“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

HUOM! Jos olet työssä käyvä psykologi ja sinua kiinnostaisi tulla mukaan juttusarjaan tarjoamaan näkemystä ja kokemusta opiskelijoille, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: vpj@psykologianopiskelijat.net.

 

Kliininen psykologi

Morjesta pöytään arvon lukijat! Olen Mikko-Juhani Korpela, 29-vuotias kliininen psykologi. Olen kotoisin Tampereelta, Mansesterista, mutta koska tuntemattomia ovat universumin tiet, olen päätynyt Jyväskylän opiskeluvuosien jälkeen töihin Napapiirin tuntumaan, Rovaniemelle. Työskentelen Lapin sairaanhoitopiirillä, aikuispsykiatrian tulosalueella. Käytännössä työskentelen 18-22 –vuotiaiden nuorten aikuisten mielenterveyteen liittyvien juttujen parissa.

Valmistuin Jyväskylästä psykologiksi kesällä 2015. Valmistumiseni jälkeen työskentelin hetken organisaatiopuolelle konsulttiyrityksessä, mutta kliinisen kutsu oli vahva ja päätin kokeilla siipiäni mielenterveystyön parissa. Mieleisen työn löytyminen isoista yliopistokaupungeista tuntui haasteelliselta vähäisen työkokemukseni johdosta, joten päätin tarttua ideaan, joka oli jo jonkin aikaa kierrellyt tajuntani rajamailla – halusin lähteä Lappiin töihin.

Käytännössä loin itse oman nykyisen työpaikkani. Kyseistä positiota ei siis ollut aiemmin olemassa. Lapissa on pula psykologeista ja sinnikkään soittelun tuloksena sain ensin puolikkaan pestin (50% työaika) kaupungin mielenterveyspalveluista ja hieman myöhemmin kokopäiväisen pestin. Jälkeenpäin ajateltuna olen pikkuisen ylpeä tästä!

Nyt seuraa sekava osa – työnkuvani. Kentällä on nimittäin tapahtunut rutkasti muutoksia. Aloitin vuoden 2016 alussa kaupungin mielenterveyspalveluissa, nuorten puolella. Nyt sote-kuvioiden johdosta työnantajani on kuitenkin Lapin sairaanhoitopiiri ja positio aikuispsykiatrian puolella. Tämä kuvaa osaltaan hyvin voimakkaassa muutoksessa olevaa julkista terveyspuolta. Oli miten oli, käytännössä viikoittainen työni koostuu tällä hetkellä matalan kynnyksen ensiarvioista ja tilannearvioista, pidemmistä terapeuttisista hoitosuhteista ja psykologisista tutkimuksista. Työnkuva on tällä hetkellä isossa muutoksessa ja pyrin hakeutumaan tekemään enemmän pitkäkestoisempaa terapeuttista työtä.

Mistä se työ sitten koostuu? Elämän monenlaisista ilmiöistä pitkälti. Mieliala- ja ahdistus-probleemat ovat yleisimpiä mt-palveluihin hakeutumisen ilmisyitä. Näihin ilmisyihin ja oiretasoihin kietoutuu sitten perheiden vuorovaikutuksessa tapahtuvia asioita, koulukiusaamisen arpia, neurologisia ja neuropsykiatrisia oppimisen vaikeuksia ja myös ihan ikätasoista oman itsen ja elämän suunnan pohdintaa.

Parasta työssäni on se, että saa ja joutuu oppimaan jatkuvasti uusia asioita ihmisyydestä ja elämästä. Se pitää aika hyvin hereillä ja samalla joku sellainen oma kokemus täällä maailmassa heilumisesta kehittyy pikkuhiljaa taustalla. Se on minulle tärkeää. Haastavinta työssä on sen jatkuva vastuullisuus ja emotionaalinen kuormitus, jonka johdosta on tärkeää pyrkiä purkamaan kasautuneita paineita ja pitämään huolta omasta elävyydestä.

Psykologian opinnot tarjosivat minulle erittäin kattavan paketin mielenkiintoisia ja kehittäviä opetuksia ja kokemuksia. Kliinisen psykologin työn oppii kuitenkin ainoastaan tekemällä kliinistä työtä. Työnohjaus, tukeva työyhteisö ja oma rohkeus kysyä ja ihmetellä eteen nousevia asioita ovat tässä työssä kriittisen tärkeitä.

Sitten ne Lappi-hommat. Täällähän on mukavaa! Olen ollut erittäin tyytyväinen Rovaniemelle rantautumisesta. Täällä on leppoisa ilmapiiri ja minulla on käynyt erittäin hyvä tuuri, kun olen saanut kotiutua tänne ihanien ihmisten kanssa, joista osa on kollegoita ja osa muuten vain elämään tupsahtaneita kavereita. Luonto on huikea ja on yksi tärkeimmistä palautumiskeinoista itselleni. Nihkeintä ovat pitkät yhteydet etelään läheisten luokse. 12 tunnin krapulaisen Onnibus-matkan jälkeen on syytä piilottaa terävät esineet.

Lopuksi. Psykologien työkenttä on hitaasti mutta varmasti muuttumassa yhdessä koko sote-maailman valtavan muutoksen kanssa. Psykologeille yhtenä harvana ammattikuntana on kuitenkin vielä näkyvissä voimakas tarve työmarkkinoilla, eikä psykologin osaamista vielä hetkeen pystytä koodaamaan algoritmien hoidettavaksi. Suosittelen lämpimästi rakentamaan omaa osaamista uran alussa rauhassa ja etsimään itselleen sopiva kolo psykologien työkentällä. Haja-asutusalueet, kuten Lappi, tarjoavat tähän rohkeille nuorille psykologeille erinomaisen mahdollisuuden. Kliinisen psykologin ammatti on parhaimmillaan maailman paras ammatti!

mikko-juhani

Mikko-Juhani Korpela

Kliininen psykologi

Lapin Sairaahoitopiiri, aikuispsykiatrian tulosalue

Hoidon ja tutkimuksen linja

 Mikko-juhani.korpela@lshp.fi

 

Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi

3. Tohtorikoulutettava

4. Lasten neuropsykolgia

5. Henkilöstökonsultti

6. Psykologina myyntityössä

 

 

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

HUOM! Jos olet työssä käyvä psykologi ja sinua kiinnostaisi tulla mukaan juttusarjaan tarjoamaan näkemystä ja kokemusta opiskelijoille, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: vpj@psykologianopiskelijat.net.

 

Psykologina myyntityössä

Olen Iiro Korhonen, 26-vuotias uunituore psykologi, tätä nykyä Espoossa asustava sellainen. Tarina alkoi Hämeenlinnasta, jonka jälkeen se sai jatkoa Jyväskylässä, jonne lähdin hankkimaan tutkintoni. Täältä matka jatkui Tampereelle psykologiharjoittelun perässä henkilöarvioinnin ihmeelliseen maailmaan, josta tie lopulta vei ”isolle kirkolle” (Helsinkiin) cut-e Finlandille psykologikonsultin tehtäviin.

Ensikosketukseni cut-e:n testimenetelmiin sain harjoitteluni kautta, kun pääsin hyödyntämään niitä soveltuvuusarviointeja tehdessäni. Menetelmät herättivät mielenkiintoni. Testivalikoiman monipuolisuus, työelämälähtöisyys ja nykyaikainen testimetodiikka tekivät minuun vaikutuksen. Tähdet osuivat kohdilleen, sillä minulle selvisi samoihin aikoihin, että cut-e:lla oli työpaikka auki konsultin tehtäviin. Hain tehtävään ja ilokseni tulin valituksi.

cut-e on maailman johtava rekrytointiin, henkilövalintaan ja henkilöstön kehittämiseen liittyvien internetpohjaisten testien suunnittelija ja toimittaja. Tehtäväni cut-e:lla koostuu pääosin uusasiakashankinnasta, asiakkuuksien hoitamisesta, sekä koulutuksista asiakkaillemme. Suuri osa työstä tapahtuu asiakasrajapinnassa – ellen ole luurin äärellä kontaktoimassa prospekteja (potentiaalisia asiakkaita), olen todennäköisesti tapaamassa nykyisiä tai tulevia asiakkaitamme ja luomassa ratkaisuja, joiden avulla organisaation rekrytointiprosesseja kyetään kehittämään entistä paremmiksi meidän arviointityökaluilla.

Työssä luultavasti parhainta on se, että ikinä ei tarkalleen tiedä sitä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Asiakasrajapinnassa työskennellessä tapaa monenlaisia ihmisiä ja kohtaa paljon erilaisia tilanteita, joissa pääsee sopivassa määrin toteuttamaan myös omaa taiteellista puoltaan – koska kunkin asiakkaan tilanne on yksilöllinen ja tarpeet erilaisia, konsulttina näiden tarpeiden tunnistaminen ja ratkaisujen toimeenpano edellyttää herkkyyttä tunnistaa, miten voimme olla asiakkaillemme parhaiten hyödyksi. Pääsemme usein aidosti auttamaan asiakasorganisaatioitamme kehittämään omia rekrytointejaan niin, että tehtäviin parhaiten soveltuvimmat työnhakijat tulevat valituksi ja rekrytointiprosessi saadaan soljuvammaksi tehokkaalla esikarsinnalla ja sopivilla arviointityökaluilla ja TÄMÄ on tämän työn todellista herkkua.

Haastavinta ja samalla mielenkiintoista tässä työssä on ollut oman myynnillisen osaamisen kehittäminen. Ei ole välttämättä helppoa tarttua luuriin ja vakuuttaa entuudestaan tuntemattomille henkilöille, miksi cut-e:n testimenetelmät kannattaa ottaa käyttöön tai kommunikoida tehokkaasti vuosikymmenten työkokemuksen omaaville HR-pomoille, millä tavoin meidän menetelmillämme kyetään kehittämään heidän rekrytointejaan. Toisaalta tuntuu, että kokemuksen karttuessa tässä pystyy kehittymään ja se jos jokin on motivoivaa.

Psykologikonsunttina työskennellessä toiminta voi ajoittain tuntua olevan melko kaukana perinteisestä käsityksestä psykologiudesta ja psykologi-opintojen kautta kartoitetusta osaamisesta. Työskentely edellyttää liiketoiminnallista ymmärrystä, myyntiosaamista ja riittävää nokkeluutta asiakkaiden ongelmien ratkaisemiseksi. Toisaalta vaikkei nämä osaamisalueet olisi entuudestaan tuttuja, se ei todellakaan tarkoita, etteikö näitä voisi oppia. Avoimella, uteliaalla mielellä ja kasvun asenteella, mikä tahansa on mahdollista, jonka myötä en keksi yhtäkään syytä sille, miksei psykologina voisi kehittyä myös myynnin ammattilaiseksi. Kunhan löytyy uskallus epäonnistua ja halu oppia tästä!

 

16237874_10212443002052470_383169734_n
– Iiro Korhonen

 

Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi

3. Tohtorikoulutettava

4. Lasten neuropsykolgia

5. Henkilöstökonsultti

 

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

HUOM! Jos olet työssä käyvä psykologi ja sinua kiinnostaisi tulla mukaan juttusarjaan tarjoamaan näkemystä ja kokemusta opiskelijoille, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: vpj@psykologianopiskelijat.net.

 

Henkilöstökonsultti

Olen Anni, psykologi ja henkilöstökonsultti Espoosta. Työskentelen Barona Työkykypalvelut Oy:llä henkilöstökonsulttina ammatillisen kuntoutuksen parissa työ- ja organisaatiopsykologian kentässä.

Tein psykologiharjoitteluni Pirkanmaan TE-toimistossa ammatinvalinta- ja uraohjauspsykologin tehtävissä Tampereella keväällä 2015 ja työllistyin valmistumiseni jälkeen vastaaviin tehtäviin Uudenmaan TE-toimistolle. Työ oli opettavaista ja palkitsevaa asiakastyötä, mutta kaipasin pidemmällä tähtäimellä työhöni monipuolisempia työtehtäviä, dynaamisempaa työympäristöä ja tiimityötä. Kartoitinkin uteliaasti uusia työmahdollisuuksia ja törmäsin Baronan ilmoitukseen avoimesta paikasta. Työnkuva edellytti työmarkkinaosaamista, haastatteluvalmiuksia ja valmentavaa työotetta, joten päätin hakea paikkaa ja ottaa siitä enemmän selvää.

Olen työskennellyt nyt vuoden ammatillisen kuntoutuksen palveluntuottajana. Autan työkyvyttömyysuhan alla olevia henkilöitä laatimaan uusia urasuunnitelmia, vaihtamaan ammattia ja löytämään oma paikkansa työelämästä heidän työkykyrajoitteistaan huolimatta. Henkilöasiakkaat eli kuntoutujat ohjautuvat palveluumme esimerkiksi vakuutusyhtiöiltä työeläke- tai tapaturmavakuutusjärjestelmien kautta. Heillä on taustallaan fyysisiä ja/tai psyykkisiä työkykyrajoitteita, jotka asettavat haasteita omassa työssä jatkamiselle. Tapaan aluksi kuntoutujan, jolle ammatillisen kuntoutuksen oikeus on myönnetty, ja kartoitan hänen työkykyrajoitteitaan, osaamistaustaansa ja valmiuksiaan suhteessa työmarkkinoihin. Tämän jälkeen laadimme hänen kanssaan realistisen ja tarkoituksenmukaisen työhönpaluusuunnitelman, ja autan kuntoutujaa myös sen konkreettisessa toteutuksessa. Työhönpaluu voi tapahtua esimerkiksi uudella työpaikalla tapahtuvan työkokeilun tai uudelleen koulutuksen avulla. Työotteeni on valmentava, omaa toimijuutta tukeva ja ratkaisukeskeinen. Perustyössäni hyödynnän vahvasti psykologitaustaani mm. kuntoutujan motivoinnissa, osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden määrittelyssä ja päätöksien teossa. Lisäksi työhöni kuuluu erikseen ammatinvalinta- ja uraohjauspsykologin tehtäviä. Olen päässyt osallistumaan myös erilaisiin kehittämistehtäviin, projektityöhön ja perehdyttämiseen.

Työviikot vaihtelevat todella paljon, ja toiveeni monipuolisesta ja nopeasti kehittyvästä työnkuvasta ovatkin toteutuneet erinomaisesti. Voin itse vaikuttaa pitkälti siihen, miten työni arjessa teen. Kuntoutujien kanssa voin tehdä töitä kasvotusten, puhelimitse ja sähköpostilla. Lisäksi pidän yhteyttä toimeksiantajiin, työnantajiin, yrityksiin, oppilaitoksiin ja terveydenhuollon toimijoihin. Myös erilaiset palaverit kuuluvat osaksi arkea. Voin myös työskennellä joko itsenäisesti tai yhdessä tiimimme kanssa. Tällä hetkellä tiimiimme kuuluu lisäksi yksi toinen psykologi ja konsulttiemme taustat ja osaaminen vaihtelevat laajasti. Työtä voin tehdä avotoimistosta, puhelinkopista, neuvottelutiloista tai kotoa käsin. Tiimimme on valtakunnallinen ja työhön kuuluu myös jonkin verran matkustelua ympäri Suomea. Näin ollen työ on hyvin vaihtelevaa ja tavanomaista työviikkoa on mahdoton määritellä.

Parasta työssäni on sen monipuolisuus ja vaihtelevuus sekä mahtava tiimimme. Pidän myös siitä, että työn tulokset ovat hyvin konkreettisia – työni auttaa vaikeissa tilanteissa olevia henkilöitä löytämään uuden ammatin tai urapolun itselleen. Konkreettisten tulosten saavuttaminen on ollut minulle henkilökohtaisesti hyvin palkitsevaa ja kuntoutujilta saadut palautteet ja kiitokset korvaamattomia. Toki työssä on myös haasteensa, ja työ haastaa mielestäni esimerkiksi paineensietokykyä, ideointikykyä, pitkäjänteisyyttä ja muutoksensietokykyä. Suurimmat paineet ja odotukset työhön liittyen tulevat mielestäni itseltäni, kun taas ulkoiset aikataulupaineet ja tavoitteet ovat sivuosassa työn kuormittavuutta arvioitaessa. Suurempia haasteita on puolestaan pyritty ennaltaehkäisemään mm. hyvällä esimiestyöllä ja työnantajan tarjoamalla työnohjauksella.

Psykologian opinnot eivät suoraan ole valmistaneet henkilöstökonsultin tehtäviin, mutta opinnot ovat kuitenkin tukeneet vahvasti alalle työllistymistä. Keskeisin hyöty on varmasti ollut vuorovaikutus- ja haastatteluvalmiuksista sekä opinnoista omaksutuista ajattelumalleista: mietin syitä, motiiveja ja vaikuttimia kuntoutujien tilanteiden taustalla ja heidän tulevalla urapolullaan, asetan hypoteeseja, reflektoin, olen tarvittaessa kriittinen ja konfrontoin, mietin ratkaisuvaihtoehtoja, tuen ongelmanratkaisuprosesseissa, annan tietoa, sovellan osaamistani uusiin tilanteisiin… Myös tiedot esimerkiksi mielenterveyshäiriöistä ja oppimisvaikeuksista helpottavat eri taustaisten kuntoutujien kohtaamisessa ja heidän tilanteidensa ymmärtämisessä. Lisäksi testimenetelmät ovat ajoittain käytössä työssäni. Alakohtainen osaaminen on puolestaan tullut puhtaasti työelämästä.

Itse koen löytäneeni oman paikkani työelämästä ainakin toistaiseksi. Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että itselleni tämä tilaisuus tarjoutui uteliaisuuden ja uskaltamisen kautta sekä ennen kaikkea sattumalta. Kannustaisinkin myös muita kokeilemaan rohkeasti sekä etsimään omaa paikkaansa ja työtehtäviä avoimin mielin.

Haluatko tietää lisää?

Lue: https://www.barona.fi/palvelu/tyokykypalvelut/

Kysy: anni.rantanen@barona.fi

rantanen_anni_henkilosto

– Anni Rantanen

Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi

3. Tohtorikoulutettava

4. Lasten neuropsykolgia

 

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

HUOM! Jos olet työssä käyvä psykologi ja sinua kiinnostaisi tulla mukaan juttusarjaan tarjoamaan näkemystä ja kokemusta opiskelijoille, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: vpj@psykologianopiskelijat.net.

 

Lasten neuropsykologia

Täällä kirjoittelee Noora, nuori psykologi Lahdesta tai tuttavallisemmin Lahest. Olen opiskellut Jyväskylässä, mutta päädyin Lahteen lasten ja nuorten neurologialle harjoittelun kautta ja samalla matkalla olen edelleen. Jos lähdetään liikkeelle alusta, niin alun perin ajauduin kiinnostumaan neurosta melko sattuman kautta, mutta aivot veivät mukanaan viimeistään graduprojektin myötä. Toisaalta näin jälkeenpäin ajateltuna koko opiskelujen ajan olen kiinnostunut kehityksellisistä kysymyksistä, erityispedagogiikasta, aivojen toiminnasta ja jollakin tavalla tietty ratkaisukeskeinen näkökulma on vetänyt puoleensa. Opintojen loppuvaiheessa oli jo melko selvää, että halusin harjoitteluun nimenomaan lastenneurolle ja Lahdesta sattui löytymään oivallinen harjoittelupaikka. Kerrankin olin oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja sain sijaisuuden samasta paikasta. Näillä näkymin jalka on tukevasti oven raossa ja työt tuntuvat jatkuvan.

Psykologin työnkuvan pihvi eli keskeinen toimenkuva lastenneurolla on tehdä neuropsykologisia tutkimuksia, jonka perusteella laaditaan kuntoutussuunnitelma. Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? No, esimerkiksi lastenneurologian yksikön nettisivuilla määritellään psykologin toimenkuvaan arvioida lapsen kokonaiskehitystä, kontakti- ja sosiaalisia taitoja, päättelytaitoja ja yleisiä oppimisvalmiuksia. Neuropsykologisilla tutkimuksilla kartoitetaan lapsen taidollisia valmiuksia, kuten kielellisiä toimintoja, visuaalisia hahmottamistoimintoja, sosiaalista havaitsemista, tarkkaavuutta ja toiminnanohjausta, oppimista ja muistia sekä sensomotoriikkaa esimerkiksi erityisvaikeuksien tai kokonaiskehityksellisten haasteiden tunnistamiseksi. Tämän lisäksi työnkuvaan kuuluu tietenkin vanhempien, päiväkodin ja koulun ohjaus sekä alueellisten koulutusten järjestäminen. Yhteydenpito muihin alueella toimiviin psykologeihin on myös tärkeää ja perustason erityistyöntekijöiden konsultaatiot kuuluvat myös työnkuvaan. Yllättävän paljon energiaa menee myös kirjaamiseen ja lausuntojen kirjoittamiseen. Itse koen tärkeimmäksi tehtäväksi nimenomaan tukevien toimenpiteiden pohtimisen ja kuntoutussuunnitelman miettimisen. Lasten kanssa työskennellessä antoisaa on juuri se, että ajatuksena on lasten auttaminen ja juurikin muovautuvien hermoverkkojen tukeminen kehityksen suotuisaan suuntaan. Yksi keskeinen osa tukitoimien suunnittelua on ensin selvittää mahdollisten ongelmien syyt ja niihin vaikuttavat tekijät sekä kartoittaa myös vahvuuksia.

aivot

Täällä Lahdessa lastenneurologian yksikössä on päiväosasto ja poliklinikka. Itse työskentelen tällä hetkellä osaston puolella, jossa tutkitaan pääasiassa alle kouluikäisiä lapsia, joilla on kehityksellisiä pulmia. Työskentely osastolla ja poliklinikalla on hieman erilaista ja osastotyössä rytmi on tiivis, mutta selkeä ja moniammatillinen tiimi on vahvasti työskentelyssä mukana. Tyypillinen työviikko koostuukin uusista perheistä ja heidän tilanteeseen tutustumisesta, neuropsykologisista tutkimuksista, erilaisista kokouksista ja toisinaan koulutuksista, lausuntojen kirjoittamisesta ja puhelimessa puhumisesta, toisinaan päiväkoti- tai kouluneuvotteluista sekä tietenkin perheen ja muun työryhmän kanssa keskusteluista ja päätelmien tekemisestä. Asiantuntijatyössä on tärkeää uskaltaa sanoa oma näkökulma ja mielipide tarpeeksi painokkaasti, mutta toisaalta monipuolisesti kaikki näkökulmat huomioon ottaen. Ajatustyö ja päättely työviikon nopeassa sykkeessä vievät ehkä eniten energiaa ja perjantaina perheiden lähtiessä kotiin työviikon intensiivisyys tuntuu usein myös omassa olotilassa. Seuraava maanantai tuo tullessaan taas uudet lapset ja uudet kysymykset.

Parasta työssäni on erilaisten ihmisten, lasten ja perheiden kohtaaminen sekä ajatus siitä, että omalla toiminnalla pystyisin osaltaan tukemaan perheiden arkea ja lasten kehitystä. Kliseisesti sanottuna lapsissa on tulevaisuus ja on innostavaa pystyä jollain tavalla vaikuttamaan asioihin ennen kuin haasteet tai ongelmat ovat liiaksi kroonistuneet. Tutkimus on parhaimmillaan salapoliisityötä ja uudet oivallukset ovat innostavia. Lisäksi moniammatillisuus on työn ehdottomia plussia ja muilta ammattiryhmiltä ja moniammatilliselta tiimiltä voi parhaimmillaan saada uutta näkökulmaa asiaan ja oppia uusia asioita.

toiminnanohjaus

Toisaalta haastavaa voi olla myös perheiden kohtaaminen, turhauttava salapoliisityö, jolloin kaikki tuntuu liittyvän kokonaisuuteen ja yksittäisistä tekijöistä on vaikea saada kiinni. Kokonaisuus ja se, että kaikki liittyy kaikkeen tuntuukin olevan usein psykologin työn ydin. Haluaisin ajatella, että neuropsykologinen tutkimus tai osastotutkimusjakso olisi lapselle ja perheelle aina jonkinlainen mini-interventio – ja näin iloisesti usein onkin. Mutta toisinaan aina ei. Vaikeat kehitykselliset haasteet, kuten vaikka kehitysvamma tai autismin kirjon häiriöt ovat isoja diagnooseja ihan omaan identiteettiin ja perheen dynamiikkaan liittyen. Myös niiden hyväksyminen tai kohtaaminen on prosessi. Ja tässä yhteydessä haluan tietenkin selventää, että oman näkökulman mukaan diagnooseja ei määritellä pelkästään diagnosoinnin vuoksi, vaan enemmänkin tarvittavien tukitoimien takia. Kuitenkin nimet ja termit vaikuttavat ja näiden asioiden puheeksi ottaminen on yksi tärkeä psykologin tehtävä, missä tarvitaan niin kehityksellistä tietoa aivoista ja tavallisesta kehityksestä kuin myös yleisempää “psykologiutta”. Esimerkiksi asioiden puheeksi ottaminen, vuorovaikutuksen sensitiivisyys, yhteistyötaidot ja jonkinlainen dialoginen ote voisi kuulua itselläni tärkeimpiin työkaluihin psykologina.

Haastavaa on toisinaan myös pitää yllä yleisempää psykologista työotetta ilman, että heittäytyisi tarkastelemaan kaikkea jotenkin “neurologisesta näkökulmasta”. Lastenneurologian puolella työskenneltäessä näkökulma on tietenkin kognitiossa ja tiedonkäsittelyssä sekä lapsen taidollisissa valmiuksissa ja haasteissa. Kuitenkaan neurologiset oppimiseen liittyvät vaikeudet eivät näyttäydy tyhjiössä, vaan tietenkin ympäristöllä, perheen vuorovaikutuksella ja lapsen sosioemotionaalisella kehityksellä on vastavuoroinen vaikutus kokonaisuuteen. Yritän ajatella, että ihmisen tai asian kohtaaminen pitäisi olla kokonaisvaltaista riippumatta siitä, millä sovellusalalla psykologi työskentelee. Kokonaisuuksien hahmottaminen niin organisaation, kehityksen tai palveluidenkin näkökulmasta on yksi psykologin tärkeimpiä tehtäviä, mikä ehkä erottaa meidät osaltaan muusta ammattikunnasta. Tämän ymmärtäminen on opettanut tavallaan eniten lyhyen työurani aikana ja ohjannut omaa näkökulmaani työssä.

Lahdesta voisin sanoa sen verran, että kaupunki on oikeasti mainettaan parempia paikka asua. Tosin lahtelaiset tuntuvat pitävään sitkeästi kaupungin mainetta yllä ja onhan se myönnettävä, että esim. Lahtiblogi on varsin viihdyttävää luettavaa. Kuitenkin jollakin jännällä tavalla kaupunki on alkanut tuntumaan kodilta. Okei, nyt pitää myöntää, että olen alun perinkin kotoisin Päijät-Hämeestä, joten kai tämä on jollakin tavalla paluu juurilleen.

Lopuksi kaikille opiskelijoille on pakko heittää sellainen klisee, että valmistuminen on todellakin vasta alku. Psykologina kasvaminen, uuden oppiminen ja itsensä kehittäminen eivät lopu koskaan. Kaiken sen oppimisen keskellä on syytä kuitenkin olla armollinen itselle, hyväksyä oma epätäydellisyys ja epävarmuus sekä nauttia välillä vapaa-ajasta ja harrastuksista ihan omana itsenään ilman psykologin ammattia. Kun ajattelen omaa tulevaisuuttani, niin kaukaisissa haaveissa kuvastaa neuropsykologin erikoistumiskoulutus, johon tosin on vielä pitkä matka. Unelmia kuitenkin pitää aina olla. :)

noora

– Noora Mäkelä

Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi

3. Tohtorikoulutettava

Mediassa on jo useamman vuoden aikana pyöritelty hommelia (tai himmeliä) nimeltään sote- ja maakuntahallintouudistus. Pyrin tässä tekstissä avaamaan hieman sitä, mistä tästä valtavassa uudistuksessa oikeastaan on kyse, miksi sitä tehdään ja millä aikataululla uudistuksessa edetään. Myönnän jo tässä kohtaa, että asia ei missään nimessä ole simppeli, eikä yhdessä blogitekstissä selitettävissä. Joitakin mutkia olen joutunut vetämään suoriksi, joten antakaa tämä hallintotieteilijä-psykologille anteeksi. Tila ei myöskään riitä uudistuksen arvioinnille, joten senkin olen joutunut piilottamaan rivien väliin.

Miksi?

Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä on perinteisesti koostunut julkisen sektorin (esim. terveyskeskus), yksityisen sektorin (esim. kallis yksityislääkäri) ja kolmannen sektorin (esim. YTHS) toimijoista. Kahdella viimeksi mainitulla palvelusektorilla on pyyhkinyt melko hyvin, mutta julkisella sektorilla asiat eivät ole sujuneet aivan kuten Strömsössä. Taloudelliset vaikeudet ovat piinanneet kuntia (kunnilla on tähän asti ollut järjestämisvastuu sote-palveluista!) ja tämä on johtanut alueellisiin eroihin esim. terveyspalvelujen saatavuudessa (lue: jonoissa) ja laadussa. Valtiovalta on yrittänyt vihjata talousvaikeuksissa rypeville kunnille erilaisista yhteistyömahdollisuuksista muiden kuntien kanssa, mutta kaikki kunnat eivät näistä neuvoista ole ottaneet onkeensa. Tilanne on siis ollut se, että 95 asukkaan Sottungalla on ollut samanlainen vastuu sote-palveluiden järjestämisestä kuin yli puolen miljoonan asukkaan Helsingillä. Pääministerimme Sipilä tuumikin yhdessä muun hallituksen kanssa, että jotain täytyis varmaan tehrä. Tavoitteena tällä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisuudistuksella on siis suuressa mittakaavassa hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen, palvelujen parantaminen, hallinnon sujuvoittaminen ja kustannusten hillitseminen tehokkuutta lisäämällä.

Mitä? 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu päätettiin siirtää kunnilta maakunnille. Ensimmäisenä ajatuksena oli tehdä viisi isoa sote-piiriä, jotka muodostettaisiin yliopistollisten sairaaloiden aluejakoa mukaillen. Koska tällainen päätös olisi ollut aivan liian rationaalinen ja asiantuntijoiden (mm. THL:n) kannattama, olemme nyt tilanteessa, jossa sote-alueita on Maalaislii… siis Suomen Keskustan iloksi kaikkiaan 15. Saavatpa vanhat virkamiehet töitä siellä Sottungankin seudulla! Keskustan puolustukseksi täytyy toki todeta, että onhan 15 sote-aluetta parempi kuin 313 kuntaa. Kai.

Tällaista sote-uudistuksessa hyödynnettyä toimintatapaa kutsutaan skaalaedun hakemiseksi; isommassa yksikössä yhden tuotteen tai palvelun kustannukset jäävät usein pienemmiksi kuin pienessä yksikössä. Skaalaedun lisäksi sote-uudistuksessa pyritään lisäämään valinnanvapautta sosiaali- ja terveyspalveluihin. Jatkossa yksilö saa vapaasti valita, mihin hän lähtee kipeää polveansa tai murenevaa psyykettänsä näyttämään. Julkista, yksityistä ja kolmatta sektoria ei enää erotella, vaan jokaisen sektorin toimija voi halutessaan listautua maakunnan ylläpitämään palveluntuottajarekisteriin. Tällä valinnanvapaudella pyritään lisäämään markkinamekanismeja sote-palveluiden tuottamiseen. Toisin sanoen synnytetään näennäinen kilpailutilanne, joka synnyttää kuluttajalle edullista hintojen laskua, laadun kasvua tai parhaassa tapauksessa molempia. (Wikipediasta löytyy hyvä artikkeli kysynnän ja tarjonnan laista, jos tähän ilmiöön haluaa tarkemmin tutustua ja markkinatalouden hienoutta ihastella.)

Milloin? 

Isoimpana asiana uudistuksessa on nyt tosiaankin luoda Suomeen kokonaan uusi hallinnon taso. Kuntien ja valtion väliin rakennetaan siis maakuntahallinto – tai siis oikeammin 18 toisistaan erillistä maakuntahallintoa ja näiden kesken 15 itsenäistä sosiaali- ja terveyspiiriä. As simple as that. Ensimmäiset maakuntavaalit ovatkin jo tammikuussa 2018 ja sosiaali ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyy uusille maakunnille vuoden 2019 alusta. Uunituoreet, uudistuksen mahdollistavat lait menevät eduskunnassa läpi luultavasti vuodenvaihteessa ja ensi kesänä maakuntahallintoa aletaan jo pykäämään pystyyn. Hyvin suunniteltuhan on jo puoliksi tehty.

Eli siis häh? 

Sote-palveluiden järjestäminen siirretään kuntien vastuulta isompiin yksiköihin eli maakuntiin, koska kunnat ovat tähän asti hoitaneet näiden palveluiden tuottamista hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Isompien yksiköiden lisäksi palvelukokonaisuuteen lisätään rutkasti valinnanvapautta. Isojen yksiköiden ja valinnanvapauden uskotaan takaavan paremmat palvelut ja säästävän rahaa. Ideahan sote-palveluiden kohdalla on suorastaan loistava, mutta ongelmana on tämä uusi maakuntahallintouudistus, joka hieman latistaa tunnelmaa muualla kuin Keskustan piirissä. Olemmekin saamassa näin joulun kunniaksi oman hallintohimmelimme – ja vieläpä 18-kertaisena.

Taru Smolander 

Psykologian ja hallintotieteen maisteriopiskelija 

Psykologiliiton hallituksen opiskelijajäsen

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

HUOM! Jos olet työssä käyvä psykologi ja sinua kiinnostaisi tulla mukaan juttusarjaan tarjoamaan näkemystä ja kokemusta opiskelijoille, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: vpj@psykologianopiskelijat.net.

 

Tohtorikoulutettava

Moi! Olen Anu Karvonen ja työskentelen tohtorikoulutettavana Jyväskylän yliopistossa. Väitöskirjani alkaa (toivottavasti) olla loppusuoralla näin neljän vuoden työstämisen jälkeen ja onkin kiva kertoa teille vähän tutkijan työstä.

Valmistuessani psykologiksi 2011 Jyväskylän yliopistosta tutkimus kiinnosti minua, mutta halusin saada hieman lisää työkokemusta ja testata minkä verran kliininen kenttä vetäisi minua puoleensa. Tein vuoden sijaisuuden terveyskeskuspsykologina ja pidin siitä kyllä kovasti, mutta mielenkiintoni tutkimukseen säilyi. Vuoden 2013 alussa entiset kandi- ja graduohjaajani kyselivät kiinnostustani tulla tohtorikoulutettavaksi Jyväskylän yliopiston Relationaalinen mieli tutkimushankkeeseen, sillä olin kertonut heille tutkijan haaveistani. Kiinnostuin heti tästä projektista, jossa ideana oli tutkia mieltä sosiaalisena ja kehollisena tapahtumana: miten vuorovaikutuksessa ”virittäydymme toisiimme” myös ei-kielellisesti. Samaan aikaan selvittelin mahdollisuutta tehdä sosiaalista aivotutkimusta Helsingissä, mutta koska edessäni oli upea tilaisuus neljän vuoden rahoitukseen ja mieheni oli töissä Keski-Suomessa, niin Jyväskylä oli selkeä valinta.

Väitöskirjan tekemisprosessi on monelle mysteeri. Mummot ja ukit kysyvät, että mitenkäs se opiskelu sujuu – parhaimmat että mitenkäs koulussa. ”Tohtorikoulutettava” ja ”jatko-opiskelija” termit tosiaan ehkä viittaavat liikaa siihen suuntaan että käydään edelleen kursseja ja tehdään tenttejä. Tosiasiassa tohtorikoulutettavalla on noin kaksi pakollista kurssia (tieteen teoria ja tieteen etiikka, jotka voi suorittaa oppimispäiväkirjoilla) ja muuten vain keskitytään tekemään tutkimusta ja kirjoittamaan artikkeleita. Olemme kampanjoineet sen puolesta, että Jyväskylässäkin käyttöön otettaisiin termit early-stage researcher tai junior researcher eli ”nuorempi tutkija”. Tohtorikoulutettavana tehdään siis töitä tutkijana, monet meistä täysipäiväisesti yliopistolla mutta osa on myös samaan aikaan töissä kentällä.

Täysipäiväisen tohtorikoulutettavan tehtävät riippuvat hieman siitä onko aineisto jo kerätty ja kuuluuko johonkin tutkimusryhmään. Minun työni alkoi tutkimusasetelman viilaamisella ja tutkimuksen pilotoinnilla. Projektin vastaavan tutkijan kanssa suunnittelimme pienimmätkin yksityiskohdat ja teimme ohjeet prosessiin. Tutkimme pariterapiassa asiakkaiden ja terapeuttien virittymistä toisiinsa myös kehollisesti, eli jokainen terapiaistunto nauhoitettiin kuudella eri videokameralla, osallistujille oli erilaisia kyselylomakkeita ja lisäksi heidän autonomisen hermoston toimintaansa mitattiin kahdessa istunnossa. Mittaukset (esim. sydämen syke, ihon sähkönjohtavuus, hengitys) olivat minun vastuullani joten istuin tarkkaamossa nauhoittamassa kaikki istunnot. 24 asiakkaan ja 11 terapeutin aineiston kerääminen veikin paljon aikaa vuosina 2013-2015. Väitöskirjan tekemiseen on varattu aikaa neljä vuotta, mutta projektityöt voivat siis napata tästä jaksosta ison osan! Lopulta minäkin pyysin, että projektiin palkattaisiin opiskelijoista tutkimusavustaja, jotta voisin käyttää aikani tehokkaammin. Tohtorikoulutettavan tehtävään kuuluu myös 5% opetusvelvollisuutta, mutta tämä ei vienyt liikaa omaa aikaani sillä sain hoidettua opetusvelvollisuudet ohjaamalla pari kandiparia vuodessa ja pitämällä vuosittain pari luentoa neuropsykologian kursseilla.

Asun Äänekoskella, koska meidän oli mieheni ja koiramme kanssa mahdollisuus saada sieltä hieno asunto käyttöömme. Tämä tarkoittaa 45 kilometrin työmatkaa yliopistolle, joten pidän noin kerran viikossa etätyöpäivän jolloin työskentelen kotona. Tutkijan työssä yksi hienoimmista asioista on vapaus, joka tosin tarkoittaa myös vastuuta ja vaatii kykyä olla itsensä piiskuri. Kellokortteja ei ole eikä kukaan valvo minkä verran työskentelet, palkka tulee 7 h 15 min päivittäisen työajan mukaan. Käytännössä kaikki tutkijat tuntuvat kuitenkin työskentelevän enemmän ja töitä tulee tehtyä tarvittaessa myös iltaisin ja viikonloppuisin. Koska palkka ei huimaa päätä, tähän työhön täytyy päätyä aika vahvan motivaation kautta. Työ voi olla hyvin jaksottaista: välillä (harvoin) on rauhallinen jakso milloin voi keskittyä hyvin kirjoittamiseen ja välillä on miljoona rautaa tulessa + puolen miljoonan euron rahoitushakemuksen deadlineen kaksi päivää… :) Itse nautin siitä, että töitä voi tehdä oman flown mukaan. Saatan vaikka ottaa maanantain iisisti kotona tsekkaamalla sähköpostit, hoitamalla keskeneräiset työasiat ja tekemällä hallinnollisia juttuja kuten matkalaskuja, ja tiistaina olen yliopistolla iltakahdeksaan asti kirjoittamassa artikkelia. Toinen mahtava juttu tutkimustyössä ovat matkat kotimaassa ja ulkomailla, joissa pääsee tapaamaan muita alan asiantuntijoita, esittelemään omaa tutkimustaan ja olemaan rennommin yhdessä. Neljän vuoden aikana tein noin 10 tutkimus-, opetus- tai kongressimatkaa ulkomaille Kreikkaan, Saksaan, Tanskaan, Englantiin, Tšekkiin, Venäjälle ja Japaniin.

nayttokuva-2016-10-30-kello-16-06-33                31st International Congress of Psychology pidettiin Japanissa heinäkuussa 2016

Sanoisin, että huonoin puoli tutkimustyössä on epävarmuus töistä ja rahoituksesta. Harvalla yliopistossa työskentelevällä on vakituinen työ ja moni joutuu aina vuoden päätteeksi elämään epätietoisuudessa löytyykö taas rahoitusta palkata henkilö seuraavaksi vuodeksi. Rahoitusta täytyy koko ajan hakea ulkopuolelta, esim. Suomen Akatemialta, European Research Councilista (ERC) ja erilaisilta säätiöiltä. Hakemuksista yleensä vain murto-osa menee läpi, joten hakemusten valmisteluun täytyy käyttää todella paljon aikaa ja viilata niistä täydellisiä – puhutaan useista kuukausista työtä. Näissä hommissa hyvä kirjoitustaito on must!

Tutkijan hommien lisäksi olen myös sivutoiminen yrittäjä, sillä pidän toiminimellä HIIT/kehonpainoharjoitteluun keskittyvää kotitreenisivustoa Intense by Anu. Jos kiinnostaa miten päädyin tällaiseen toimintaan niin sivustolta voi lukea lisää aiheesta: http://intensebyanu.com/

nayttokuva-2016-10-30-kello-16-06-51

 

– Anu Karvonen

Hakemisto

1. Nuorisopsykiatrinen osasto

2. Toisen asteen koulupsykologi

Moikka kaikille! Olen Janette ja opiskelen psykologian opintojen fuksivuotta Jyväskylän yliopistossa. Välivuotena suoritin avoimessa yliopistossa psykologian perusopinnot, joten tiesin hieman, millaista psykologian opiskelu tulee olemaan itse yliopistossa. Jyväskylän yliopistoon pääseminen tuntui jännittävältä ja ihan mahtavalta, sillä tiesin valinneeni itselleni parhaan alan. Fuksisyksy on kulunut todella nopeasti ja vihdoin alan päästä myös opiskeluihin käsiksi kaiken alkuhässäkän jälkeen. Uudet kaverit ja mahtava opiskelukaupunki on tehnyt tästä syksystä yhden elämäni parhaista.

Kiinnostuin heti kuullessani SPOLskis-tapahtumasta, sillä halusin päästä tutustumaan eri kaupunkien psykologian fukseihin ja päästä kokemaan jotain erilaista tapahtumaa kaikkien opiskelijabileiden vastapainoksi. Päätin muutaman kaverini kanssa hetken mietinnän jälkeen lähteä tapahtumaan täältä Jyväskylästä Helsinkiin ja osallistua samalla Verson koulutukseen sekä rastikierrokselle. Minulla ei ollut oikein minkäänlaisia ennakko-odotuksia tapahtumasta, vaan lähdin avoimin mielin katsomaan, millainen päivä on tulossa.

14800132_10208816415306667_434230751_o Päivä alkoi Verso ry:n koulutuksella

Verson koulutus oli todella mielenkiintoinen ja muiden psykologian opiskelijoiden kanssa oli mukava vaihdella ajatuksia siitä, millaisia ovat hyvän psykologin ominaisuudet. Koulutus innosti minua lähtemään vaihtoon ja kokeilemaan uusia asioita mukavuusrajojen ulkopuolelta. Koulutuspäivän jälkeen pohdin myös vapaaehtoistyötä. Koulutuksen aikana oli rento ja hyvä fiilis luokassa, ja odotin jo innolla rastikierroksia.

14274292_10208816419586774_66545810_oFuksit pääsivät tutustumaan toisiinsa jo heti alkuun

Rastikierroksella kiersimme jaetuissa ryhmissä Helsingin keskustaa ympäri, jossa teimme erilaisia tehtäviä ryhmänä. Rasteilla muun muassa keksimme uudet psykologiaan liittyvät sanoitukset joululauluun ja kyykkäsimme kilpaa. Rastikierroksen aikana pääsi myös tutustumaan paremmin eri kaupungeista tulleisiin psykalaisiin, ja oli mukava jutella ja vertailla esimerkiksi eri yliopistojen pääsy- ja soveltuvuuskokeita. Vaikka ulkona oli jäätävän kylmä tuuli, jaksoimme silti vetää rastit loppuun.

14800176_10208815645167414_557931026_oRastikierroksen menoa ja meininkiä

Rastien jälkeen pääsimme vihdoin jatkopaikkaan eli saunalle, tosin hieman sovittua aikataulua myöhemmin. Olin aivan kylmissäni, joten saunatiloissa oleva lämmin poreamme kuulosti erittäin hyvältä. Pienellä porukalla menimmekin sinne, ja juttua riitti todella pitkälle iltaan. Olin niin rentoutunut poreammeessa oleilun jälkeen ja väsynyt pitkästä päivästä, että baariin lähtemisen sijasta menin suosiolla nukkumaan. Fiilikset olivat illan jälkeen todella hyvät, enkä katunut ollenkaan lähtemistä SPOLskikseen. Toivon näkeväni uusia tuttavuuksia uudestaankin, viimeistään ainakin keväällä KosmoSPOLiitissa! SPOLskis oli kaiken kaikkiaan mukava ja antoisa päivä, jota voin lämpimästi suositella ensi vuoden fukseille.

Janette Stenman,
Stimulus

“Ääniä työelämästä” on juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella, ja vanhoista teksteistä löytyy hakemisto jutun lopusta.

HUOM! Jos olet työssä käyvä psykologi ja sinua kiinnostaisi tulla mukaan juttusarjaan tarjoamaan näkemystä ja kokemusta opiskelijoille, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: vpj@psykologianopiskelijat.net.

 

Toisen asteen koulupsykologi

Moikka kaikille! Olen Emilia ja töissä Helsingissä lukiopsykologina. Olen valmistunut Tampereelta vuoden vaihteessa ja ollut harjoittelussa aikuispsykiatrian poliklinikalla. Tuoreena psykologina voin sanoa, että on tämä työ kyllä mielettömän siistiä! Mutta myös rankkaa ja vaatii yllättävän paljon joustavuutta myös omalta mieleltä. Haluankin kertoa vähän lisää minun ensiaskeleistani psykologina.

Löysin hakuilmoituksen toisen asteen psykologin työhön Helsingissä mol.fi-sivulta. Tiesin, että haluan tehdä nuorten tai aikuisten kanssa työtä, jossa tartutaan ongelmiin ennen kuin ne kasvavat ja kasaantuvat. Halusin jatkaa yksilötyön harjoittelua ja toisaalta kokeilla psykiatrian jälkeen perustason hommaa, eli tulla niin sanotusti altaan syvästä päästä hieman matalampaan päähän. Sain ensin sijaisuuden ammattikoulun psykologina ja sen jälkeen lukiossa, missä työskentelen nyt.

Olen ollut sekä ammattikoulussa että lukiossa työskentelyyn erittäin tyytyväinen. Toimenkuva molemmissa on pääpiireissään samanlainen. Toimin osana opiskeluhuollon tiimiä, johon kuuluu myös kuraattori, opinto-ohjaaja, erityisopettaja, terveydenhoitaja ja koululääkäri. Minulle ohjautuu opiskelijoita muiden työntekijöiden kautta tai opiskelijat ottavat itse yhteyttä. Tapaan joitakin vain kerran, sillä he haluavat purkaa tuntojaan, ja joitakin viikoittain. Pidemmät yhteistyösuhteet liittyvät esimerkiksi traumaattisiin kokemuksiin, paniikkikohtauksiin, motivaatio-ongelmiin tai jatkuvaan ahdistuneisuuden tunteeseen. Yllättävää on ollut, että tutkimuksia ei tehdä juuri lainkaan ja teen melko vähän töitä oppimisen pulmien kanssa. Työ on siis lähempänä aikuisten kanssa tehtävää mielenterveystyötä kuin peruskoulun koulupsykologin työtä.

Yksilötapaamisten lisäksi pyrin antamaan panokseni työn kehittämiseen psykologien ja kuraattorien kokouksissa, oman kouluni opettajien tapaamisissa ja opiskeluhuollon kokouksissa. Opiskelijoiden kanssa olen päässyt toimimaan kun olemme kuraattorin kanssa järjestäneet rentoutushetkiä ja joulun alla pidämme myös rennossa hengessä joulukahvilaa. Omaa jaksamistani ja osaamistani pääsen kehittämään kuukausittain työnohjauksessa ja psykologien pienryhmätapaamisissa (tätä ei tarjota kaikissa työpaikoissa, joten nautin luksuksesta!).

Työssäni parasta on, että saan kurkistaa niin monenlaisiin maailmoihin ja etsiä jatkuvasti erilaisia ja luovia lähestymistapoja ongelmiin. Olen oppinut kysymään yksinkertaisempia kysymyksiä ja kertomaan selkokielisemmin mielen hyvinvoinnin teemoista. Olen ymmärtänyt, että lukiolaisten on aikuisiin verrattuna vaikeampi mieltää, mitä he haluavat elämässään muuttaa ja työote saa olla hyvin konkreettinen ja arjen tilanteisiin keskittyvä.

Haastavaa työssäni on psykologin roolin ottaminen kouluyhteisössä. Ainoana psykologina tulee välillä ulkopuolinen olo ja toisaalta koen toimivani melko vastuullisessa roolissa. Minua on auttanut se, että olen pyrkinyt alusta asti esimerkiksi syömään eväitä taukohuoneessa muiden seassa ja kehittelemään yhteistyöprojekteja. Näin minusta on tullut enemmänkin yksi työntekijä muiden joukossa ja olen antanut myös oman aktiivisen persoonani näkyä. Olen saanut tästä hyvää palautetta, sillä psykologin roolissa on myös helppo vetäytyä ja hoitaa vain omaa tonttia.

Ammattiuran alkutaival on ollut myös kasvamisen aikaa ihmisenä. Olen asunut keväästä asti kahden kaupungin välillä ja miellän varsinaisen kotini olevan Tampereella. Elämän jakaminen kahteen paikkaan ja päivittäinen työ tuntuu kuormituksena kehossa ja olen usein huomannut vastustavani alitajuntaisesti tätä tilannetta. Elämä on kuitenkin molemmissa paikoissa hyvää, joten olen yrittänyt malttaa mieleni ja nähdä tämän mahdollisuutena kehittyä vieläkin joustavammaksi. Jaksamista auttaa, kun on tällainen työ, johon on mielekästä mennä joka aamu!

-Emilia Karjalainen

emilia-karjalainen

 

 

 

 

 

 

 

 

Hakemisto

 1. Nuorisopsykiatrinen osasto

SPOL:n blogissa alkaa uusi juttusarja, jossa eri aloilla ja eri paikkakunnilla työskentelevät psykologit kertovat työstään. Juttusarjan tarkoituksena on tarjota opiskelijoille näkemystä erilaisista mahdollisista psykologin työtehtävistä. Uusi teksti julkaistaan aina kuun alkupuolella. Juttusarjan aloittaa Tero Mäki Keski-Suomesta.

HUOM! Jos olet työssä käyvä psykologi ja sinua kiinnostaisi tulla mukaan juttusarjaan tarjoamaan näkemystä ja kokemusta opiskelijoille, niin otathan yhteyttä sähköpostilla: vpj@psykologianopiskelijat.net.

 

Kuka olet, mitä teet ja missä asut?

Olen Tero Mäki ja asun Jyväskylässä. Alun perin olen kotoisin pääkaupunkiseudulta, josta muutin Keski-Suomeen kohta kymmenen vuotta sitten opiskelupaikan ja puolison perässä. Työskentelen tällä hetkellä Keski-Suomen keskussairaalan nuorisopsykiatrian osastolla, missä olen työskennellyt vuodesta 2014.

Miten päädyit työhösi ja miksi hait paikkaa?

Minulla kävi työpaikan suhteen hyvä tuuri sillä alun perin tulin keskussairaalaan psykologiharjoitteluun, jonka tein puoliksi nuorisopsykiatrian liikkuvassa työryhmässä (KOLIKKO -työryhmä) sekä nuorisopsykiatrian osastolla. Harjoittelun jälkeen minulle tarjottiin viransijaisuutta osastolla, koska ohjaajani lähti toisiin tehtäviin harjoitteluni päätteeksi.

Mitä toimenkuvaasi kuuluu?

Työni koostuu pääasiassa tutkimusten tekemisestä, ryhmien ohjaamisesta, yksilökäynneistä sekä työryhmissä työskentelystä. Tutkimusten suunnitteleminen ja tekeminen sekä lausuntojen kirjoittaminen vie noin 40% työajastani. Ryhmien ohjaaminen vie noin 30% työajastani. Ohjaan sekä osastolla että avohoidon puolella monenlaisia ryhmiä, kuten tunnetaitoryhmää (mikä on tarkoitettu epävakaista persoonallisuuden piirteistä kärsiville nuorille), ahdistuksen taitoharjoitteluryhmää ja KeMiA (Keho, Mieli ja Ahdistus)-ryhmää sekä erilaisia nuorten ryhmiä. Tällä hetkellä suunnitteilla on myös uniryhmä myöhemmin syksyllä toteutettavaksi. Yksilökäynnit vievät työajastani noin 20% ja työryhmässä työskentely sekä erilaiset suunnittelupalaverit yms. vievät noin 10%.

Minkälainen on normaali työviikkosi?

Normaali työviikkoni alkaa kahvikupilla maanantaiaamuna.? Tämän jälkeen käymme läpi osaston viikonloppukuulumiset raportin aikana sekä suunnittelemme tulevaa viikkoa. Asiakastapaamisia mahtuu maanantaipäivään 2-3 kappaletta. Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina asiakastapaamisia on enemmän ja perjantaipäivän pyrin mahdollisuuksien mukaan pyhittämään kirjallisille töille, kuten tutkimusten pisteyttämiseen, lausuntojen kirjoittamiselle sekä muille vastaaville. Ryhmät sijoittuvat yleensä tiistai-torstai -akselille.

Mikä on parasta ja haastavinta työssäsi?

Parasta työssäni on se, että saan tehdä sitä nuorten kanssa. Päätin yhdeksännellä luokalla, että haluan joko psykologiksi tai papiksi. Lukion aikana ajatus psykologin työstä kirkastui. Halusin päästä tekemään psykologin työtä nuorten kanssa, koska nuorilla on jo sinänsä elämäntilanteeseen liittyen paljon haasteita elämässään, kun keho ja mieli käy läpi suurta myllerrystä ja muutosta. Totesin, että tätä myllerrytä ei ainakaan helpota se, että nuorilla on vielä lisäksi haasteita mielenterveyden kanssa. Niinpä minä päätin, että haluan päästä auttamaan nuoria näiden haasteiden kanssa. Haastavinta vastaavasti työssäni on nähdä se, kuinka paljon ikäviä asioita monille nuorille on lapsuudessa yms. tapahtunut, johon he eivät millään tavalla itse pystyneet vaikuttamaan. Toinen haastava asia on joidenkin nuorten vanhemmat, jotka eivät kykene tai eivät halua nähdä omaa osuuttaan tai oman käytöksen vaikutuksia nuoren vointiin. Tällaisiin vanhempiin onneksi törmää vain harvoin.

Mitä olet oppinut toimenkuvassasi?

Vaikea sanoa mitään tiettyä asiaa, minkä olisin toimenkuvassani oppinut, koska asioita on niin paljon. Ehkä yksi tärkeä asia, jonka olen oppinut, on psykologisten tutkimusmenetelmien käyttö diagnostiikan tukena. Teen paljon tutkimuksia nuorille ja usein lääkärit kysyvät minulta, mikä diagnoosi nuorella voisi olla. Toinen tärkeä asia, minkä olen oppinut on se, että vaikka nuorilla on monia haasteita elämässään, heillä on kuitenkin vielä enemmän toimivia puolia elämässään.

Miten opinnot ovat vastanneet työelämän tarpeita?

Opinnot ovat antaneet hyvää pohjaa työelämän valmiuksille. Kun pohja on opintojen kautta hyvin hallussa esim. ihmisen kehitysvaiheet, se antaa hyvän pohjan sille, että työssä voi oppia monenlaisia asioita. Näkisin, että vanha sanonta kuitenkin pitää hyvin paikkansa: työ tekijäänsä opettaa. Lisäksi kaikissa työpaikoissa on erilainen tapa ja kulttuuri millä työtä tehdään, jonka voi oppia vain siinä paikassa työskentelemällä.

Mitä voit sanoa koti-/työpaikkakunnastasi, hyviä puolia ja huonoja?

Moni Jyväskylässä opiskeleva varmasti tietää, että Jyväskylä on erittäin mukava, aktiivinen ja kaunis kaupunki, joka on juuri sopivan kokoinen. Huonona puolena näen psykologien aseman Jyväskylässä, koska täällä on Suomen suurin psykologian laitos, on töiden löytämien täältä hankalaa ja työtä joutuu tekemään Psykologiliiton suosituksia selvästi pienemmällä palkalla. Tähän asiaan ei millään meinaa saada muutosta aikaan, koska hakijoita on niin paljon enemmän kuin avoimia työpaikkoja.

Loppukaneetti

Loppukaneetiksi haluaisin jättää erään viisaan sanonnan: You never know how long your words will stay in someone’s mind, even long after you already forgot you said them. Mielestäni tämä sanonta kuvaa hyvin psykologin työtä, mutta en muista kuka viisas sen on mahtanut joskus sanoa.

– Tero Mäki

tero-mc3a4ki

Hei sinä uunituore fuksi! Suurenmoiset ja sydämelliset onnittelut sekä halaukset opiskelupaikan saamisesta – olet tulossa mukaan huippuporukkaan ja opiskelemaan mitä parhainta alaa. Rohkenen arvata, että olet täynnä intoa, jännitystä ja ehkä vähän hämmennystäkin. Siksi haluaisinkin kertoa sinulle SPOL:sta. En puhu nyt kuitenkaan Suomen Puhallinorkesteriliitosta tai sotilaspoliiseista vaan meidän kaikkien Suomen psykalaisten yhteisestä porukasta eli Suomen Psykologian Opiskelijain Liitosta. Aloitat sitten opintosi Helsingissä, Joensuussa, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä tai Åbossa, SPOL tavoittaa kaikki Suomen psykologian opiskelijat näistä kuudesta eri yliopistosta.

Näyttökuva 2016-08-30 kello 19.46.09SPOLympialaiset Tampereella 2015

Kun itse aloitin taipaleeni psykologian opintojen parissa kolme vuotta sitten, minua jännitti ja paljon. Muutin lähes vieraalle paikkakunnalle, josta tunsin etukäteen muutaman ihmisen. Vaikka olin täynnä energiaa, haaveita ja oppimishalua, tunsin myös epävarmuutta. Miten ihmeessä saan uusia kavereita ja pääsen mukaan porukkaan, jonka jäseniä olen aina pitänyt (ja pidän vieläkin) niin älykkäinä, hurmaavina ja mielenkiintoisina ihmisinä?

Kuitenkin jo ensimmäisen fuksitapaamisen aikana yllätyksekseni ja suureksi ilokseni huomasin, kuinka ihmeellisen ihania ihmisiä tällä alalla opiskelee. Muista psykalaisista kävi heti ilmi, että kyseessä on ainutlaatuinen yhteisö, jossa kaikki ovat yhtä perhettä. Aina löytyi joku, joka lohdutti, kun pelkäsin mennä yöbussilla Vantaalle ja tuki, kun sain hylätyn ensimmäisestä tilaston tentistä. Koska oma ensirakkauteni ainejärjestööni Kompleksiin oli niin voimakas, halusin myös selvittää, löytyykö tällaista samanlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta jopa valtakunnalliselta tasolta. En joutunut pettymään.

Näyttökuva 2016-08-30 kello 19.45.43Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan fuksiaiset 2013 – Dr. Phil

Aloittaessani SPOL:n hallituksessa puolitoista vuotta sitten, lähes kaikki muut hallituslaiset olivat vieraita. Samat kummallisen kutkuttavat fiilikset jylläsivät taas sisälläni kuin fuksiviikkojen ensimmäisinä päivinä. Yllätyin jälleen siitä, miten toisilleen tuntemattomat ihmiset ryhmäytyivät yhden viikonlopun aikana, juttelivat avoimesti kaikesta ja ennen kaikkea tukivat, ymmärsivät ja tsemppasivat. Pääsin tutustumaan uskomattomiin ihmisiin ympäri Suomea, ja samanlainen yhteishenki löytyi niin Joensuun saunasta kuin Turun metsässä olevasta mökistä. Koen, että näiden ihmisten kanssa voin olla oma itseni.

ulkokuva2SPOL:n hallitus 2016 toivottaa kaikki uudet fuksit tervetulleiksi joukkoon iloiseen. :)

Löytäessäni itse ilon järjestötoiminnasta ja suorastaan toisen perheen psykalaisista, toivon vilpittömästi myös sinun kohtaavan samaa käsin kosketeltavaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Psykologia on ainutlaatuinen ja pieni ala, joten on tärkeää, että pidämme yhtä. Nähdessäni hymyilevät kasvot ja kuullessani naurua niin oman ainejärjestön kuin SPOL:n tapahtumissa, minuun leviää se sama lämpö ja onnellisuus kuin opiskelujen alusta asti. Siksi haluankin vielä kerran toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi psykologian opiskelijoiden joukkoon.

 

Emma Peltomaa
Puheenjohtaja
Suomen Psykologian Opiskelijain Liitto