Fuksisyksyni – Kuinka en edes tiennyt, että se on tulossa

Katson kelloa, kaksi tuntia kulunut, kolme jäljellä. Olen vastannut kahteen kysymykseen. Helvetti. Kuvitteellisten hikipisaroiden valuessa purona pääsykoepaperiani pitkin mietin ensi vuotta. Kuinka voisin olla elämässä tasapainoista psykologian opiskelijan elämää. Tulevaisuudella olisi selkeä päämäärä ja arkea rytmittäisivät puolukka-smoothiet ja yliopisto-liikunnan Body-Pump-tunnit. Sen sijaan tulen viettämään vuoden, jonka varalle minulla ei ole mitään suunnitelmia. ”Mä tulin voittamaan, ja hävisin” jää kaikumaan korviini, kun suuntaan bussilla kotiin suremaan menetettyä tulevaisuutta.

kuva2Maisema bussin ikkunasta kotimatkalla

Muutamaa kuukautta myöhemmin harhailen viera  an kaupungin kaduilla. Kello on neljä aamuyöllä ja olen kadottanut suunnan. Kaverit lähtivät Samppalinnaan yöuinnille. Minun piti mennä mukaan, mutta olen kadottanut heidätkin. Puhelimesta loppuu akku ja voimani ehtyvät. Kurkkua kuristaa, kokis-janoni on äärimmillään. Muistelen olleeni samankaltaisessa tilanteessa myös eilen ja toissapäivänä, vaikkakin päivät eivät enää nykyään ole niin tarkkarajaisia. Vihdoin edessä loistavat valot, jotka tulevat seuraavien kuukausien aikana pelastamaan minut vielä monta kertaa. Kauppatorin Hesburgerin 24h-mainoskyltit johdattavat eksyneen hellään huomaansa ja olen kotona.

Aurajoen rannassa aamut valkenevat kirkkaina. Pyöräilen muutaman sata metriä yliopistolle ja ihmettelen olenko oikeasti päässyt sisälle. Käytävillä vastaantulevat psykologinalut ovat mukavia ja helposti lähestyttäviä. Tuutorit ovat järjestäneet meille huippuohjelmaa ja päivät täyttyvät menoista ja mahdollisuuksista. Olisi hallitusta, speksiä, pikkujoulujen järjestämistä ja työkuvioita. Koitan valita tarkkaan, mutta kuukausien kuluessa päädyn lähtemään mukaan kaikkeen mitä keksin. Lautapeli-illoissa pelataan Tohtori Terapiaa ja jatkoilla ruoditaan elämäntilanteita ja pohditaan kaiken vaikutusta kaikkeen. Psykologian opiskelijaksi orientoitumisen huippukohta lieni jokin aika sitten, kun pelasimme ainejärjestömme Fobian kanssa Ihmissusi-seurapeliä, jossa tarkoituksena on selvittää lähinnä käyttäytymisen ja sanavalintojen perusteella kuka valehtelee ja kuka puhuu totta.

kuva3 kuva4Fuksiviikkojen poseerausta Posankalla

Jännitystäkin on syksyyn mahtunut. 24.8. normaalien aamurutiinieni jälkeen (eli parin viikon asuvalinta-pohdinta, hiusten kiharrus ja ”aivan tavallinen” arkimeikki) aloitin taipaleeni psykologian opiskelijana. Olin valmistellut mielessäni muutaman lainin, joilla voisin avata sujuvasti keskustelun tulevien opiskelutoverien ja kollegojeni kanssa. En aivan saanut ylläpidettyä mielessä pyörittelemääni mielikuvaa supliikista seuraneidistä eikä saapumistani Publicumille valitettavasti kuvannut ”tilanteen ottaminen haltuun” vaan lähinnä jännityksensekainen kestohymy ja takelteleva puhe. Ainakin olin ilmeisesti ensimmäiset päivät suhteellisen korrekti, sillä kuulin osan opiskelu-kavereistani myöhemmin tokaisevan merkitsevästi, että ”moni kakku päältä kaunis..”.

Hienointa tässä syksyssä on ollut se, että alkaa pikkuhiljaa näin entisenä jyväskyläläisenä löytää paikkansa täältä Turusta. Ruokakaupassa törmää tuttuihin ja ei teekään mieli enää ihan joka viikonloppu lähteä käymään kotikonnuilla. Pystyy myös kokeilemaan kaikenlaista uutta, kun kalenteri ei ole jo valmiiksi aivan täynnä. Enpä olisi vuosi sitten ajatellut, että päätyisin esimerkiksi tekemään opiskelijateatteria. On myös kasvattavaa rakentaa elämäänsä tuntemattomaan kaupunkiin, löytää itsestäänkin aivan uusia puolia. Myös parin viikon takainen Psykologit Yrittäjinä – konferenssi jäi mieleen yhtenä syksyn kohokohtana. Sekä tietysti tärkeimpänä mielenkiintoiset opinnot ja ympärillä olevat ihanat ihmiset (ja Turku!).

kuva5Fuksikavereita Aurajoella

Nyt kun alkaa pikkuhiljaa jo uskoa, että on oikeasti opiskelemassa psykologiaa ja valmistumassa psykologiksi pystyy alkaa suuntaamaan ajatuksia myös tulevaisuuteen. Näin muutaman kuukauden opiskelun tuomalla ”varmuudella” näkisin itseni tulevaisuudessa yrittäjänä jollakin psykologian osa-alueella sekä psykoterapeuttina. Sitä ennen saan kuitenkin vielä joitakin vuosia kävellä luentosaleihin ja kirjojen äärelle. Ja hyvä niin. En malta odottaa tulevia opiskeluvuosia.

Pauliina

Psykologian (ja tietotekniikan) opiskelija

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Verified by MonsterInsights