavallisesta kehityksestä kuin myös yleisempää “psykologiutta”. Esimerkiksi asioiden puheeksi ottaminen, vuorovaikutuksen sensitiivisyys, yhteistyötaidot ja jonkinlainen dialoginen ote voisi kuulua itselläni tärkeimpiin työkaluihin psykologina.

Haastavaa on toisinaan myös pitää yllä yleisempää psykologista työotetta ilman, että heittäytyisi tarkastelemaan kaikkea jotenkin “neurologisesta näkökulmasta”. Lastenneurologian puolella työskenneltäessä näkökulma on tietenkin kognitiossa ja tiedonkäsittelyssä sekä lapsen taidollisissa valmiuksissa ja haasteissa. Kuitenkaan neurologiset oppimiseen liittyvät vaikeudet eivät näyttäydy tyhjiössä, vaan tietenkin ympäristöllä, perheen vuorovaikutuksella ja lapsen sosioemotionaalisella kehityksellä on vastavuoroinen vaikutus kokonaisuuteen. Yritän ajatella, että ihmisen tai asian kohtaaminen pitäisi olla kokonaisvaltaista riippumatta siitä, millä sovellusalalla psykologi työskentelee. Kokonaisuuksien hahmottaminen niin organisaation, kehityksen tai palveluidenkin näkökulmasta on yksi psykologin tärkeimpiä tehtäviä, mikä ehkä erottaa meidät osaltaan muusta ammattikunnasta. Tämän ymmärtäminen on opettanut tavallaan eniten lyhyen työurani aikana ja ohjannut omaa näkökulmaani työssä.

Lahdesta voisin sanoa sen verran, että kaupunki on oikeasti mainettaan parempia paikka asua. Tosin lahtelaiset tuntuvat pitävään sitkeästi kaupungin mainetta yllä ja onhan se myönnettävä, että esim. Lahtiblogi on varsin viihdyttävää luettavaa. Kuitenkin jollakin jännällä tavalla kaupunki on alkanut tuntumaan kodilta. Okei, nyt pitää myöntää, että olen alun perinkin kotoisin Päijät-Hämeestä, joten kai tämä on jollakin tavalla paluu juurilleen.

Lopuksi kaikille opiskelijoille on pakko heittää sellainen klisee, että valmistuminen on todellakin vasta alku. Psykologina kasvaminen, uuden oppiminen ja itsensä kehittäminen eivät lopu koskaan. Kaiken sen oppimisen keskellä on syytä kuitenkin olla armollinen itselle, hyväksyä oma epätäydellisyys ja epävarmuus sekä nauttia välillä vapaa-ajasta ja harrastuksista ihan omana itsenään ilman psykologin ammattia. Kun ajattelen omaa tulevaisuuttani, niin kaukaisissa haaveissa kuvastaa neuropsykologin erikoistumiskoulutus, johon tosin on vielä pitkä matka. Unelmia kuitenkin pitää aina olla. :)

noora

– Noora Mäkelä

Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi

3. Tohtorikoulutettava

Mediassa on jo useamman vuoden aikana pyöritelty hommelia (tai himmeliä) nimeltään sote- ja maakuntahallintouudistus. Pyrin tässä tekstissä avaamaan hieman sitä, mistä tästä valtavassa uudistuksessa oikeastaan on kyse, miksi sitä tehdään ja millä aikataululla uudistuksessa edetään. Myönnän jo tässä kohtaa, että asia ei missään nimessä ole simppeli, eikä yhdessä blogitekstissä selitettävissä. Joitakin mutkia olen joutunut vetämään suoriksi, joten antakaa tämä hallintotieteilijä-psykologille anteeksi. Tila ei myöskään riitä uudistuksen arvioinnille, joten senkin olen joutunut piilottamaan rivien väliin.

Miksi?

Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä on perinteisesti koostunut julkisen sektorin (esim. terveyskeskus), yksityisen sektorin (esim. kallis yksityislääkäri) ja kolmannen sektorin (esim. YTHS) toimijoista. Kahdella viimeksi mainitulla palvelusektorilla on pyyhkinyt melko hyvin, mutta julkisella sektorilla asiat eivät ole sujuneet aivan kuten Strömsössä. Taloudelliset vaikeudet ovat piinanneet kuntia (kunnilla on tähän asti ollut järjestämisvastuu sote-palveluista!) ja tämä on johtanut alueellisiin eroihin esim. terveyspalvelujen saatavuudessa (lue: jonoissa) ja laadussa. Valtiovalta on yrittänyt vihjata talousvaikeuksissa rypeville kunnille erilaisista yhteistyömahdollisuuksista muiden kuntien kanssa, mutta kaikki kunnat eivät näistä neuvoista ole ottaneet onkeensa. Tilanne on siis ollut se, että 95 asukkaan Sottungalla on ollut samanlainen vastuu sote-palveluiden järjestämisestä kuin yli puolen miljoonan asukkaan Helsingillä. Pääministerimme Sipilä tuumikin yhdessä muun hallituksen kanssa, että jotain täytyis varmaan tehrä. Tavoitteena tällä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisuudistuksella on siis suuressa mittakaavassa hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen, palvelujen parantaminen, hallinnon sujuvoittaminen ja kustannusten hillitseminen tehokkuutta lisäämällä.

Mitä? 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu päätettiin siirtää kunnilta maakunnille. Ensimmäisenä ajatuksena oli tehdä viisi isoa sote-piiriä, jotka muodostettaisiin yliopistollisten sairaaloiden aluejakoa mukaillen. Koska tällainen päätös olisi ollut aivan liian rationaalinen ja asiantuntijoiden (mm. THL:n) kannattama, olemme nyt tilanteessa, jossa sote-alueita on Maalaislii… siis Suomen Keskustan iloksi kaikkiaan 15. Saavatpa vanhat virkamiehet töitä siellä Sottungankin seudulla! Keskustan puolustukseksi täytyy toki todeta, että onhan 15 sote-aluetta parempi kuin 313 kuntaa. Kai.

Tällaista sote-uudistuksessa hyödynnettyä toimintatapaa kutsutaan skaalaedun hakemiseksi; isommassa yksikössä yhden tuotteen tai palvelun kustannukset jäävät usein pienemmiksi kuin pienessä yksikössä. Skaalaedun lisäksi sote-uudistuksessa pyritään lisäämään valinnanvapautta sosiaali- ja terveyspalveluihin. Jatkossa yksilö saa vapaasti valita, mihin hän lähtee kipeää polveansa tai murenevaa psyykettänsä näyttämään. Julkista, yksityistä ja kolmatta sektoria ei enää erotella, vaan jokaisen sektorin toimija voi halutessaan listautua maakunnan ylläpitämään palveluntuottajarekisteriin. Tällä valinnanvapaudella pyritään lisäämään markkinamekanismeja sote-palveluiden tuottamiseen. Toisin sanoen synnytetään näennäinen kilpailutilanne, joka synnyttää kuluttajalle edullista hintojen laskua, laadun kasvua tai parhaassa tapauksessa molempia. (Wikipediasta löytyy hyvä artikkeli kysynnän ja tarjonnan laista, jos tähän ilmiöön haluaa tarkemmin tutustua ja markkinatalouden hienoutta ihastella.)

Milloin? 

Isoimpana asiana uudistuksessa on nyt tosiaankin luoda Suomeen kokonaan uusi hallinnon taso. Kuntien ja valtion väliin rakennetaan siis maakuntahallinto – tai siis oikeammin 18 toisistaan erillistä maakuntahallintoa ja näiden kesken 15 itsenäistä sosiaali- ja terveyspiiriä. As simple as that. Ensimmäiset maakuntavaalit ovatkin jo tammikuussa 2018 ja sosiaali ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy uusille maakunnille vuoden 2019 alusta. Uunituoreet, uudistuksen mahdollistavat lait menevät eduskunnassa läpi luultavasti vuodenvaihteessa ja ensi kesänä maakuntahallintoa aletaan jo pykäämään pystyyn. Hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty.

Eli siis häh? 

Sote-palveluiden järjestäminen siirretään kuntien vastuulta isompiin yksiköihin eli maakuntiin, koska kunnat ovat tähän asti hoitaneet näiden palveluiden tuottamista hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Isompien yksiköiden lisäksi palvelukokonaisuuteen lisätään rutkasti valinnanvapautta. Isojen yksiköiden ja valinnanvapauden uskotaan takaavan paremmat palvelut ja säästävän rahaa. Ideahan sote-palveluiden kohdalla on suorastaan loistava, mutta ongelmana on tämä uusi maakuntahallintouudistus, joka hieman latistaa tunnelmaa muualla kuin Keskustan piirissä. Olemmekin saamassa näin joulun kunniaksi oman hallintohimmelimme – ja vieläpä 18-kertaisena.

Taru Smolander 

Psykologian ja hallintotieteen maisteriopiskelija 

Psykologiliiton hallituksen opiskelijajäsen

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

HUOM! Jos olet työssä käyvä psykologi ja sinua kiinnostaisi tulla mukaan juttusarjaan tarjoamaan näkemystä ja kokemusta opiskelijoille, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: vpj@psykologianopiskelijat.net.

 

Tohtorikoulutettava

Moi! Olen Anu Karvonen ja työskentelen tohtorikoulutettavana Jyväskylän yliopistossa. Väitöskirjani alkaa (toivottavasti) olla loppusuoralla näin neljän vuoden työstämisen jälkeen ja onkin kiva kertoa teille vähän tutkijan työstä.

Valmistuessani psykologiksi 2011 Jyväskylän yliopistosta tutkimus kiinnosti minua, mutta halusin saada hieman lisää työkokemusta ja testata minkä verran kliininen kenttä vetäisi minua puoleensa. Tein vuoden sijaisuuden terveyskeskuspsykologina ja pidin siitä kyllä kovasti, mutta mielenkiintoni tutkimukseen säilyi. Vuoden 2013 alussa entiset kandi- ja graduohjaajani kyselivät kiinnostustani tulla tohtorikoulutettavaksi Jyväskylän yliopiston Relationaalinen mieli tutkimushankkeeseen, sillä olin kertonut heille tutkijan haaveistani. Kiinnostuin heti tästä projektista, jossa ideana oli tutkia mieltä sosiaalisena ja kehollisena tapahtumana: miten vuorovaikutuksessa ”virittäydymme toisiimme” myös ei-kielellisesti. Samaan aikaan selvittelin mahdollisuutta tehdä sosiaalista aivotutkimusta Helsingissä, mutta koska edessäni oli upea tilaisuus neljän vuoden rahoitukseen ja mieheni oli töissä Keski-Suomessa, niin Jyväskylä oli selkeä valinta.

Väitöskirjan tekemisprosessi on monelle mysteeri. Mummot ja ukit kysyvät, että mitenkäs se opiskelu sujuu – parhaimmat että mitenkäs koulussa. ”Tohtorikoulutettava” ja ”jatko-opiskelija” termit tosiaan ehkä viittaavat liikaa siihen suuntaan että käydään edelleen kursseja ja tehdään tenttejä. Tosiasiassa tohtorikoulutettavalla on noin kaksi pakollista kurssia (tieteen teoria ja tieteen etiikka, jotka voi suorittaa oppimispäiväkirjoilla) ja muuten vain keskitytään tekemään tutkimusta ja kirjoittamaan artikkeleita. Olemme kampanjoineet sen puolesta, että Jyväskylässäkin käyttöön otettaisiin termit early-stage researcher tai junior researcher eli ”nuorempi tutkija”. Tohtorikoulutettavana tehdään siis töitä tutkijana, monet meistä täysipäiväisesti yliopistolla mutta osa on myös samaan aikaan töissä kentällä.

Täysipäiväisen tohtorikoulutettavan tehtävät riippuvat hieman siitä onko aineisto jo kerätty ja kuuluuko johonkin tutkimusryhmään. Minun työni alkoi tutkimusasetelman viilaamisella ja tutkimuksen pilotoinnilla. Projektin vastaavan tutkijan kanssa suunnittelimme pienimmätkin yksityiskohdat ja teimme ohjeet prosessiin. Tutkimme pariterapiassa asiakkaiden ja terapeuttien virittymistä toisiinsa myös kehollisesti, eli jokainen terapiaistunto nauhoitettiin kuudella eri videokameralla, osallistujille oli erilaisia kyselylomakkeita ja lisäksi heidän autonomisen hermoston toimintaansa mitattiin kahdessa istunnossa. Mittaukset (esim. sydämen syke, ihon sähkönjohtavuus, hengitys) olivat minun vastuullani joten istuin tarkkaamossa nauhoittamassa kaikki istunnot. 24 asiakkaan ja 11 terapeutin aineiston kerääminen veikin paljon aikaa vuosina 2013-2015. Väitöskirjan tekemiseen on varattu aikaa neljä vuotta, mutta projektityöt voivat siis napata tästä jaksosta ison osan! Lopulta minäkin pyysin, että projektiin palkattaisiin opiskelijoista tutkimusavustaja, jotta voisin käyttää aikani tehokkaammin. Tohtorikoulutettavan tehtävään kuuluu myös 5% opetusvelvollisuutta, mutta tämä ei vienyt liikaa omaa aikaani sillä sain hoidettua opetusvelvollisuudet ohjaamalla pari kandiparia vuodessa ja pitämällä vuosittain pari luentoa neuropsykologian kursseilla.

Asun Äänekoskella, koska meidän oli mieheni ja koiramme kanssa mahdollisuus saada sieltä hieno asunto käyttöömme. Tämä tarkoittaa 45 kilometrin työmatkaa yliopistolle, joten pidän noin kerran viikossa etätyöpäivän jolloin työskentelen kotona. Tutkijan työssä yksi hienoimmista asioista on vapaus, joka tosin tarkoittaa myös vastuuta ja vaatii kykyä olla itsensä piiskuri. Kellokortteja ei ole eikä kukaan valvo minkä verran työskentelet, palkka tulee 7 h 15 min päivittäisen työajan mukaan. Käytännössä kaikki tutkijat tuntuvat kuitenkin työskentelevän enemmän ja töitä tulee tehtyä tarvittaessa myös iltaisin ja viikonloppuisin. Koska palkka ei huimaa päätä, tähän työhön täytyy päätyä aika vahvan motivaation kautta. Työ voi olla hyvin jaksottaista: välillä (harvoin) on rauhallinen jakso milloin voi keskittyä hyvin kirjoittamiseen ja välillä on miljoona rautaa tulessa + puolen miljoonan euron rahoitushakemuksen deadlineen kaksi päivää… :) Itse nautin siitä, että töitä voi tehdä oman flown mukaan. Saatan vaikka ottaa maanantain iisisti kotona tsekkaamalla sähköpostit, hoitamalla keskeneräiset työasiat ja tekemällä hallinnollisia juttuja kuten matkalaskuja, ja tiistaina olen yliopistolla iltakahdeksaan asti kirjoittamassa artikkelia. Toinen mahtava juttu tutkimustyössä ovat matkat kotimaassa ja ulkomailla, joissa pääsee tapaamaan muita alan asiantuntijoita, esittelemään omaa tutkimustaan ja olemaan rennommin yhdessä. Neljän vuoden aikana tein noin 10 tutkimus-, opetus- tai kongressimatkaa ulkomaille Kreikkaan, Saksaan, Tanskaan, Englantiin, Tšekkiin, Venäjälle ja Japaniin.

nayttokuva-2016-10-30-kello-16-06-33                31st International Congress of Psychology pidettiin Japanissa heinäkuussa 2016

Sanoisin, että huonoin puoli tutkimustyössä on epävarmuus töistä ja rahoituksesta. Harvalla yliopistossa työskentelevällä on vakituinen työ ja moni joutuu aina vuoden päätteeksi elämään epätietoisuudessa löytyykö taas rahoitusta palkata henkilö seuraavaksi vuodeksi. Rahoitusta täytyy koko ajan hakea ulkopuolelta, esim. Suomen Akatemialta, European Research Councilista (ERC) ja erilaisilta säätiöiltä. Hakemuksista yleensä vain murto-osa menee läpi, joten hakemusten valmisteluun täytyy käyttää todella paljon aikaa ja viilata niistä täydellisiä – puhutaan useista kuukausista työtä. Näissä hommissa hyvä kirjoitustaito on must!

Tutkijan hommien lisäksi olen myös sivutoiminen yrittäjä, sillä pidän toiminimellä HIIT/kehonpainoharjoitteluun keskittyvää kotitreenisivustoa Intense by Anu. Jos kiinnostaa miten päädyin tällaiseen toimintaan niin sivustolta voi lukea lisää aiheesta: http://intensebyanu.com/

nayttokuva-2016-10-30-kello-16-06-51

 

– Anu Karvonen

Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi